Rauniokausi on nyt sitten ohi. Viralliset hakutreenitkin loppui viime sunnuntaina, tosin hirveän pitkää taukoa ei ole tiedossa kun ensi sunnuntaina alkaa oman talviporukan treenit. Ajatuksena on pienellä mutta tehokkaalla porukalla treenailla talven läpi.
Kattis oli maanantaina ekaa kertaa virallisesti mukana hälytysryhmän isossa etsintäharjoituksessa. Vähän epäilytti vielä tärppistä hormonihuuruista eläintä etsimään, etenkin kun nämä oli samalla Katlan eka isompi etsintäharjoitus tallaamattomalla alueella. Olosuhteisiin nähden koira toimi loistavasti ja 2,5 tunnin jälkeen tehtiin hieno löytö ja hyvä ilmaisu. Pätevä pikkukoira!
Fauna ja Katla on käyneet nyt pari kertaa ohjatuissa tokotreeneissä. Treeneissä käydään alo-luokan liikkeen läpi. Juoksuisenahan on toki paras mahdollinen aika treenata... Katla on jotenkin vähän kuutamolla, pysähtyy välillä ihmettelemään kuka määä oon ja mitä mää täällä teen... mutta ihan kivasti sitten kuitenkin tsemppaa ja jotain ollaan saatu aikaiseksikin. Paikallaolot tosi menee juoksuisena ihan kamaliksi, sama ilmiö oli havaittavissa edellisen juoksun aikaan. Täytyy vaan helpottaa treeniä, palkata useammin ja pysyä lähempänä. Oli hauskaa huomata, että Katla hiffasi toko-hypyn periaatteen tai lähinnä eron agility- tai pk-hyppyyn yhdellä treenikerralla. Kerrankin olen lisäksi ollut kunnollinen ja treenannut myös ohjattujen treenien lisäksi omineni, tosin tähän ehkä suurena apuna on ollut naapurin Saara jonka kanssa ollaan treffailtu parkkipaikalla porokoiraneitien kera.
Josko jo tänä talvena saisi ton tottiksen kasaan ja koekuntoon... Talveksi saatiin myös agility hallitreenivuoro, tosin Katla jättää kaksi ekaa kertaa väliin juoksun takia, ja Faunakin oli karanteenissa vielä viime viikolla. Lauantai-illat vietetään siis jatkossa estehyppelyn merkeissä. Mutta AH NIIN IHANAA; siisteissä sisätiloissa!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.