Vein nuorimman sijoistuskoirani Hämyn (Sysiväikeen Kaukainen Galaksi) PEVISA-tutkimuksiin. Lapinporokoirallahan on naurettavan löysä PEVISA. Yhden pentueen saat rekisteröityä koiralle ilman minkäänlaisia terveystutkimuksia. Toisen pentueen jälkeen vaaditaan voimassaoleva silmätarkastuslausunto. Tuloksella ei ole merkitystä. Jos haluaisi mennä siitä mistä aita matalin, pääsisi lapinporokoiria kasvattaessa todellakin helpolla. Valitettavasti jotkut myös käyttävät tätä rimanalitusmenetelmää. Minulle kasvattamieni koirien terveys on kuitenkin prioriteettina heti luonteen kanssa käsikädessä. Vaikka kukaan ei pysty takaamaan täysin terveitä pentuja, niin ainakin on hyvä tutkia, jotta tietää käyttämiensä yhdistelmien riskit ja voi sitten puntaroida millaisia riskejä on valmis ottamaan. Hämyltä siis tutkittiin silmät, polvet, lonkat, kyynärät, selkä ja otettiin näyte geenitestejä (prcd-PRA, degeneratiivinen myelopatia ja pompen-tauti) varten. Saman setin olen teettänyt muillekin jalostuskoirilleni.

Hyvältähän se kaikki näytti siihen selkäkuvaan asti. Jopa minä maallikkona näin, että nyt ei hyvä heilu. Ristinikama oli sakralisoitunut (osittain luutumaton) ja vino. Lopputulos olikin sitten LTV3 (välimuotoinen lanne-ristinikama). Muutenhan Hämyn tuloksissa ei ollut mitään vikaa, lonkat A, kyynärät 0, polvet 0, silmät terveet. Hämyn geenitestien tulokset ovat ilmeisesti kadonneet maailmalle, koska niitä ei tätä kirjoittaessani vieläkään ole tullut Pompen-tautia lukuunottamatta: sen suhteen Hämy on terve. [edit: loputkin testitulokset tulivat joulun jälkeen. DM terve, prcd-PRA terve]

Hämy taju kankaalla20171127_161434.jpg

Tästä selkälausunnosta kiinnostuneena plarasin Koiranetin ihanasta maailmasta (kyllä, oikeasti tykkään ja kovaa, että on julkinen, suhteellisen helppokäyttöinen tietokanta, josta löytyy koirien terveys-, koe- ja kilpailutuloksia) tähän asti virallisen selkäkuvalausunnon saaneet lapinporokoirat. Virallisia lausuntoja alettiin kirjaamaan vasta 2013 loppuvuodesta, jolloin vain kolme porokoiraa lausuttiin (terveitä kaikki). 2014 14 koiraa sai lausunnon, näistä neljällä oli joku LTV-muutos. 2015  luvut olivat 28/10, 2016 51/11 ja 2017 59/17. Positiivista tässä on, että kuvattujen koirien määrä vaikuttaisi olevan hienoisessa nousussa. Huonoa taas, että vain noin kolmasosa lonkkakuvatuista koirista päätyy myös selkäkuvaan, vaikka siinä samallahan se menisi. Ja vielä ikävämpää on, että 155:stä selkälausunnon saaneesta lapinporokoirasta 42 eli 27% on jollain tavalla epänormaali selältään ja saa LTV-lasunnon 1-4. Toki näistä suurin osa on LTV1, jota voidaan pitää koiran elämän kannalta aika harmittomana muutoksena, vaikka toki joidenkin LTV1-koirienkin tiedetään oireilleen. LTV2 oireilee "joskus" ja LTV3 "usein". LTV4 tuntuu olevan riippuvaisempi siitä onko kyseessä puuttuva vai ylimääräinen nikama: kuusinikamaiset koirat hyppäävät tai liikkuvat huonosti, kahdeksannikamaiset ovat normaaleita porskuttajia, olisi vahva mutu-tuntuma nettikeskustelujen perusteella.

Summa summarum: lapinporokoiria pitäisi saada enemmän virallisiin selkäkuviin, jotta voitaisiin 1) arvioida muutosten vaikutusta koiran elämään ja 2) muutosten periytyvyyttä.

Koiriahan on todellisuudessa kuvattu enemmän kuin nämä 155, koska monella on otettu epäviralliset kuvat. Etenkin agility- ja PK-harrastajien parissa koiria on kuvautettu jo pitkään. Omistakin jalostuskoiristani sekä Katla että Haiku on kuvattu vain epävirallisesti ja kuvannut eläinlääkäri on lausunut ne terveiksi. Näitä epävirallisia tuloksia voi pitää kuitenkin lähinnä suuntaa-antavina, kun niihin vaikuttaa kuvanneen lääkärin osaaminen, eikä jokainen peruselli ole radiologian tarkkasilmäinen taitaja.

Että kuvattakaa ne koirienne selät, jooko? Ja laittakaa kuvat kennelliittoon lausuttavaksi.

Toinen tarina on ne geenitestit. Kasvattini Nila (Sysiväikeen Tähtien Soturi) sai kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen lapinporokoira, joka testattiin kantajaksi degeneratiivisen myelopatian suhteen. Tässä kohtaa testattuja koiria oli kylläkin vain kourallinen tai kaksi (siis noin 20 rotujärjestön listan mukaan). Lapinporokoira on siis samassa tilanteessa nyt kuin suomenlapinkoira oli muutama vuosi sitten: ensimmäiset kantajat ovat löytyneet, mutta taudinkuvaa tai yleisyyttä ei vielä oikein tunneta. Pörröisillä serkuillamme niitä kantajia ja sittemmin myös sairausaltiita alkoi testauksen yleistyessä löytyä, ja yllättäen sitten niitä oireileviakin alkoi ilmaantua, kun tietoisuus sairauden oireista ja diagnosointimenetelmistä lisääntyi. Tässä kohtaa olisi tärkeää saada mahdollisimman laajasti erisukuisia lapinporokoira DM-testiin, jotta voitaisiin alkaa päätellä jotain siitä 1) miten yleinen DM on lapinporokoirakannassa ja 2) miten usein sairausaltis koira kehittää sairauden oireet elinaikanaan. Positiivista DM:n suhteen tuntuisi olevan, että oireet kehittyvät yleensä vasta veteraani-iässä, mutta eipä se silti naurata jos joudut kymmenenvuotiaan sessukan kuoppaamaan kun sen hermosto on rappeutunut käyttökelvottomaksi, etenkin kun sairaus olisi ollut estettävissä geenitestaamalla ja yhdistämällä vain terveitä tai terve ja kantaja (tai jopa terve ja sairausaltis). Geenitestin tulos ei siis mitenkään rajaa koiria pois jalostuskäytöstä, mutta antaa yhden työkalun lisää vältellä perinnöllisiä sairauksia ja koiran kärsimystä ja omistajan mielipahaa ja surua sitten myöhemmin.

Otatin DM-testit myös Haikusta (Pihlajamäen Kissimyyr, yllämainittujen Hämyn ja Nilan emä) sekä Heklasta. Kumpikin on DM-kantaja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mun pitää houkutella Heksun tuleva sulhanen selkäkuvien lisäksi geenitestiin ja todellakin toivoa parasta.