Vapaa maanantai. Varasin vapaavuoron hallille ja ajattelin tehdä vähän palauttavia treenejä viikonlopun kisojen jälkeen. Sitä ennen tosin kävin lenkillä toteamassa, että on koirankantohanki. Katla liikkui lähinnä selällään möyrien ja Flopa ja Hekla liikkuivat tuhatta ja sataa joka suuntaan. Faunakin innostui hetkeksi leikkimään, ennenkuin se muisti, että on kylmää ja tuulista ja ikävää.
Floralla oli kisoissa ongelmia lähtökäyttäytymisen ja keppien kanssa. Yksin tutulla hallilla en saanut provosoitua lähtöongelmaa ollenkaan, vaan se jäi istumaan ryhdikkäänä ja keskittyneenä ja odotti lupaa. Kepitkin meni leikiten, vaikka tein takaaleikkauksen ja olin asettanut ne päättymään suoraan hallin takakulmaan. Lopuksi vielä yksi eteen irtoamisvauhtiralli eli pari hyppyä ja putki.
Katlan kanssa tein parit kontaktisulkeiset ja yritin häiritä sitä rikkomaan kepeillä, mutta en onnistunut. Miksi yksin treenatessa kaikki on niin helppoa, mutta kisoissa ei ikinä? (Koska ympäristö on koiralle vaikeampi ja ohjaaja jännittää ja...)
Heksukin pääsi leikkimään agilitykoiraa. Ensin irrottiin putkeen parin hypyn kautta ja sitten haettiin putkea eri kulmista. Umpikulmatkin onnistuu ja violetti pallo oli edelleen paras.
Koirille päiväunet ja illaksi hakutreeneihin. Hekla haki kaksi maalimiestä metsän puolelta. Holtitonta kiljuntaa ja rälläystä, mutta se selvästi tiesi mikä on leikin tarkoitus ja paineli nenän perässä koko ajan.
Päätin tehdä Katlalle eläinkokeen. Anu käveli jäljen parkkipaikan poikki, kävelytietä ja toimistorakennuksen taakse. Annoin lähtöhajun tuulen yläpuolella ja lähdin kytkettynä etsimään käskyllä "sama" (jota käytän purkkiradalla). En antanut mitään jäljestysvihjettä kuitenkaan. Alla hieno piirros: punainen on maalimiehen jälki, keltainen koira. Kattis siis reagoi ihan selvästi heti kun osui Anun jäljelle ja lähti menemään nenä maassa, mutta jonkin verran seilaten eteenpäin. Sen meno oli kuitenkin niin selkeää, että pystyin vain kävelemään perässä ja menimme oikeaan suuntaan koko ajan. Kävelytiellä työmaan (jota ei ole kuvassa) edustalla Kattis oli jonkun aikaa aika hämmentynyt ja pysähtyi paikoilleen. Annoin lähtöhajun uudestaan, jolloin se jatkoi eteenpäin. Loppupätkällä maalimies oli oikaissut talon pihan poikki katoksen läpi. Katla olisi ollut menossa ajoportista perään ihan oikeaan suuntaan, mutta mulle iski epäusko "ei se nyt tosta ole voinut mennä" joten kiersimme lumipenkan kautta talon kulman ympäri. Koira mulkoili mua paheksuvasti, mutta ilahtui ihan ylettömästi kun osui takaisin jäljelle ja lähti kiljuen kiskomaan eteenpäin. Talon nurkalla saatiin tuulen mukana vahva ilmavainu, joten viimeinen pätkä päästin liinasta irti ja Katla ryysi etsimään rakennusjätekasojen taakse piiloutuneen maalimiehen.
Sellainen eläinkoe.
Luo-ta koi-raan.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.