Sunnuntaina suuntasimme Hämeenlinnaan treenaamaan raunioille. Ei sentään Hämeen linnan raunioille, vaan sinne motarin kupeeseen tyypilliseen koiratreenipaikkaan: osoite vähintäänkin epämääräinen, tie näyttää menevät maanläjitysalueelle, joten selvästi se on oikea suunta. Edellisen kerran olenkin käynyt Hämeenlinnan raunioradalla melkein 10 vuotta sitten. Hämmästyttävän hyvin omat muistikuvat pitivät paikkansa ja löytyi samoja piiloja, joita muistelin. "Täällä jossain on sellainen hyvä tunneli... joo, on se täällä vielä!"

Kotoa lähtiessä alkoi ripotella vettä ja Hämeenlinnaan saapuessamme tuli jo kunnon sade. Koko päiväksi olikin luvattu sadetta, enemmän sadetta ja vielä vähän sadetta. Olimme sen verran aikaisessa, että koukkasimme huoltoaseman kautta tankkaamassa kahvia ja sokeria ennen treenejä.

Sokerihumala saa kuvatkin nurinpäin?

1404030154229-normal.jpg

Kesälomat ja muut menot verottivat treeniporukkaa, joten vakijengistä oli mukana vain Sofia, Kati ja Stefan mun lisäksi, ja täyttöpaikoille mukaan lähti Robin, Ressu ja Meeri. Seitsemän ihmistä ja yhdeksän treenaavaa koiraa siis. Sadekamppeet päälle ja hommiin siis.

Ensimmäisen kierros otettiin kaikille koirille pidempi alue-etsintä. Ohjaajat eivät pääsääntöisesti tienneet piiloja tai piilojen määriä, vaan joutuivat miettimään suunnitelman miten käydä alue, tulkita koiraansa ja tarkistaa alue kokonaan. Sää osoittautui hieman haasteelliseksi melko tuulettoman matalapaineen takia. Etenkin korkean ja ison lohkareista koostuneen alueen takaa ei haju juurikaan levinnyt ja sekin vähä jäi pyörimään lohkareiden sekaan. Ihmisen oli hyvin hankala liikkua raunioilla, koska kivet ja alustat olivat sateesta liukkaat ja muuten radalla kasvoi yli metrinen tiheä heinikko. Koiratkin joutuivat tosissaan puskemaan heinikossa eteenpäin ja vaati motivaatiota edetä heinikon läpi. Hajutkaan eivät syvälle heinikkoon juuri pudonneet, joten etenkin pienemmät koirat joutuivat pomppimaan suoraan ylöspäin nuuskimaan ja jatkamaan sitten matkaansa märkää heinikkoa raivaten.

Flo teki peruskivan suorituksen. En uskaltanut juurikaan kiipeilyttää sitä liukkailla elementeillä, koska sen kapeat pitkät koivet muutenkin menevät vähän minne sattuu ja kauhulla ajattelin miten helposti se voisi satuttaa itsensä. Onneksi Flo ei ole ihan älytön menemisessään, vaan itsekin vähän varoi liukkaita paikkoja ja selvästi harkitsi mistä uskaltaa mennä. Flopan piilot olivat avopiiloja, joihin pääsi ainakin jotenkin vähän tunkemalla sisään. Otimme taas lyhyet ilmaisutkin.

Fauna kävi huvittelemassa ja rallaili alueen läpi kokemuksen tuomalla varmuudella. Katlalle halusin yhden maalimiehen ison rauniokasan taakse kokeillakseni saanko sen lähetettyä kasan yli etsimään kasan taakse jäävän alueen. Enpä ehtinyt edes kokeilla lähettämistä, kun koira irtosi oma-aloitteisesti tuulenpuuskan perässä ja en mennyt kauaakaan kun se haukkuapaukutti kaaaauuuukana kasan takana. Mulla meni useampi minuutti päästä paikalle, mutta Kattis jatkoi ilmaisuaan, vähän närkästyneen kuuloisena tosin kun palvelu oli niin luokattoman hidasta.

Kattis nappasi heti treenin alussa hajun ilmeisesti kahdesta maalimiehestä, joista toisen se löysi ja ilmaisi pian. Jäin jotain hetkeksi säätämään ja lähetin koiran vähän poispäin alueelta, jonka jälkeen se jo irtosikin kaukaisuuteen. Tajusin tässä kohtaa itsekin, että nostetun maalimiehen lähialue jäi tarkistamatta. Yleensä aina pitäisi tuplavarmistaa jokainen alue, eli kun maalihenkilö on löytynyt ja koira palkattu, sama alue etsitytetään uudestaan riippumatta siitä nostetaanko maalimies pois. Tällä tavoin voidaan varmistaa, ettei löydön välittömässä läheisyydessä ole toistakin löytöä. Etenkin jos maalimies nostetaan pois, näkee koirasta yleensä nopeasti onko sillä edelleen haju ja alueen etsintää tulee jatkaa. Niinhän tälläkin kertaa taas kävi, että tuon ekan löydön lähistöllä oli toinenkin maalimies, jonka nyt nostimme vasta koko alueen kierrettyämme kun palasin tarkistamaan alun uudestaan. Älä siis tee niinkuin minä teen vaan tee niinkuin minä opetan!

Kielolle ja Sofialle sattui tämän kerran haastavin harjoitus siinä mielessä, että Kielo ei onnistunut ratkomaan hajudilemmaansa omin avuin ja ohjaaja joutui todellakin pähkäilemään miten voi auttaa koiraansa ja mille suunnalle hänen kannattaisi etsintää jatkaa. Tuumaustuon ja mietinnän jälkeen löytyi oikea suunta ja Kielo jaksoi hyvin työstää homman loppuun asti, kunhan ohjaaja lähti kuljettamaan koiraa oikealle suunnalle rauniokasan taakse. Nämä on parhaita mahdollisia harjoitustilanteita, joissa joutuu miettimään, ratkomaan tilannetta ja lopulta saa onnistumisen. Jos aina menee kaikki nappiin ja kuin vettä vaan, ei treeneistä jää juuri muuta käteen kuin että olipa kivaa. Sitä hauskuuttakin voi toki vähän kyseenalaistaa kun seisoo kuusi tuntia läpimärässä heinikossa jatkuvassa sateessa.

Ekan kierroksen jälkeen pidimme pienen ruokailutauon, jonka jälkeen jatkoimme vielä kaikille koirille yhden maalimiehen verran. Käytännössä siis joku pieni hauska rallatus tai lyhyt tarkennusharjoittelus. Kiitoksen Hämeenlinnan pelastuskoiraporukoille radan lainasta! Kotimatkalle suunnatessa sadekin sopivasti loppui ja aurinko alkoi pilkistellä.

Kattis ja Haiku kuvassa, jossa paistaa aurinko, toisin kuin näissä treeneissä...

1401436612219-normal.jpg