Blogi laahaa pahasti perässä, joten nyt tarjolla yhteenveto viime aikojen treenailuista. Kattis mammalomailee, mutta vinttikoirat on käyneet agilityssä ja Flo jatkanut seikkailujaan pelastuskoiraharjoitteiden parissa.
Lauantaina 16.8. teimme alue-etsintää Tuusulassa. Alueena parin hehtaarin metsäpläntti, joka rajautuu teollisuushallien takapihoihin, poistetun sähkölinjan jättämään aukkoon metsässä, hyvin hiljaiseen autotiehen ja melko vilkkaaseen ulkoilureittiin. Saimme siis myös häiriöitä koirille. Treenit vedettiin taas kartturointiharjoittelunakin, eli koiranohjaajan mukaan lähti kartturi ja peesari (joka tiesi maalimiesten sijainnin noin suunnilleen) ja puskaan piiloutui kaksi henkilöä kullekin koiralle. Floran toinen maalimies oli ison siirtolohkareen päällä. Se sai hajun melko kauas, mutta jäi pyörimään mäen alla olevaan kosteikkoon hajun kanssa vähän neuvottomana. Jatkoin muina naisina vähän eteenpäin, jollon Flo lähti nousemaan rinnettä ylös ja sai tuulesta hajun ja lähti irtoamaan ja tarkentamaan, ja kiipesi tietysti kiven päälle asti huutamaan ihmisparan korvaan. Floran treeneissä korostuu sen vinttikoiramaisuus nimenomaan hajunkäsittelyssä. Sillä on kyllä ihan tarkka nenä ja se tietää mitä se on tekemässä, mutta ollakseen melkein kaksivuotias, se on todella huono hahmottamaan hajun tulosuuntaa tai miten hajut leviävät ja liikkuvat. Arvelisin, että tämä johtuu sen luontaisesta tavasta metsästää näön avulla. Lenkilläkin se kulkee paljon enemmän vain katsellen ja juoksennellen, eikä hajujen perässä. Toisen tyyppinen koira opettelee hajujen käyttäytymistä luontaisesti ihan pikkupennusta asti kulkiessaan maastossa vapaana ja intoillessaan eilisestä hirvenjäljestä ja puskasta lemahtavasta pupunhajusta. Flora ei tajua näiden päälle oikein mitään.Vasta ihmisten etsimisen myötä se on hiffannut miten mainio väline sillä on pitkän kuononsa päähän kiinnitettynä ja se on alkanut aivan eri tavalla tutkailemaan hajumaailmaa.
Aikoinaan kun Fauna aloitteli rauniolla treenaamista, jouduimme erikseen opettamaan sille miten etsitään nenän avulla. Se olisi vain juoksennellut ympäri rataa ja kurkkinut piiloihin. Teimme harjoituksia koira kytkettynä ja lähestyimme jonkun seinän tai muun näköesteen takana olevaa ihmistä hyvin hitaasti tuulen alapuolelta. Heti kun koira vähänkään kohotti nenäänsä ja vaikutti siltä, että haistoi ihmisen, se sai kehut ja päästimme sen ihmisen luokse. Aluksi tämä tapahtui noin metrin matkalta! Muutamalla harjoituskerralla Fauna kuitenkin oivalsi leikin idean ja alkoi nostella kuonoaan ja nuuskuttaa aktiivisesti jo radalle tullessamme. Vuosien varrella se on muuttunut "normaaliksi koiraksi" etsiessään, eli se kulkee "silmät kii ja nenä auki". Edelleen se kuitenkin bongailee ihmisen hahmon aivan eri tavalla kuin useimmat koirat ja sen kanssa treenatessa onkin ollut todella tärkeää, että maalimiehet ovat aina hyvin piilossa ja peitettyjä.
Salka Cirruksen katolla
Ai mitenkö kuva liittyy postaukseen? No ei mitenkään. Aiheeseen liittyviä kuvia ei nyt vain satu olemaan, joten katkaisen tekstitulvan kuvalla Pienestä Ruskeasta, joka kävi kanssani kyläilemässä Vuosaaressa ja tutustui Cirrukseen (se on 26 kerroksta korkea talo, jossa on kiva kattoterassi, tiedoksi niille, joille Helsinki on vieras) ja Kampelaan (ja se taas on merenrantakahvila, josta saa hyviä pannukakkuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla) ja Uutelaan (eli metsäiseen ulkoilualueeseen kaupungin kupeessa). Salka taisi arvostaa eniten viimeistä ja vähiten ensimmäistä, koska Cirrus kokonaisuudessaan oli Salkan mielestä varsin epäilyttävä. Liukuovia, hissejä, kattoterasseja ja silleen. Ei kiitos, sanoo Pieni Ruskea!
Sunnuntaina 17.8. Flora oli tuuraamassa Katlaa Sagin aluevalmennuksessa Niina Mannerin treeneissä. Teimme 15 esteen pätkää, jossa tehtiin paaaaaljon valsseja putkeen (pää pyörällä), sitten keppejä ja putki-kontaktierottelua. Uusi paikka ja vieraat koirat ympärillä osoittautuivat aika haastaviksi. Myös keppien suorittaminen aitaa ja sen takana olevia koiria kohti oli Floralle vaikeaa. Maanantaina jäin kotiin synnytysvahdiksi, kun Robin vei vinttikoirat ohjattuihin treeneihin. Siellä olikin kuin tilauksesta rallirata, jossa tehtiin vain putkia ja keppejä. Hyvä harjoitus Floralle!
Seuraavalla viikolla jäin pois ryhmämme treeneistä, kun päivystin pentulaatikon äärellä aikooko Kattis synnyttää ikinä. Muu ryhmä kävi tuttuun tapaan torstaina raunioilla ja lauantaina hakuilemassa. Koska mä yleensä bloggaan muidenkin puolesta, niin nyt saa Treenaaja A:n (myös: "Paska-Aikki") s-postiraportti 23.8. treeneistä päätyä vaihteeksi blogiin:
Oltiin Tuusulassa Kodin Terran takana, paikan nimeä en muista. Kaikki tekivät samalla alueella, kooksi arvelimme 1,5ha tai vähän päälle.
Raiku veti eka. Kaksi maalimiestä, teki hyvin hommia mutta keskivaiheilla pyöri turhan paljon jaloissa. Raikun motivaatio etsiä myötätuuleen epäiltiin heikoksi mallia "eti ite, ei tästä voi saada hajua". Paska-Aikki oli myöhässä, joten en itse nähnyt Raikua.
Jäbä veti tokana. Kaksi maalimiestä, ensimmäinen tuulen suhteen helppo, sitten tyhjää ja työläämpi toinen mm. Yksi esine. Jäb teki hienosti hommia ja ilmaisi tosi hyvin. Ihan alussa vähän puskiinkuseskelua, mutta sitten tehtiin hyvää työtä. Esine taisi jäädä nousematta?
Joy veti kolmantena. Kolme mm, joista yksi pressun alla maapainaumassa, toinen korkealla kivellä ja kolmas alueen toisella reunalla ihan vaan maastossa. Joy työskenteli innokkaasti, liikkui hyvin ja ilmaisi varmasti. Sohvi nousi pressun alta melkein heti, kun etsintäsuunnitelma sattui alkamaan liki Sofian päältä. Joylla ei esinettä.
Sitten teki Suk-mään. Kaksi mm, tarkoituksena oli ottaa vastaava treeni kuin Jäbälle. Tuuli päätti kuolla, joten ensimmäisen maalimiehen nostamiseen jouduttiin tekemään jo vähän enemmän hommia. Tyhjän alueen kulkemisessa Sukalla oli vähän huvittamisongelmia. Eos oliko kyse vain "ei täällä ketään ole, syön keppiä"-tyyppisestä, eikö se tajunnut mitä oltiin tekemässä vai mitä. Lopuksi kun päästiin lähemmäs Jaanaa, se alkoi taas hommiin. Jaanalle haukuttiin inkkari pystyssä koska jumalauta puskassa makaa joku!!! Esine nostettiin yhdessä lopuksi.
Vikana Kielo. Suk ja Aik häiritsi löntystelemällä aluetta halkonutta polkua. Kielo katsoi, mutta ei piitannut ja teki työnsä pätevästi kuin porokoiran kuuluu ja nosti 2/2 maalimiestä. Lopuksi Kielo vielä haukkui mulle parkkiksella.
Jatkotoiveina haluttiin lenkkeilijähäiriöitä muillekin paitsi Sukka, joka haluaa hassuissa asennoissa olevia maalimiehiä. Hassuasentoisia maaleja toki muillekin myös. Lisäksi koko ryhmä kaipaa tukiopetusta aiheesta "Alueen läpikäyminen ja koiran käyttö".
Tiistaina 26.8. jatkettiin pitkien treenien merkeissä kokonpanolla Jaana, Sofia ja minä. Paikkana meidän kotilenkkimetsän kauhea risukkoinen vanha hakkuualue ja kosteikkoa. Pienen kahvittelu- ja pennunäimistelytuokion jälkeen siirryimme urheilukentän parkkikselle ja siitä metsään. Ensin Raiku kävi etsimässä mun tiheikön keskellä olevasta kosteikosta. Raiku teki loistavasti hommia ja sai hajun minusta ylös kalliolle ja työsti vaikeahkon maaston oivallisesti. LoistoRaiku! Seuraavaksi minä siirryin hieman ja Kielo pääsi etsimään. Kielokin otti ensin tyhjää aluetta risukossa ja siiryi sitten hiljalleen lähemmäs mun piiloa. Sää vaihtui aamupäivän aurinkoisesta hieman sadetta tihuttavaan matalapaineeseen, joka vaikeutti tehtävää koiralle. Tällä kertaa hajut eivät osuneet Kielon nenään, ja vaikka ohjaaja ja kartturi kulkivat mun ohi kummaltakin puolelta melko läheltä, koira sattui juuri kriittisellä hetkellä huuhailemaan jossain kauempana eikä saanut hajua. Kielo ehti vähän pöläyttää aivan tuoreita jäniksenjälkiäkin, ennenkuin lopulta pääsi vainulle ja kirmasi pelastamaan mut jalkojen puutumiselta ja mua uhkaavasti lähestyneeltä hämähäkiltä. Kielon pitkistä tuli ajallisestikin vähän pidemmät kuin olimme ajatelleet. Mulla alkoi painaa aikataulu ja töihinmeno päälle, joten Flo sai tehdä lopuksi lyhyen treenin n. 10 minuuttia ja tiesin maalimiehen paikan. Flo sai hajun Jaanasta kalliolle, mutta ei osannut edetä alas jyrkkää reunaa, jotta olisi pystynyt tarkentamaan hajun. Kiersin sitten tarkoituksella tuulen alapuolelle ja alas kalliolta tiheikköön ja lähestyimme maalia heikon tuulen alapuolelta ajatuksena vahvistaa Floran irtoamista ja itsenäisyyttä. Lopulta olin kuitenkin vain noin 15 metriä koiran perässä kun se löysi ja aloitti ilmaisun.
Torstaina 28.8. pääsin pitkästä aikaa raunioille. Ryhmäläisistämme nuori lapinkoira Hurma oli käynyt suorittamassa soveltuvuuskokeen, joten aloitimme syömällä Hurkin tarjoamia koepullia eli suklaapiirakkaa. Kiitos Hurma ja Petra ja onnea koesuorituksesta! Raunioilla jatkoimme tunkeutumisteemaa kaikille koirille. Flo ylitti itsensä uskaltamalla vääntäytyä alatalon päädyn pienestä raosta sisään taloon (jonka oviaukko oli suljettu levyllä), vaikka empikin ensin aika pitkään ja etsi vaihtoehtoista reittiä. Kaksi muuta piiloa oli helppoja: yläkasalla autonrengaskasan keskellä oleva näkösuoja ja alueen takalaidalla olevan A-esteen alakerta, joka on peitetty pressunpalasilla niin, että koiran pitää tunkea pressun läpi, jotta se pääsee maalimiehelle.
Sukka etsii, Sukka löytää...
Päivän Sankarit olivat Sukka (joka haukkui Ihan Oikealla Äänellä kun ei tajunnut mistä pääsee lähemmäs maalimiestä) ja Anne ja Joy, jotka suoriutuivat idioottitottiksesta mallikkaasi. Annella on vaikeuksia luottaa, että Joy ei hyöki muiden koirien luokse tai muuten käyttäydy huonosti, joten laitoimme Annen seurauttamaan Joyta parkkipaikalla häiriönä autoissa haukkuvat koiran, hihnassa pööpöilevä Salka ja tien varressa seisovat ryhmäläiset, jotka puuhasivat jokaisella ohituskerralla mitä omituisempia asioita, kuten huusivat, hyppivät, makasivat maassa, muodoistivat kunniakujan jne. Paikallaolon aikana halailimme Anne, hyökkäilimme kimppuun ja lopulta karjuimme KASAAAAAA!!! ja peitimme Annen näkyvistä. Puolustushaluiselle sakemannille teki tiukkaa pysyä paikallaolossa vaikka emäntää näin kurjasti kohdeltiin. Koko tottissession ajan hoin annelle hengitä! Hymyile! Kehu koiraa! ja viimeiselle seurautusvarvilla Annen hymy oli kyllä jo luonnostaankin ihan korvissa asti, kun koira seurasi eikä välittänyt meidän häiriköinnistä mitään.
...ja Sukka HUUTAA!
Perjantaina hakuilimme Luukissa. Anne ja Joy tekivät pidemmän etsinnän (n 45min) isohkolla alueella. Maalimiehenä oli seisova Sofia, joka heijasi sylissään Veikko-vauvaa ja jyrkänteen alle pressuun kääriytynyt Jaana. Joy teki hienosti töitä ja sai hajun Sofiasta ja Veikosta kaukaa ja työsti hyvin. Ilmaisun kanssa oli ongelma: Joy ihmetteli vauvaa ja pohti voiko tai kuuluuko tälläistä seisovaa vauvanheijaajaa haukkua. Pienellä kannustuksella Joy aloitti ilmaisun ja jatkoi sitä siihen asti, että Anne ehti kömpiä koiransa perässä paikalle.
Jyrkänteen alla makoillut maalimies osoittautui hajujen kannalta hankalaksi. Jyrkänne rajoittui suoraan järveen, joten alapuolelle ei päässyt kuin parista kohdasta ja nekin vaativat jonkun verran jalkanäppäryyttä. Aluksi kävelimme maalimiehen ohi ilman kovin havaittavaa reaktiota. Päätin tässä vaiheessa keskeyttää tehdyn etsintäsuunnittelman ja kertoa, että käymme jyrkänteen reunan uudestaan vähän tarkemmin vielä. Tällä kertaa Joy saikin hajun ja uskalsi laskeutua jyrkkää poluntapaista alas maalimiehen luo ja ilmaisi kuuluvasti. Harjoitus oli kaikille mukana olleille hyvä opetus aiheesta jyrkänteiden ja vesistöjen vaikutus hajun kulkeutumiseen. Jyrkänteet pitää aina muistaa tarkistaa huolellisesti, mieluiten sekä ylä- että alapuolelta, jos vain mahdollista.
Tuolla se piilotteli, järven ja jyrkänteen välissä
Muille koirille otimme lyhyemmän treenit erilaisia maalimiehiä, esimerkiksi Floralle oli Sofia ja vauva, pressuun kääritty Anne makailemassa tiheässä kuusitaimikossa ja seisova/kävelevä Kati. Vauvaa heijaavan, seisovan ihmisen ja vauvan haukkuminen oli kaikille koirille aluksi vähän ällistyksen aihe, mutta pienellä kannustuksella kaikki saatiin ilmaisemaan. Pelkkä seisoskeleva maalimies ei aiheuttanut mitään ongelmaa. Kuusikko osoitti taas voimansa ja pressuun käärittyä Anne joutui jokainen koira tarkentamaan ja työstämään huolellisesti parin minuutin ajan. Oikein pätevät täsmätreenit.
Maanantaina 1.9. Robin kävi taas vinttikoirien kanssa agilityssä, kun minä olin töissä ja Katla hoiti pentujaan kotonaan. Kuulemma oli holtitonta menoa, Flo kaahasi kontaktit ja oli muutenkin urpo.
Keskiviikkoiltana hakuiltiin Kattilajärvellä. Jatkoimme viime viikon aihetta jyrkänteet ja otimme kaikille koirille maalimiehen pienen jyrkänteen alle ja lähestyimme sen reunaa kallion päältä ja vieläpä tuulen alta. Silti pienikin jyrkänne osoittautui haasteelliseksi paikaksi ja maalimies olisi voinut jäädä löytymättä, jos ohjaajia ei olisi vähän ohjeistettu. Olen vakaasti sitä mieltä, että tekemällä oppii paljon paremmin kuin vain lukemalla tai kuuntelemalla, joten toivottavasti tämä omin silmin näkeminen jäi nyt kaikille treenaajille mieleen ja vastedes ne jyrkänteet oikeasti tarkistetaan huolellisesti. Saimme myös Raikulle uuden treeniaiheen, kun se hieman irtosi emännän huuteluista välittämättä ja kävi nostamassa Hurmalle laitetun maalimiehen toiselta alueelta, kulkien maalimiehen jättämää jälkeä pitkin. Raikupoika joutuu nyt hallittavuuskuurille ja yritämme selittää sille, että vaikka sille on nyt vuosia opetettu, että ota haju, seuraa sitä ja ilmaise, niin siinä vaiheessa kun emäntä huutaa että SEEEEEIIIS ja TAKAISIN! kuuluu oikeasti silti totella. Pelastuskoiran kouluttamisen yksi vaikeus on hallittavuuden ja maalimiesmotivaation häilyvä raja. Pelastuskoiran tulisi olla erittäin motivoitunut löytämään ja sen tulee työskennellä itsenäisesti ja haluta maalimielle, mutta samanaikaisesti sen täytyy olla ohjattavissa ja totella. Koiran pitää tulla kutsuta pois hajulta, mutta luvan saatuaan jatkaa saman hajun työstämistä uudestaan. Sen tulee kestää, että se otetaan pois useilta potentiaalisilta löydöiltä (esim. taajamassa etsiessä, tai kun etsittävä alue vilisee sienestäjiä tai pieniä suunnistuskoululaisia...), mutta haluta silti jatkaa ja merkata ohjaajalleen kaikki havaitsemansa hajut ja työstää ne loppuun asti, ellei sitä erityisesti kielletä niiltä. Koira ei myöskään saa olla liian nöyrä ja jättää hajua liian helposti, vaan sen tulee olla itsevarma ja uskaltaa ja haluta työstää hajua vaikka ohjaaja vähän huutelisi tai kulkisi poispäin koirasta. Vaatimukset koiralle ovat oikeastaan aika ristiriitaiset.
Omat koirani tietävät eron "tule" ja "TÄNNE!" käskyjen välillä. Tule on enemmän ehdotus, jota noudatetaan, jos ei ole syytä olla noudattamatta. TÄNNE on tänne, nyt heti ja kyselemättä. Myös ODOTA on aina ehdoton käsky. Selkeämpää olisi ehkä opettaa koira vaikka pillille ja käyttää sitä vain merkkinä kun koiran on ehdottomasti toteltava, mutta koska olen huono välineurheilija ja unohtelen tavaroita sinne ja tänne, olen itse kokenut oman äänenkäyttöni helpommin mukana kulkevaksi välineeksi.
Tästä on hyvä jatkaa. Paljon on koirat ja ohjaajat oppineetkin tällä kaudella, ja kaikissa treeneissä syntyy aina ajatuksia mitä voisi seuraavaksi opetella. Illalla sitten taas raunioille samojen hommien merkeissä.
Fauna on käynyt nyt muutamissa treeneissä vähän huvittelemassa, mutta en malta odottaa, että Katla on taas treenikunnossa ja pääsen tekemään sen kanssa erilaisia haasteita!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.