Vietin elokuussa synttäreitäni sopivasti viikonloppuna ja olin jo keväällä varannut majoituksen Kylmäpihlajan majakkahotellista, joka sijaitsee Selkämeren kansallispuiston alueella. Olin leikilläni sanonut, että siihen mennessä olen käynyt kaikissa muissa Suomen kansallispuistoissa, jotta voin viettää 40-vuotispäiväni 40. kansallispuistossani ja saan samalla "kerättyä koko sarjan" eli vierailtua kaikissa kansallispuistoistamme. Ja kas, kun jännittävien käänteiden jälkeen Perämeren KP tuli nähtyä kesäkuun pohjoisen reissulla ja Itäinen Suomenlahti Ulko-Tammion telttaretkellä, niin suunnitelmani toteutui! Lahjaksi saimme myös upean kesäisen sään kruunaamaan "nelikymppiset".

Laiva Kylmäpihlajalle lähtee Poroholmasta, josta porokoirat löysivät tämän mahtavat Poro-Expressin.

Reissuun lähdettiin siis kuitenkin laivalla. Kaunis sää houkutteli taas jäämään kansipaikoille.

Lieneekö Kylmäpihlaja saanut nimensä saarella kasvavista pihlajista ja siitä, että kaukana merellä oleva pieni, karu ja tuultenpieksemä saari on varmasti suuren osan vuotta kylmä ja ankea?

Meillä oli kylmää vain lähituotanto, Vakka-Suomen panimon olut. Se olikin mukava nautiskella majakkahotellin terassilla auringonpaisteessa.

Hotellihuoneita on vain muutama ja ne sijaitsevat majakan tornissa. Meidän huoneemme oli viidennessä kerroksessa ja koirat olivat etukäteen ilmoitettuina tervetulleita mukaan. Ylimmän kerroksen sviittiin niitä ei saanut ottaa, joka vähän harmitti, sillä olisin muuten maksanut ilomielin sviitistä! Koirien mukaantulo tietenkin voitti ja otimme huoneen vähän alempaa.

Kauniista säästä huolimatta meri tyrskysi, vaikka tuli oli juuri samana päivänä sopivasti laantunut.

Kallioilla oli pieniä lammikoita, joissa vilisi vesikirppuja, siiroja ja kolmi- ja kymmenpiikkejä. Vietimme pitkät tovit tuijotellen lammikoiden elämää ja leviä.

Loppukesästä ei tiiroista ollut enää vaaraa ja kalliolla pääsi kuljeksimaan rauhassa. Pesimäaikana varoituskylttiä lienee syytä noudattaa, pesiään puolustava tiirayhdyskunta on pelottava vastustaja.

Majakan huipulla on näköalatasanne, jonne saarella vierailevat ihmiset pääsevät ihailemaan maisemia.

Tietysti myös hotellissa majoittuvat koirat pääsivät yläilmoihin. Etenkin Heklaa kiinnostu kurkkia kaiteen pleksin yli kaukaisuuteen.

Hotellin pieni ravintola on auki sekä omalla veneellä saapuville, laivan mukana saapuville päiväkävijöille että hotellivieraille. Hotelliin kirjautuessa sai huoneen lisäksi oman pöydän ja sovitun päivällisajan.

Olin jo varausta tehdessä kysynyt mahdollisuutta saada vegaanista ruokaa. Hotellin ja ravintolan palvelu oli erinomaista ja ystävällistä ja kaikki järjestyi. Saimme oikein maukkaat ateriat jälkiruokineen.

Saareen tutustumisen, syömisen ja pienen ruokalevon jälkeen siirryimme rantakallioille viettämään nelikymppisiä. Olimme pakanneet mukaan kylmälaukkuun vähän retkievästä, tietenkin. Kynttilöiden sytyttäminen tuulessa jäi vain haaveeksi, mutta huikea auringonlasku tyrskyävälle merelle korvasi sen moninkertaisesti

Hyvin nukutun yön jälkeen saimme vegaanisen aamiaisen kaikkine lisukkeineen.

Aamulenkiksi kiersimme saaren kolme kertaa. Kylmäpihlaja on vain muutama sata metriä pitkä. Kävimme myös uimassa muiden saarella vierailevien ällistykseksi. Liukkailta rantakallioilta aallokkoon turvallisesti pujahtaminen olikin hieman haasteellinen temppu.

En ole aina ihan varma ymmärtävätkö nämä koirat miten etuoikeutettuja ne ovat päästessään kaikkiin mahtaviin paikkoihin retkeilemään...

Ennenkuin jätimme saarelle hyvästit söimme vielä maukkaan burgerilounaan.

Reissukoirat olivat jokseenkin väsyneitä, olivathan ne olleet alkuviikon Sallassa vaeltamassa  ja sieltä kaahasin Suomen poikki ja suoraan viikonloppureissulle Selkämerelle.

Emme malttaneet suunnata Poroholmasta suoraan kotia kohti vaan koukkasimme pienelle kävelylle Rauman vanhoihin puutalokortteileihin. Torin laidalta löysimme mainion kahvilan, josta sai aivan liian montaa eri makua vegaanisia jäätelöitä. Yritin hillitä itseni ja maistoin vain neljää eri makua.

Porokoirat löysivät "Rauman flikan" ja asettuivat poseeraamaan. Ohiajanut auto pysähtyi, ulos syöksyi elegantti vanhempi rouva, joka englannin, italian ja käsien huitomisen sekoituksella pyysi lupaa ottaa kuva koirista patsaan kanssa. Bellissimon, perfecton ja bravon minäkin ymmärsin. Olen täysin samaa mieltä, sekä koirista että viikonlopusta.

Kerttu Horilan veistos "Rauman Flikk"