Pelastuskoiratreenikausi on päässyt puoliväliin ja sen kunniaksi pidämme parin viikon treenitauon. Ennen tauolle lampsimista päätimme kuitenkin lampsia porukalla Sorlammelle ja takaisin, syödä vähän eväitä, pohtia tavoitteiden onnistumista tai onnistumattomuutta ja miettiä mitä asioita painotamme loppukauden treeneissä. Matkaan lähti siis treeniporukastamme viisi ihmistä, yksi hangaroundjäsen, kaksi lapinporokoirista kiinnostunutta mahdollista tulevaa koiraharrastajaa ja yksitoista koiraa. Koirista toki puolet oli flekseissä, mutta ihme kyllä yhtään pahempaa solmua emme saaneet aikaiseksi, kukaan ei purrut ketään, kukaan ei eksynyt, loukkaantunut tai kuollut ja vielä viiden hikisen ja helteisen tunnin jälkeen autoille palatessamme kaikkia nauratti (ainakin vähäsen) ja lapinporokoirista ja palveluskoiraharrastamisesta kiinnostuneet newbiet olivat edelleen kiinnostuneita. Selvää porokoiranomistaja-ainesta!
Sorlammen laavun edustalla valmiina aloittamaan paluumatka
Sorlammella uitimme halukkaat koirat, istuimme kallioille syömään eväät ja pohdille kulunutta kautta. Pääasiassa alkukauden tavoitteet oli täyttyneet melko hyvin. Kuitenkin loppukaudelle jäi vielä paljon tekemistä. Loppukauden jaksothan ovat maastoetsintä ja taajama- sekä rakennusetsintä. Jatkamme kuitenkin siinä ohessa torstai-iltojen rauniotreenejä joko omatoimitreeneinä tai ohjattuina, riippuen mun ja Petran aikatauluista.
Ryhmässä esiin tulleita tavoitteita loppukaudelle
RAUNIOT
- äänihäiriöiden harjoittelu (kolina, räminä, häiriö-CD, ampuminen)
- ketteryystelineet
- koirien käsiteltävyys
- hallinta radalle tultaessa
MAASTO
- etsintäsuunnitelman tekeminen, alueen tarkistaminen
- nuorille ja kokemattomille koirille etsittävän alueen suurentaminen ja etsintäajan pidentäminen (n. 10min -> 30min)
- osalla on vielä ilmaisu keskeneräinen, tätä pitää työstää muuallaKIN kuin meidän treeneissä
- koiran pysäyttäminen ja paikallaan pysyminen kesken etsinnän (etäohjaus)
- esineiden etsiminen ja mahdollinen ilmaisu (millainen ilmaisu? miksi?)
TAAJAMA
- kytkettynä etsiminen
- etsintäsuunnitelman teko ja toteutaminen taajamassa
Teimme pienen esine-etsintätreenin jokaiselle koiralle evästauon lopuksi. Kaikilla oli esine-etsintä jotenkin aloittu ja koirilla selvästi idea mitä ollaan tekemässä (paitsi Floralla, joka ei ole ikinä tehnyt esine-etsintää - se saikin nyt tutustua hommaan kun naksuttelin sille varvikossa olevasta esineestä). Treentauolle annoin kotitehtävän miettiä, millaisen ilmaisin kukin haluaa koiralleen esineille maastoon ja miksi, vai haluaako että koira etsii esineitä ollenkaan. Lisäksi kehotin harjoittelemaan vähän esine-etsintää jos iskee oikein kova hinku päästä treenaamaan tauon aikana.
Paluumatkalle lähdettiin Jaana edellä kartta kourassa. Annoin ohjeeksi "vie meidät tuonne missä lukee kartalla luola" ja sinnehän me mentiin. Kokeilimme myös miten monta koiraa ja ihmistä voi sujuvasti tunkea sisään Sorlammen takana olevaan pieneen luolaan. Luolalta eteenpäin jatkoimme Katin toimiessa kartturina. Ohjeena oli "suorinta reittiä Ryssänniitylle". Joukko pääsi turvallisesti perille ja Ryssänniityltä olikin enää lyhyt kävely takaisin Oittaan raunioradan parkkikselle jätettyjen autojen luo. Kati suunnisti näppärästi kartta yhdessä kädessä, kompassi toisessa, kaksi mustaterrieriä kolmannessa ja... tai siis, en tiedä miten Kati sen teki, mutta teki silti! Nostaisin hattua, mutta sellaista mulla ei ollut.
Mun täytyy oikein julkisesti ihailla meidän ryhmän supermama-Sofiaa, jolla oli mukana puolivuotias Veikko. Vaipanvaihto, ruokinta, imetys ja muut vauvan hoidot sujuivat nohevasti kävelyn ja treenien lomassa, vaikka mukana oli myös Sofian kaksi koiraa. Tätä menoa Veikosta kasvaa maailman reippain ja sopeutuvaisin lapsi. En tosin tiedä miten täyspäinen, jos se raukka joutuu kuuntelemaan meidän treeniporukan juttuja jatkuvasti. Auringon paahtaessa aivoja ja kuivattaessa suuta alkoi väkisinkin haaveilu virvokkeista ja siitähän se ajatus sitten taas lähti ihan omille kiertoradoilleen.
Kiitokset alkukaudesta kaikille ja elokuussa jatketaan!
Reissussa oli mukana siis koko oma lauma, Robin mukaanlukien. Olimme jo ehtineen aamulla käydä Koivukylän kentällä ottamassa pienet agilitytreenit. Äkkiseltään voisi ajatella, että aksan ja viiden tunnin patikkaretken jälkeen loppuilta olisi vietetty sohvalla, mutta ei. Kävimme kyllä hakemassa take-away-nepalilaista, mutta sen jälkeen suuntasimme vielä "iltakävelylle" keskustaan. Kaikki se puhe virvokkeista sai yliotteen, joten piti käydä vielä yksillä. Tätikoirat kieltäytyivät jyrkästi lähtemästä mukaan, joten jätimme ne nukkumaan kotiin ja tassuttelimme Katlan ja Floran kanssa terassille. Eihän sinne ole matkaa kuin vähän alle 3 km, sellainen kevyt iltalenkki?
Aina valmiina seikkailuun!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.