Yksi pieni vinttikoira kiipes näin, kaatuneen kelan päälle näin. Koska kela oli suuri niin, pyysi se mukaan yhden kaverin.
kelalla-F-normal.jpg

Kaksi pientä vinttikoiraa kiipes näin...
kelalla-FF-normal.jpg

Koska kela oli suuri niin, pyysivät ne mukaan yhden POROKOIRAN.
kelalla-KFF-normal.jpg

Olen joskus keksinyt hyppyyttää koiria erilaisten lenkin varrelta löytyvien korokkeiden päälle. Yleensä ne ovat kaatuneita puunrunkoja, isoja kiviä tai vastaavia, mutta meidän vakilenkin varrelta löytyy pari lappeellaan olevaa puista kelaa. Koirat osaavat tempun jo niin hyvin, että pystyn lähettämään ne parinsadan metrin päästä ja ne juoksevat kilpaa kelan päälle odottamaan, että tulen jakelemaan avokätisesti palkkioita (eli kuivaruuan palaset).

Kesätytöt isomman kelan päällä

KFF-lupiineja-normal.jpg

Salka ei yleensä halua osallistua näihin leikkeihin vaan seuraa puuhaa sivummalta tai kulkee mun perässä pummaamassa osansa herkuista. Joskus Salkalla on sellainen päivä, että sekin haluaa osallistua. Silloin täytyy löytää Salkalle sopivia paikkoja kiipeillä, koska Salka on käsittämättömän kömpelö eikä ole ikinä oikein oppinut hahmottamaan jalkojensa ulottuvuuksia.

Huh hurjaa, melko korkealla!

salka-normal.jpg