Torstai valkeni sateisena, jatkui sateisena ja pysyi sateisena. Illan pelastuskoiratreeneihin pakattiin siis jälleen kerran mukaan sadeasu. Otin mukaan myös kameran aikeenani saada kuvattua raunioetsinää kaatosateessa, jotta voisin järkyttää amerikkalaisia silkkivinttikoiraharrastajia meidän treenivideolla. Raunioradalle saapuessamme sade kuitenkin loppui ja treenit saatiin vedettyä läpi mutaisessa ja sumuisessa, mutta sateettomassa illassa.

Illan harjoituksen teema oli vaikeat alustat ja haasteet maalimiehen luokse pyrkimisessä. Otimme taas kaikki koirat alkupalaveriin mukaan hengailemaan. Flopakaan ei enää järkyty mustaterrieri Jäbän näkemisestä, kuten parilla ensimmäisellä kerralla. Osansa on ehkä Floran juoksulla. Se katseli poikia himokas pilke silmäkulmassa ja yritti haastaa Raikua leikkiin. Raiku ja Jäbä olisivat olleet erittäin innokkaita vähän tanssahtelemaan Flormiitin kanssa. Niin mielenkiintoiselta yhdistelmältä kuin lapinsilkkiporot kuuloistaisikin, jätimme kuitenkin tämän ajatuksen tasolle.

Jokainen koiranohjaaja sai tehtäväksi miettiä omalle koiralleen vaikeimman mahdollisen piilon nimenomaan maalimiehen saavutettavuuden kannalta. Piilon tulee siis olla sellainen, johon koira pääsee maalimiehen luo, mutta sen tulee tarjota koiralle haastetta: kiipeämistä, tunkemista, pressuja edessä, heiluvia tai kolisevia alustoja, ritilää, portaita, romua jne. Jokainen sai hetken aikaa tuunailla valitsemaansa piiloa lisäämällä esteitä tai asettelemalla levyjä, mitä nyt halusikaan tehdä. Koirat pidettiin edelleen mukana, kytkettyinä tai käskyn alla. Samalla tuli tallattua rata ja peloteltua mahdolliset kohmeiset käärmeet syvemmälle koloihinsa. Kävimme läpi treenaajien suunnittelemat piilot (joista kaksi sattui olemaan sama piilo), ja jokainen valitsi niistä kolme, jotka halusi ottaa omalle koiralleen. Sitten vaan haasteita kokeilemaan!

Flora sai (poikien iloksi) aloittaa ja pudotella samalla tärppihajujaan pitkin rataa. Floran piilot oliivat Lohikäärmekasan keskellä oleva avopiilo, alakasan ison kuusen luokse, vanhan muurin kivikkoon, parin levyn taakse rakenneltu suursäkkiin piiloutunut henkilö ja viimeisenä keskikasan vinon valotolpan ja kuusen alla oleva maaluola, jonka edustalle oli rakenneltu heiluvia levyjä, ylösalainen kuormalava ja näillä pakotetaan koira kulkemaan ritillää pitkin.

Ensimmäinen piilo oli Flopalle helpohko. Se sai hajun hyvin, kiersi itsenäisesti suurista betoniputkista koostuvaa kasaa ja keksi sitten reitin mitä pitkin pääsi kiipeilemään piilottelevan Jaanan luo. Flopsan sai taas suorapalkat. En halua ottaa sille ilmaisua silloin, kun harjoituksen tarkoitus on vahvista vaikeilla alustoilla liikkumista ja maalimiehen luokse pyrkimistä. Sen ilmaisu on vielä keskeneräinen ja treenaan sitä mielummin erikseen.

Toinen piilo osoittautui kinkkiseksi. Flo sai kyllä hajun ja merkkasi maalimiehen sijaintia eri suunnista, mutta se ei keksinyt miten pääsee luokse asti. Se tunki itseään vinossa olevan levyn alle, nousi seisomaan kasaa vasten, kiersi eri suunnista ja kokeili haukkumistakin osoittain hyvin maalimiehen suuntaan. Kannustin sitä kehuilla ja omalla liikkeelläni jatkamaan pyrkimistä maalimiehen luokse. Lopulta jouduin ihan fyysisesti vähän nostamaan sitä, kun se kurkotteli ihan hyvästä paikasta ylös piilon luo, mutta ei osannut käyttää takajalkojaan heiluvan betonilohkareen päältä ponnistamiseen. Ponnistuspaikasta joutui vielä ensimmäisenä muovisen roska-astian kannen päälle, joka on toki liukas ja hutera. Flopaa jännitti selvästi aivan hirveästi kannen päällä seisominen. Flo sai isot kehut ja palkan, kun se kurotti alas ja työnsi päänsä suursäkkiin maaten roskiskannen päällä. Koska piilolle pääseminen oli niin hankalaa, otin heti perään saman piilon uudestaan, samalla maalimiehellä. Maalimies kutsui ja innosti Floraa ja laskin sen ihan parin metrin päästä uudestaan liikkeelle. Tällä kertaa se jo tiesi reitin, mutta tarvisi silti pienen tönäisyn, jotta uskalsi kiivetä ylös. Täytyy muistaa ottaa tämä piilo Flopsanille uudestaan lähiaikoina.

Viimeinen piilo keskikasalla oli helpohko. Edellisen piilon aiheutta paineistuminen kuitenkin näkyi Flopatin toiminnassa. Se hetken kiersi piiloa ja jäi sitten piilon reunalle helppoon paikkaan ilmaisemaan. Jäimme vain odottamaan miten se ratkaisee tilanteen. Jonkun aikaa haukuttuaan se hiljeni, vilkaisi meitä ja käveli sitten suoraan esteiden ja ritilän yli, loikkasi sisälle piiloon ja sai palkkansa, ikäänkuin siinä ei mitään vaikeaa olisi ollutkaan.

Flopa pääsi suurten kehujen ja paijailujen saattelemana autoon lepäämään muiden koirien treenien ajaksi. Robin ja Fauna olivat taas vierailemassa ryhmässämme ja tuuraamassa poissaolijoita. Faunan piilot olivat (viime viikolla Flopralle tehty) keskitalon keskikerta oviaukko pressulla peitettyjä, parilla heiluvalla levyllä terästettynä ja pystylevy laitettuna estämään helpoimmasta paikasta ylös hyppäämistä. Toka oli sama suursäkkipiiloja kolmas tolpanalusta kuin Floralla.

Fauna ratkaisi keskitalon ongelman muuten hyvin, mutta sitä epäilytti suuresti astua keskikerroksen keskiluukun lattialla olevan heiluvan levyn päälle ja jatkaa siitä huojuvan ja huteran vanhan puisen sohvarungon yli maalimiehelle. Se yritti kulkea ahtaassa tunnelissa ihan seinänviertä, jossa se kaksiulotteisuudessaan melkein pystyi kävelemään betonilla astellen. Fauna ilmaisi siis vähän kauempana, mutta saatuaan näköyhteyden maalimieheen. Jouduimme vähän odottelemaan, jotta se rohkaistui menemään perille asti ja sai eväänsä.

Fauna intoilee itsensä radalle ja etsii keskitalolla

(Muistakin koirista otin videoita, mutta niiden saamisessa koneelle saattaa kestää tovi. Vinkkaan asianosaisille sitten kun videot on lisätty.)

Suursäkkipiilon se ratkaisi hienosti, joskin muovikannen kokonaan väistäen kiertäen kivikossa tasapainoillen. Viimeinen tolpanaluspiilo ei ollut edes hankala, vaan se suoritettiin kevyesti levyjen yli loikaten ritilän kautta ja sisään piiloon.

Katla oli vuorossa illan viimeisenä. Sen piilot olivat ylätalon katolla oleva ruumisarkku, joka oli pressulla tuunattu vähän tunkemista vaativaksi ja maalimiehen lisäksi arkku oli kaadettu täyteen tyhjiä muovipulloja, joiden seassa koiran piti kahlata ilmaistessaan. Toka piilo oli keskitalon keskikerros ja viimeisenä suursäkkipiilo. Kattis oli hurjilla kierroksilla ja tärisi paikoillaan kun jätin sen aluksi paikallaoloon odottamaan, että keräilin varusteitani. Kun päästin sen estimään, ensimmäinen minuutti meni aivottomaan tuhatta ja sataa juoksemiseen, jonka aikana se ehti kaahata keskitalon portaat edes takaisin noin kuusi kertaa ja rallata pari kierrosta vähän keskikasan kauttakin. Hajulla se oli selvästi, mutta niin ylikierroksilla, ettei malttanut yhtään ajatella ja rauhoittua tarkentamaan. Kun pahimmat höyryt oli juostu pois, se tuntui napsahtavan normaaliin etsinämoodiinsa ja tarkensi melko vaivattoman tuntuisesti keskitalossa olevan maalimiehen. Se kävi ensin vasemmanpuoleisessa tunnelissa haukahtamassa pari kertaa ja navigoi sitten reittinsä talon päädyn kautta pressuseinälle, räpisteli hetken sen kanssa kunnes tajusi siirtää sitä kuonolla reunasta sivuun (eikä keskeltä läpi, kuten se aluksi yritti), ja siitä ilman suurempia ongelmia heiluvan levyn ja sohvan kautta maalimiehelle. Katlalle otettiin taas lyhyet ilmaisutkin maalimiehellä.

Ensimmäisen löydön jälkeen Kattiksella oli selvästi jo aavistus myös ylätalon maalimiehen sijainnista. Se lähti päättäväisesti tarkentamaan hajulle ja kiipeili hetken ensin ylätalon etupuolen kasojen päällä, kävi kurvin talon sisällä ja sen jälkeen paineli tarkistamaan takaseinustan rappuset selvästi jo vakuuttuneena siitä, että haju tulee ylhäältä. Katlan harmiksi Stefan oli peittänyt rappuset liukkaalla peltilevyllä, joten niitä pitkin ei katolle päässyt. Kattis ratkaisi tilanteen juoksemalla vinoa seinää pitkin ylös ja hyppäämällä siitä katolle. Arkku on joskus viime kaudella ollut Katlalle umpipiilona. Sillä oli selvästi muistikuva, koska se paineli arkun oviaukkoa vastaiselle puolelle, etsi siellä olevan pienen kolon ja alkoi ilmaista koloa. Pyysin sitä tarkentamaan, jolloin se kiersi piilon vielä ja hoksasi vasta nyt, että oviaukossa ei olekaan kansilevyä vaan pressu, jota kaivelemalla se pääsi suureksi riemukseen sisään "pullomereen".

Viimeisenä oli vuorossa suursäkkipiilo. Katlalle tämä ei ollut ongelma. Se tunki itsensä kapeasta raosta paikkaan, josta pääsi hyppäämään ylös ja ilmaisi piiloa tuulen alapuolelta, mutta vain n. 15cm päästä suursäkistä, jonka alla maalimies lymyili. Tyhmä ohjaaja ei taaskaan malttanut olla sössimättä ja vain kehua ja palkata tästä. Koirahan toimi loistavasti: se tarkensi, haki reitin lähelle, mutta ei kaivanut tai rähminyt muovikangasta, jonka alla maalimies oli. Maastotreenejä ajatellen aivan upeaa käytöstä! Sen sijaan pyysin Katlan vielä kiertämään piilon ja kiipeämään ylös suunnasta, josta se joutui muovikannen päälle liukastelemaan. Kattis kuitenkin halusi päästä takaisin tuulen alapuolelle ja käveli suoraan suursäkin (ja maalimiehen) yli, asettui taas kivikasaan ja alkoi ilmaista maalimiestä nätisti ja rähmimättä.Tästä pöljäilystä voinee syyttää vain ohjaajaa... Lopuksi palkkasin Teppistä muovikannen päällä, jotta se rentoutui liukkaalle heiluvalle alustalle ja kiinnostui enemmän mun tarjoilemista kuivaruuista kuin alustasta.

Koska himotreenareille mikään ei ole tarpeeksi, otimme koirille vielä kierroksen ilmaisutreeniä. Kattis sai haukkua sarjan metalliritilärampin päällä seisten. Simppeli, mutta tehokas treeni etenkin jos koiralla on arkailua alustojen suhteen.

Jäbä ritilätreenissä. Purkki on esille, koska se toimii koiralle targetina joka ohjaa koiraa pysymään vähän irti maalimiehestä.

Floralle otin ihan tasamaalla perus haukkusarjaa. Eka palkattiin 5 haukun sarjasta. Aloitti hyvin, haukkui hyvin, katsoi maalimiestä koko ajan ja haukku oli itsevarmaa ja tasaista. Tokalla päätettiin ottaa 15 haukkua. Kymppiin asti meni kuten edelliselläkin kerralla, mutta sitten haukku alkoi pätkiä, Flo vaihtoi paikkaa ja haukkujen väliin tuli leikkimurinaa ja Flo vähän niiaili, ikäänkuin leikkiinkutsuasentoa aloitellen. Tätä se on aiemminkin tehnyt pidemmällä haukkusarjalla. Viimeksi keskiviikkoiltana metsälenkin jälkeen Meeri haukutti Flopaa kahden sarjan verran, jolloin se vähän oireili samalla tavalla (Kattiskin sai keskiviikkona haukkutreenin). Kymmenen haukkua tuntuu olevan kriittinen raja. Päätinkin aloittaa järjestelmällisen haukkusarjan pidentämisen tekemällä aina useita toistoja nousevana sarjana, esim. 9-10-12-13(-4) ja jos tämä sujuu, niin seuraavalla kerralla 10-11-13-15(-6). Katsotaan auttaako tämä karsimaan turhan örinän pois haukkujen välistä.

Lopuksi Flo, Raiku ja Jäbä kävivät vielä vähän tikapuuesteellä treenaamassa kehonhallintaa. Papukaijamerkin saavat kyllä tällä kertaa pojat, jotka joutuivat myös melkoisen mielenhallintatreenin kohteeksi, kun vieressä liehui ja flirttaili tärppinen teinityttö.

Pääsinkin heti perjantaina toteuttamaan suunnitelmaani Flopan ilmaisutreenistä, kun tapasin Sofian Oittaalla aamupäivästä. Olen joskus epäillyt, että jos pääni ei olisi kiinni mun hartioissa, saattaisin unohtaa sen jonnekin. Torstain treeneisssä unohdin koppiin mun kameran laturin (koska olin unohtanut ladata kameran akun kotona valmiiksi, ja jouduin siis ottamaan laturin mukaan ja latailemaan kameraa treenien alussa). Lähdin siis hakemaan laturia ja sain puhuttua samalle reissulle Sohvin treeni- ja lenkkiseuraksi. Flopa haukkui Sofiaa ja Veikko-vauvaa nelä sarjaa oikein hienosti. Naureskellen laskin, että jos treenailen ilmaisua vaikka 2-3 kertaa viikossa kesän ajan, saan joka treenissä haukkusarjaa nostettua 1-2 haukulla eli viikossa keskimäärin 4 haukkua, ollaan syksyyn mennessä hyvinkin yli 40 haukun sarjassa, vaikka välillä tulisi pieniä takapakkejakin. 40 haukkuun kuluu koiralla helposti 40 sekuntia, joka riittää loistavasti myös pimeässä metsässä ohjaajalle sprintata peruskoealueen poikki irronneen koiransa luokse...

Perjantaiaamun hupina myös Kattis sai etsiä alataloon majoittuneen äidin ja imeväisen. Talon oviaukon tukin levyllä, joten reitinvalinta Kattiksella oli talon etupään kasan yli kiipeily ja raosta sisään pujottautuminen. Myös Sofian Kielo teki sille aiemmin hankalaksi osoittautuneen piilon, jossa ongelmana oli ollut ritilän ylitys. Tällä kertaa se ei ollut Kielolle edes hidaste. Sohvi erehtyi jo aiemmin ääneen pohtimaan, että ritilät on Kielolle vaikeita. Tästä sain inspiraation jo torstai-illan treenien ritlilärampilla tehtävään ilmaisuharjoitukseen, joten leikillä kutsuimme "Kielospesiaaliksi". Kielo pääsi paikkaamaan edellisillan poissaolonsa ja kokeilemaan ritilän päällä ilmaisua. Hienosti meni, ei mitään epäröintiä tai ongelmaa!

Kielo ilmaisee, maalimies huitoo kännykällä ;)

20140509_122021-normal.jpg

Treenailun jälkeen käytiin vajaan tunnin lenkki: kolme narttua, kaksi naista ja vauva. Kielo ja Flo laittoi heti painiksi ja juoksukisat pystyyn. Pienen alkujäykistelyn jälkeen Kattis ja Kielo jättivät toisensa täysin huomiotta. Jonkun matkaa käveltyämme ne pystyivät jo sujuvasti pummaamaan herkkuja samasta taskusta, joita jaeltiinkin ahkerasti ilmeisesti varsin tuoreiden peuranhajujen (ja niiden jättämisen) takia. Loppumatkasta porokoirat meinasivat jo laittaa leikiksikin, mutta Flopa häiritsi vähän turhan paljon astumalla Kieloa maanisesti silmät päässä pyörien ja kuola roiskuen. Mun mieltä lämmitti nähdä, miten kaksi aikuista porokoiranarttua voi parilla tapaamisella muuttua toisilleen jäykistelevistä ja tuijottelevista kämisijöistä ihan rennosti yhdessä kulkeviksi kavereiksi. On ihanaa, kun koirat ovat sosiaalisia ja täyspäisiä, toimeentulevia tyyppejä!