Lappalaiskoiraharrastajien "kielessä" sana poro saattaa tarkoittaa kahta aivan eri asiaa: sitä sarvekasta lapineläjää tai vaihtoehtoisesti koiraa. Asiayhteydestä voinee useimmiten päätellä kummasta on kyse. Lisäksi harrastajat (kenties kieliasusta tarkkojen tahojen tahtoa uhmaten) myös usein puhuvat "porokoirista" kun tarkoittavat näitä rodultaan lapinporokoiria, vaikka tietyssä osassa Suomea porokoirasta puhuminen useimmiten viittaa minkä tahansa rotuiseen tai roduttomaan koiraan, joka toimii porotyössä. Jokatapauksessa, rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja minun tapauksessani lapinporokoirasta on tullut varsin rakas lapsi. Sekä tuosta yhdestä nimenomaisesta yksilöstä, että rodusta ylipäänsä. Poro, porkkis, porokoira... No, sanotaan nyt että harvemmin tarkoitan POROJA, niitä Rangifer-sukuisia, enkä juuri sen useammin noita edellämainittuja paimentavia työkoiria.

Tämä noin niinku selvennyksenä niille, jotka kuvittelevat että opetan poroa noutamaan kapulaa tai annan jonkun pikkuporon (so. vasan) nukkua sängyssäni. Älkää huoliko.

Näillä saatesanoilla todettakoon, että viime aikoina on ollut oikein mukavia lenkkejä porojen kera: viime viikolla kävimme Nuuksiossa tapaamassa Martta-poroa (Nequam Lohjan-Lyra) omistajineen ja eilen metsäiltiin Sipoossa "SS-joukkojen" eli Saaran ja Sirna-poron kanssa (joka on ennenkin blogissa esitelty). Kyllä koira koiran tuntee ja poro poron: Katlan leikit näiden nuorten poroneitien kanssa on selvästi samalla henkisellä tasolla ja on oikein kiva päästä juttelemaan toisten porkkis-ihmisten kanssa.

Maaliskuussa on tosin sitten luvassa blogipäivityksiin niitä Ihan Oikeita Poroja: mökki on varattu, ilmoittautumislomake postitettu - täältä tullaan Pello ja poropaimennuskoe! Tosin vielä on epävarmaa mahtuuko Katla mukaan testiin, mutta joka tapauksessa meidän porukan löytää sieltä aidalta hengailemasta tänäkin vuonna. Mun koirista Taiga on testattu ja hyväksi havaittu, Salka on käynyt epävirallisesti aidassa ja käyttäytynyt kuin pienten Pinksuttimien kuuluukin (yksi tomera HAU! poroille, ja sitten loppuaika pomppimista ja söpöstelyä eikä yritystäkään juosta sarvekkaiden perään - miksi ihmeessä, nehän vaan nätisti seisoo tossa eikä uhkaa ketään, joten parempi antaa niiden vain olla rauhassa?) Toiveissa olisi siis saada Kattiskin testattua ja tietysti vielä mukavampaa olisi, jos se osoittaisi jonkinlaista paimennustaipumusta - ja vielä mukavampaa olisi, jos sen korvat pysyisi päässä myös aidassa ja saisin sen vielä poiskin sieltä, muutenkin kuin suopungilla tai kiväärillä... (BTW - joista kumpaakaan en osaa käsitellä).

Loppuviikoksi poistun Haminan suuntaan viettämään vähän laatuaikaa koirien kanssa ja toivon mukaan myös erään ihan spesiaalin poron&omistajan, eli Katlan Peto-veikka ja Janikaa olisi taas tarkoitus treffailla samalla. Pitänee rimpauttaa myös Musti-iskän sihteerille, josko heistäkin irtoaisi lenkkiseuraa.

P.S. Eilen iltalenkillä vinttipimeenäkoira juoksi edellä ainakin kolme kilometriä ja melkein veti! Jipii!