Kävin Malla-Kaarnikan kanssa 10 kerran rallytoko-kurssin nyt syksyllä. Taisin päästä seitsemälle kerralle osallistumaan. Kurssin veti Anu Rikkilä, joka oli mukavan tsemppaava ja osasi asiansa. Suosittelen! Malluainen innostui rallyilystä kovasti, tarkoittihan se sille omaa perjantai-iltapäivän laatuaikaa ja paljon nakinpaloja.

Rallyn valitsin Malla-Kaarnikan treenilajiksi kun siinä tulee erilaisia pyörähdyksiä, käännöksiä ja seuraamista molemmin puolin. Ajattelin, että se toimisi samalla hyvänä kehonhallintatreeninä. Mölli-parka ei nimittäin tiedä omistavansa takajalat ja sen lihaskunto on edelleen melkoisen kehno. Oppimishistoriaahan sillä ei juurikaan taida olla, mitä nyt kesän mittaan otin sitä välillä mukaan hallille ja tein pentutreenejä: kontaktinpitoa, namista luopumista, istumista ja mukana kulkemista ("kontaktikävelyn" alkeita). Tavoite Malla-Kaarnikan treenaamisessa oli siis lähinnä mielenvirkistyksellinen ja pientä jumppailua samalla. En lähtenyt opettamaan asioita samalla tarkkuudella kuin tekisin nuoren kisauralle tähtäävän koiran kanssa, vaan lähinnä palkkailin sitä vähän-sinne-päin yrityksistä ja hiljalleen muokkailin niistä enemmän haluamaani suuntaan.

20170908_165053.jpg

Kurssin aikana treenailin pari-kolme kertaa viikossa kotona tai vapaavuoroilla hallilla jotain pientä noiden viikkotreenien lisäksi. Mitenkään kovin suunnitelmallisesti en treenannut. Eräskin hallikäynti meni siihen, että Malla-Kaarnikka halusi juosta agilityputkia ees taas, joten juostiin sitten putkia eikä tehty rallya. Kerran se hallille päästessään karkasi kaivelemaan nurkassa olevaa koirien jumppavälinekasaa, joten tehtiin sitten jumppadonitsilla ja tasapainotyynylle kehonhallintatreeniä. Itsepähän esitin toiveen, että haluaisin sen oppivan oma-aloitteisemmaksi!

Tänään oli rallykurssin viimeinen kerta. Anu otti ihan lopuksi tällaisen videonpätkän. Tässä Möllikkää jo vähän väsyttää eikä se oikein enää skarppaa, mutta katsokaa nyt miten söpö ja huvittava se on!
http://youtu.be/kee-KhCi4X0

Erityisen tyytyväinen olen, että se on oppinut pyörähtämään molempiin suuntiin. Aluksi se vaan kupsahti nurin kun takajalkojen lihasvoima ja koordinaatio ei riittänyt. Kääntyähän se ei osaa kumpaankaan suuntaan, ristiaskeleita vasta haetaan jumppatyynyharjotteilla, ja lopussa sitä jännittää tulla esteen taakse ahtaaseen rakoon (sillä pitää aina olla pakoreitti näkyvillä), mutta pienellä houkuttelulla uskalsi ylittää itsensä. Hyvä Möllikkä!

Talven yli jatkamme varmaan kotitreenailua ja keväämmällä katselen sitten jonkun jatkokurssin, jos Malla-Kaarnikalla vielä intoa riittää.