Erkkarireissulta meidän mukaamme etelään lähti sijoituskoirani Siiri, Hallanevan Lapinkirvinen. Siiri on asunut lapsuutensa Oulussa kerrostalossa ja muutti vastikään perheineen Kiiminkiin omakotitaloon. Pitkän välimatkan takia en ole Siiriä kovin montaa kertaa päässyt tapaamaan, joten oli erittäin mukavaa saada sijoitussiiri muutamaksi päiväksi meille kotiin tutustumaan, puolin ja toisin. Siiri sopeutui reissulaisen elämään ongelmitta, ero taisikin olla paljon vaikeampi Siirin haltijoille. Hyvään kotiin on Siiri päässyt, rakastetuksi perheenjäseneksi, jonka kanssa ollaan ja puuhataan. Oli ihanaa nähdä miten avoin ja tasapainoinen koira Siiristä on tullut. Siitä näkee, että sillä on kotonaan kaikki hyvin.
Siiri pääsi ensin hetkeksi nukkumaan meidän auton takapenkille, verkon eri puolelle kuin omat koirat. Olimme toki jo lauantai-iltana käyneet lyhyen iltakävelyn yhdessä, jotta Siiri ja mun lauma saivat tervehtiä. Sunnuntaina hengailtiin kehän laidallakin kimpassa. Koirien levätessä kävimme itse syömässä, jonka jälkeen uusin voimin kipitimme Laajavuoren luontopolkua reilun 6km lenkin ympäri. Koirat olivat aika väsyneitä ja siksi rauhallisia, mutta hetkeksi meinasi Kattis ja Siiri ryhtyä leikkimäänkin, ennenkuin muistivat että ovat ihan vieraita toisilleen. Automatka kotiin sujui hyvin. Etukäteen suurin jännitysmomentti oli Siiri ja kissat. Siirillä ei kissoista juuri ole kokemusta, joten saatoimme vain arvailla mitä tapahtuu, kun Smii tapaa meidän mirrit. Vimpa ja Arhippa ovat ehkä parhaat mahdolliset kissat koirien kanssa: ne eivät pelkää yhtään vaan tulevat rauhallisesti luokse nuuksimaan, eivät kynsi tai hermostu, ja niitä on mahdotonta saada sinkoilemaan karkuun. Yleensä kaikki hoitokoirat ovatkin alkuihmettelyn jälkeen suhtautuneet niihin lähinnä pieninä koirina. Siirin kanssa kävi juuri näin. Siiri keskittyi nuuskimaan ensimmäisenä näkemäänsä Arhippaa hyyyyyvin varovaisesti nenät vastakkain, jonka aikana Vimpa pääsi yllättämään Siirin sivusta tunkemalla suoraan naaman eteen ja puskemalla Siirin etujalkoja vasten. Smiin silmät levähtivät lautasen kokoisiksi, ja se teki hyvin kohteliaasti tuttavuutta näiden kahden kummallisen olennon kanssa. Varttia myöhemmin kaikki kolme olivat jo vierekkäin sohvalla kellimässä.
Katlan kanssa Siiri tuli heti hyvin juttuun. Faunaa se ymmärsi kohdella aikuisena koirana, ja Salkaa hieman pelottavana tiukkistätinä, jota kannatti väistää. Mitään ongelmia ei siis missään vaiheessa tullut, vaan Siiri solahti laumaan omalle paikalleen kuin olisi aina asunut meillä.
Pienten mustien välit oli heti mutkattomat ja välittömät
Siiri noudatti lauman rytmiä ja seurasi fiksusti toimintaohjeita niin ihmisiltä kuin koirilta. En oikein ehtinyt kuvata Siiriä, kun sää oli pääosin harmaa ja sateinen. Kävimme pitkillä lenkeillä ja Sii sai juosta myös vapaana. Katlan kanssa sitä rellestytti välillä ihan huolella, mutta mun hämmästykseksi jopa Salka alkoi leikkiin Siirin kanssa. Kummallakin oli keppi, Siirillä suurensuuri ja Salkalla pienenpieni, ja keppejään esitellen ne tekivät leikkikumarruksia, haukkuivat ja viskelivät aarteitaan. Sitten juostiin rallia kylki kyljessä ystävällisesti vähän tönien, kunnet kumartelu-haukku-sessio alkoi alusta. Myös hakekasaan heiteltyjen namejen etsiminen sujui porukan mukana, eikä edes ruuasta tullut mitään nurinoita. Pari kertaa Siirin reaktiivisuus pääsi yllättämään mut, ja se nosti äläkän jollekin odottamattomalle kohteelle (sienestäjä, pieni valkoinen koira, naapuri), mutta palautui maanpinnalle tiukalla komennuksella. Siirillä tuntuu olevan toimintakykyä, puolustushalua ja terävyyttä pienen lapinporokoiran tarpeisiin oikein hyvin. Kotonaan Siiri treenaakin pelastuskoirajuttuja ja on kuulemani perusteella edistynyt oikein kivasti.
iltaisin Siiri lähetti terveisiä kotiin
Palautin Siirin kotiinsa junalla. Smii sai kertaheitolla kunnon annoksen tutustumista junamatkailuun, mutta eipä sekään Siiriä juuri hetkauttanut. Se kiipesi junaan kuin vanha tekijä, ihmetteli hetken koiravaunun hajuja, ja käpertyi sitten mun jalkoihin nukkumaan. Siinä se rentoutui sitten koko matkan, välillä selällään, välillä penkin alla, hetkittäin mulle seuraakin pitäen. Tampereella kävimme vähän ratapihalla kävelemässä, ja sitten matka jatkui taas unten mailla. Samalla reissulla pääsin näkemään Siirin kodin kun tein siellä varsinaisen pikavisiitin. Kiitos kovasti Siirin haltijoille koiran lainasta ja hyvästä huolenpidosta!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.