En ole pitkään aikaan jaksanut päivitellä meidän treenikuulumisia, joten pikakatsaus siihen mitä on viime aikoina puuhailtu:

Keskiviikkoillat vierähtävät edelleen raunioilla. Katlan kanssa olen keskittynyt hallintaan (niinpä niin), tarkennushommiin ja hyviin ilmaisuihin. Vieläkään en ole ottanut umpipiiloja, vaikka satunnaisen mokat maalimiesten sijoittelussa ovat osoittaneet, että Katla kyllä löytää ja ilmaisee umpparitkin ihan varmasti. Noilla avo- ja puoliavopiiloilla pyrin varmistamaan Katlalle käytösmallin, jossa se aina viimeiseen asti pyrkii pääsemään lähemmäs maalimiestä ja ilmaisee sitten tarkasti sen vahvimman hajun kohdan, jos ei enää mitenkään vain pääse lähemmäs. Ilmaisut sillä on aika kivan napakat ja intoa rauniohommiin riittää (ja riittää ja riittää).

Taikunen käy yleensä treenien loppupuolella rallattelemassa ja hakemassa muutaman akan raunioista, ihan vaan jotta saa tuntea olevansa tärkeä ja syödä makkaraa. Ja huuuuutaaaaaa. Taigalle se haukkuminen taitaa olla koko homman suurin palkinto... Taigasta huomaa että se ei enää oikein skarppaa radalla ja pyrkii välttelemään paikkoja joissa on hankala kulkea. Olenkin laittanut sille aika helppoja piiloja. Koulutuksellisestihan tuosta ei ole mitään hyötyä, mutta ei ole tarkoituskaan olla.

Faunakin on pari kertaa päässyt mukaan ja se kyllä rakastaisi tuota hommaa. Fauna - tai siis Robin -  nyt kuitenkin on päättänyt keskittyä agilityyn, joten pysytään siinä.

Perjantai-illat vietetään Kalasatamassa agilityn parissa. Ihan liian usein tuntuu siltä, että tuo laji ei vain ole mulle sopiva. Mulla on kaksi vasenta jalkaa ja käsiä kuin mustekalan lonkeroita ja ne osoittaa ihan minne sattuu. En kykene muistamaan kokonaista rataa, en tajua mihin suuntaan pitäisi kääntyä ja milloin, huitelen sinne ja tänne ja ihmettelen tuon koiran kykyä päätellä mun epätoivoisesta ohjauksentapaisesta, että minne sen oikein pitäisi mennä. Useimmiten se kuitenkin menee ihan just sinne minne pitääkin, joten kyllä se on etevä pieni porokoira kun osaa lukea mun sähellystä. Jos Katla ei olisi niin aidon innostunut tästä agihyppelypuuhasta, olisin lopettanut jo kauan sitten :) Mutta Katla tykkää, se on aina ihan intona kun mennään radalle, hyppelee ja kiljuu ja kun päästään suorittamaan, se on fokusoitunut hommaan ja menee kuin tykinkuula. Olisi sääli lopettaa hyvään alkuun päässyt harrastus siksi, että ohjaaja on vähän pihalla... Haluisiko kukaan näppäränoloisen melkein kisavalmiin porokoiran ohjattavakseen? Täällä olisi yksi tarjolla. Robin ja Fauna tahkoaa tasaiseen tahtiin.  Silloin kun kumpikin jaksaa keskittyä, radat näyttää hienoilta ja nopeilta. Aika usein jomman kumman keskittyminen hajoaa ja sitten mennään ihan minne sattuu :) Faunan mielestä agility on kivaa, nyt vaan pitäisi saada nuo kaksi uskaltautumaan kisaamaan.

Sunnuntaisin käydään hakuilemassa. Taiga on välillä mukana huvin vuoksi, tämä kun on sen mielestä ehkä hauskinta maailmassa. Hakumetsässä se on taas neljävuotias ja kirmaa salamannopeasti pitkin metsää, kuuntelee ohjausta kuin unelma, ja on niksahtaa onnesta kun löytää maailmiehet. On se  hassu pölyhuiska :) Katlan kanssa olen nyt hetkeksi jättänyt pistotreenin ja ottanut muutaman etsintätyyppisen harjoituksen. Maalimiehiä on hukutettu pressujen alle ja pari kertaa on eksytty treenaamaan pimeälläkin... Joo-o, meillä on vähän koesuunnitelmia tässä piakkoin. Faupsel ja Salka on olleet pari kertaa vapaamuotoisissa hakutreeneissä mukana. Fauna muisti hyvin homman juonen ja oli ihan pro. Salka kirmaili onnellisena pitkin metsää, löysi Petran ja päätti että Petra saa jäädä metsään kuolemaan, se oli liian pelottava kyyköttäjä. Pienellä maanittelulla kävi sitten hakemassa Petralta namit. Robinin löytäminen olikin sitten tosi iloinen juttu. Salka jatkaa siis erityisetsiväkoirana ja keskittyy hakemaan Robinia metsästä, useimmiten jäljestämällä.

Kattis sai muuten vähän yllättäen maanantaina kunnon jälkitreenin, kun päädyin sen kanssa ajamaan reilu 1,2km pitkän, melkein 3 tuntia vanhan jäljen. Mulla oli mukana kartturi, joten aina välillä pysähdeltiin arpomaan missä päin Hausjärveläistä metsää me oikein ollaan (ja kaivamaan hirviökärpäsiä korvista, silmistä ja tukasta). Katla kesti hyvin nuo pysähtyksetkin, teki aivan loistavaa jälkityöskentelyä, nosti kaikki esineet ja jaksoi hyvin koko jäljen. Pari kertaa se hukkasi, teki hienon hakuympyrän, nosti jäljen uudestaan ja taas mentiin. Eripätevä pieni jälkikoira!

Tottistelut on olleet aika vähissä. Joissain ohjatuissa treeneissä on käyty ja lisäksi välillä tulee tehtyä omia treenejä, tosin ihan liian harvoin. Talveksi onkin taas luvassa tottisvääntöä ihan tosissaan. Katla varmaan selviäisi jo BH-kokeesta, mutta minä en halua mennä kokeeseen ennenkuin voin lähteä sinne hyvällä mielialalla ja olen ihan varma, että se menee hyvin. Nyt meillä on kahden kerran BH-valmennus päällä Katlan kanssa. Salkan kanssa olen käynyt parin kerran Kiva koirakansalainen -kurssia. Ihan höpöhöpöähän se tuon pikkukoiran kanssa on, ja Salka näyttää lähinnä siltä että olisi mielummin metsässä juoksentelemassa, mutta vedotaan vaikka siihen että mulle tulee hyvä omatunto siitä, että edes joskus teen Salkankin kanssa jotain spesiaalia.

Ehkä omaa tottistelumotivaatiota kasvattaa sekin, että vedän nyt syksyllä Keravan Koiraharrastajissa kuuden kerran pentutokokurssin. Ihanaa nähdä pieniä pentusia ja innokkaita omistajia opettelemassa sitä yhteistä touhuilua. Pentupentusista pitää vielä mainita, että Faunan kasvattajalla on tällä hetkellä pentuja. Käytiin niitä moikkaamassa sellaisina 3-viikkoisina, ja ai valtava kun ne on suloisia! Ehdottomasti on mentävä uudestaan vielä ennenkuin pennut lähtee maailmalle.

 

Tulevia tapahtumia (on taas mitä jännittää päättömästi):

-Katlan hakukoe 12.9.

-Katlan luonnetesti 20.9. (Turku)

-Lappalaiskoirat ry:n Syysnäyttely, Katla ja sijokki Vilja (Jyväskylä). Melkein teki mieli ilmoittaa Salkakin erkkariin, mutta nuo pörröt on tällä hetkellä täysin karvattomia. Ei taida olla sen arvoista viedä kaljua koiraa näyttelyyn, joten katsellaan talvelle joku sopiva ryhmis Taikulle ja Salkalle.