Olin hädin tuskin ehtinyt kotiutua Saariselän retkeltä, kun suuntasin viikonlopuksi vaihteeksi länteen. Ohjelmassa olisi pelastuskoiraliiton tunnistusjälkiseminaari ja kouluttajakoulutus Kaarinassa. Olin ilmoittautunut vain kuunteluoppilaaksi ilman koirapaikkaa, mutta otin silti mukaan Floran, ihan vain jotta se vähän tutustuisi maailmaan ilman muun lauman turvaa. Jaoin hotellihuoneen Ressun ja kahden kiharan eli lagottotyttöjen Risan ja Roan kanssa. Flo oli hieman järkyttynyt kun kurvasimme aamuvarhaisella Ressun pihaan ja nakkasimme Roan samaan häkkiin Flon kanssa. Hyvin ne siellä tulivat juttuun, kumpikin omassa nurkassaan tuijotellen seinille. Risa pääsi pienten ruskeiden koirien eristysosastolle matkustamaan.

Seminaari alkoi lauantain kestävällä luennolla, joka oli avoin pelastuskoiraliiton jäseneille. Sunnuntaina jatkoimme käytännön harjoituksilla kurssille valittujen kouluttajien kesken. Tämä viikonloppu oli myös esivaatimus syksyllä alkavaan tunnistusjälkikouluttajakoulutukseen, johon olen hakenut.

Hundar gör aldrig fel

Luennoitsijana oli Lennart Wetterholm "Hund Campukselta" Ruotsista. Lennartilla on vahva koiratausta puolustusvoimien ja siviilitoiminnan parista. Erityisesti hän on keksittynyt hajutunnistuksen opettamiseen ja sen erilaisten käyttötarkoitusten selvittämiseen. Hajutunnistuskoulutusta on hyödynnetty jo useimmille tuttujen huume-, räjähde- ja muiden etsintäkoirien lisäksi mm. opettamalla koiria erottamaan lehmän hengitysilmasta milloin se on oikeassa kiimavaiheessa keinosiemennettäväksi tai opettamalla metsästyskoiria välttämään suden hajua ja näin vähentämään koirille koituvia petovahinkoja. Lennart oli puhujana kokenut ja esitys soljui eteenpäin pienten vitsien ja kevennysten rytmittämänä. Esityksen aihe oli lähinnä esitellä hajutunnistuskoulutuksen mahdollisuuksia, tutkailla koiran hajuaistin rajoja (tiesitkö, että koira pystyy päättelemään kuljetun jälken suunnan yhdestä jalanjäljestä?) ja antaa hyvin perustietoa erilaisista hajutunnistusradoista ("purkkiradoista") ja jäljestämisen alkeiskoulutusharjoituksista.

Det är roligt att arbeta inte att sluta

Lennart vaikuttaa olevan koirankouluttajana hyvin tekninen, painottaen paljon operantin kouluttamisen teknistä taitoa ja että koiralle on opetettava halutut taidot pieninä osina, hyvin ja järjestelmällisesti suunniteltujen harjoitusten kautta. Esimerkiksi oikea etsintätapa opetetaan alle neliömetrin kokoisen laatikon avulla, jossa koira opetetaan etsimään pientä nahanpalaa aina samalla tavalla aloittaen kulmasta ja siirtyen alareunaa pitkin ja sitten hieman ylempää toiseen suuntaan kunnes koko laatikko on käyty järjestelmällisesti läpi reunasta reunaan. Tämä etsintätekniikka sitten siirretään "tosimaailmaan" tarkkuusetsintätehtäviin, jolloin koira on aina rauhallinen, järjestelmällinen ja toimii tietyllä tavalla, koska sille on niin opetettu.

Lennartilla oli myös vaikuttava kokoelma faktoja ja tutkismustuloksia liitettynä esitelmäänsä. Pelastuskoiraohjaajan kannalta mielenkiintoinen oli mm. uusiseelantilainen tutkimus, jonka mukaan tyynellä säällä paikoillaan olevan ihmisen haju leviää 80 metrin päähän noin vartissa. Tätä voi sitten mietiskellä kun upottaa maalimiehen raunioradalla kaivoon, laittaa koiran heti töihin ja ihmettelee, miksi se ei reagoi vaikka "kulkee ihan läheltä". Toisaalta taas hyvissä olosuhteissa ihmisestä irronneita hajumolekyylejä voi lyötyä kilometrinkin päästä - ja kas, irtoilevan koiran kanssa saa opetella itsekin melko rivakaksi maastojuoksijaksi.

Tunnistuspelastuskoira on koira, joka löytää ja seuraa tietyn henkilön hajuvanaa ja paikallistaa tämän

Seuraavaksi ääneen pääsi varmasti kaikille suomalaisille koiraharrastajille tuttu Ilkka Hormila Poliisikoiralaitokselta. Ilkan esitys painottui enemmän jäljestämiseen ja tunnistusjäljen käyttöön poliisikoiratoiminnassa, ja miten tätä osaamista voisi siirtää pelastuskoiratoiminnan puolelle. Ilkka esitteli myös näkemyksensä siitä, mistä hyvä tunnistusetsintäkoira rakentuu, alkaen suhteesta ohjaajan kanssa, ihannekoiran luontaisista ominaisuuksista ja päätyen koulutusmenetelmien valintaan ja kouluttajan osuuteen koirakoiden ohjauksessa. Äkkiseltään voin todeta, että ainakaan mun koirat eivät täytä läheskään kaikkia ihannekoiran ominaisuuksia ja tässä näkyy ehkä merkittävin ero viranomaistyön ja vapaaehtoisten välillä. Viranomaiset valitsevat koiria, joilla todennäköisesti on hyvät ominaisuudet koulutettavaksi. Koiria myös vaihdetaan kesken koulutuksen, jos ne osoittautuvat puutteellisiksi. Vapaaehtoiset taas yleensä kouluttavat sitä koiraa, joka heillä sattuu olemaan, ja koira on voitu valita hyvinkin erilaisilla kriteereillä kuten "se on söpö". Koiraa ei myöskään herkästi vaihdeta jos se on haastellinen kouluttaa, vaan yleensä koiraharrastaja on valmis panostamaan paljonkin treenaamisen käytettävästä ajasta ja energiasta koiran totuttamiseen erilaisiin ympäristöihin, halutun toiminnan vahvistamiseen ja monenlaiseen ongelmanratkaisuun. Harvalla on myöskään mahdollisuutta hankkia kovin montaa koiraa ja pitää huonommin harrastuslajiin soveltuvia koiria vain lemmikkeinä, joten kouluttajana joudut kohtaamaan sekä hyvin monenlaisia ihmisiä kuin laajan kirjon eri rotuisia ja erityyppisiä koiria. Kouluttajan oppimisen kannalta tämä on toki vahvuus, mutta samalla on hyväksyttävä, että kaikista koulutettavista ei välttämättä ikinä tule valmista eli riittävän luotettavasti toimivaa koirakkoa, jotta he voisivat lähteä oikeisiin etsintätehtäviin.

Luentojen jälkeen kouluttajaseminaarin sunnuntain osuuteen jäävät saivat (taas lisää) ruokaa ja hotellihuoneet. Majoittumisen ja koirien ulkoiluttamisen jälkeen jaoimme vielä seuraavan päivän ryhmät ja koiranohjaajat saivat tehtäväksi suunnitella omat treeninsä Lennartin ja Ilkan antamien ohjeiden puitteissa. Tämän jälkeen etsimmekin hieman virvokkeita ennen suuntaamista nukkumaan.

Lennart från Hundcampus ja enemmän tai vähemmän aamuvirkkuja kurssilaisia

1402811859039-normal.jpg

Sunnuntaina aloitin Lennartin ryhmässä. Harjoituksena oli jäljestämisen perusteet ja ydinjäljen (eli sen kohdan, johon jalat on osuneet) tarkan ajamisen opettaminen tai vahvistaminen sosiaalisella palkalla (kehumalla) ja virhesignaalin käyttäminen (ohjaaja sanoo "oho" tai "ä-ä" tms. kun koira harhautuu jäljeltä. Virhesignaali pitäisi opettaa koiralle etukäteen kontaktinpitoleikin kautta, jossa signaali yhdistetään palkkion mahdollisuuden poistumiseen. Harjoitusjäljet olivat n. 50m pitkiä, suoria jälkiä kävelytien laidassa hiekalla tai nurmikolla. Tärkeää on, että koiranohjaaja tietää tarkalleen missä jälki menee, jotta hän pystyy vahvistamaan koiran oikeaa käytöstä juuri oikealla hetkellä. Ryhmässä oli eri tasoisia koiria, joiden työskentelyä ja ohjaajan oikea-aikaisuutta Lennart kommentoi. Harjoituksen tarkoitus oli tässä tilanteessa enemmänkin opettaa meidän koiranohjaajia ja kouluttajia menetelmän käyttöön, kuin opettaa koirille mitään uutta. Monelle koiranohjaajalle tuntui olevan uusi ajatus koiran kehuminen jäljestämisen aikana, ja koiratkin tuntuivat hämmentyvät kehumista ja kääntyivät herkästi katsomaan ohjaajaansa. Niille kehu on muodostunut signaaliksi "hyvä, voit lopettaa" vaikka kehun pitäisi tarkoittaa "hyvä, jatka samaa!" Minäkin olen saanut monta kertaa kuulla kommentteja, että mun pitäisi olla hiljaa koiran jäljestäessä, mutta sinnikkäästi olen pitänyt oman linjani ja kehunut sessejäni niiden työskennellessä hyvin. Tunsin melkein saaneeni synninpäästön, että en olekaan ainoa, jonka mielestä se on hyvä idea.

Ressu ja Roa tutkailevat minne mä olen mahtanut mennä

20140615_103853-normal.jpg

Lounaan jälkeen ryhmät vaihtoivat kouluttajia ja jatkoimme Ilkan harjoituksilla. Niiden aihe oli alustanvaihdot. Koirat oli jaettu pareihin osaamistason mukaan. Aloittelevimmat tekivät alustanvaihtoharjoittelua etsimällä pieniä esineitä vuoroin asfaltilta ja nurmikoilta. Koiralta ei edellytetty ilmaisua, pelkkä esineen selkeä merkkaus riittää. Harjoitukseen yhdistettiin myös yksi tapa rauhoittaa kovasti kiihtyviä koiria, eli koira tuotiin harjoituksen luo peruuttamalla auto suoraan oikealle paikalle ja koira päästettiin suoraan takakontista hommiin. Näin koira ei ehdi nostaa kierroksia siirtyessään treenipaikalle, kuten moni koira tekee opittuaan tietyt rutiinit. Jäljestäessä ja tarkkuusetsinnässä koiran tulisi olla keskittynyt ja motivoitunut, mutta rauhallinen ja rento.

Osaavammille koirille tehtiin lyhyehköt jäljet, joissa oli alustanvaihtoja, pieniä esineitä tai risteäviä jälkiä.Kaksi koirakkoa myös jäljesti rinnakkaiset ja risteävät jäljet samanaikaisesti, jolloin toinen koirakko aiheutti häiriön (josta koirakot kyllä hienosti selvisivät). Treenejä oli mukava seurata, mutta olisin kaivannut vähän enemmän analyysiä ja kommenttejä Ilkalta hänen näkemyksistään miten harjoitukset sujuivat ja mitä olisi voinut tehdä toisin tai paremmin.

Yleisö seuraa tarkkaavaisena harjoituksen kulkua

20140615_103926-normal.jpg

Viikonloppu pistettiin pakettiin iltapäivästä ja kotimatkalle lähdin osittain tyytyväisenä viikonlopun antiin, osin jäi myös toivomisen varaa. Olen hakenut mukaan syyskuussa alkavaan  Suomen Pelastuskoiraliiton tunnistusjälkikouluttajakoulutukseen. Koulutus kestää vuoden, sisältää kuusi viikonlopputapaamista ja oman koulutusryhmän vetämisen. Asiantuntijoina kurssilla on mukana viikonlopun kouluttajat Ilkka ja Lennart. Alueellisina kouluttajina toimivat Ilkan viime vuonna vetämään pilottihankkeeseen kuuluneet kouluttajat. Harkitsin pitkään haenko mukaan koulutukseen useammastakin syystä. Toisaalta mun vuorotyö hankaloittaa viikonlopputapaamisiin pääsyä, joten vaatii melkoista anelua ja vaivaa saada järjestettyä oikeat viikonloput vapaaksi. En ole myöskään ikinä oikein innostunut jäljestämisestä tai sen kouluttamisesta koirilleni, vaikka jonkun verran jäljestämistä olenkin treenannut. Tunnistusetsintähommat on mulle täysin uutta, vaikka teoriassa varsinaisen hajuerottelun opettaminen ei vaikutakaan kovin vaikealta tehtävältä. Tätä taustaa vasten epäilyttää, olenko kovinkaan pätevä vetämään koulutusryhmää aiheesta. Toisaalta juuri samat syyt voisivat toimia minullekin motivaattorina: mahdollisuus opetella uutta ja ehkä innostuakin uudesta lajista.

P.S. Pari viikkoa seminaarin jälkeen sain tiedon, että minut on hyväksytty pelastuskoiraliiton koulutukseen. Talven ja ensi vuoden treenisuunnitelma taitaa olla siis selvillä. Tunnistusetsintää eri muodoissaan. Espystä mukaan mahtuivat myös Ressu ja Mellu, joten vertaistukea onneksi löytyy myös omasta yhdistyksestä.