Suomi on pitkä maa. Olin lähtenyt Etelä-Suomen t-paitakelistä kesärenkailla kohti pohjoista ajatuksena, että menen niin pitkälle kuin pääsen. Oulussa satoi ensilumi juuri kun olin laskeutunut sinne, joten tällä kertaa matka tyssäsi Pohjanmaan perukoille. Lappi jäi odottamaan parempia kelejä tai varusteita.

Hekla, Katla, Tyyne, Ärjä ja Virna20181005_153628.jpg

Oulussa tyrkytin itseni majailemaan kasvattini Ärjän omistajan Sallan luokse. Treffasimme herkullisen Hese-aterian merkeissä ja jatkoimme siitä Oulun Seudun Etsintäkoirien hakutreeneihin. Oli hauskaa nähdä erilaisia koirakoita hakuilemassa ja jäljestämässä. Lopuksi, kun kaikki täysjärkiset olivat paenneet pimeää ja pakastuvaa iltaa, Salla vielä heittäytyi erilaisiin kuoppiin ja koloihin piiloon mun porokoiria, joten tytötkin saivat (vähän pitkäveteisen autoilupäivän jälkeen) hillua sydämensä riemusta pitkin metsää ja etsiä heidän iltaruokansa varastaneen Sallan ja vaatia eväitään takaisin.

 

20181005_160609.jpg

Täydellisen ajoituksen mestari Katla oli päättänyt tekaista juoksut ja flirttaili pojalleen Ärjälle melko estottomasti. Yleisen iltarauhan takasi jälkeen kompostikehikot ja kärttytäti-Virnan telkeäminen yläkertaan. (Virna on siis koira, tarkemmin sanottuna Katlan kanssa jokseenkin samanikäinen lapinporokoiranarttu, ja Virna ja mun tytöt eivät ole mitään bestiksiä. Kukaan porokoiria tunteva ei liene yllättynyt.)

Aamulla katselimme vuoroin kännykän säätiedotesovellusta ja ikkunaan läiskyvää märkää räntää, ja päätimme kääntää kylkeä sohvalla ja keittää vähän lisää kahvia. Iltapäivästä sää alkoi selkiintyä, joten pakkasimme koirat autoon ja suuntasimme retkeilemään Pilpasuolle. Kärttytäti, juoksu-Katla, viriili herrakoira ja idioottisiskokset kaikki samalle retkelle - mikä voisikaan mennä pieleen?

20181005_150237.jpg

Mahdollisesti vastoin kaikkia odotuksia retki sujui oikein leppoisasti, sääkin muuttui hyväksi ja teimme mukavan seitsemän kilometrin lenkin merkittyä reittiä pitkin. Ulkoilun jälkeen kävimme pienellä huoltotauolla ja sitten suuntasimme treenihallille lappalaiskoirien treenivuorolle puuhastelemaan. Minä pääsin kuokkimaan Sallan siivellä ja kaikki kolme karvaista saivat tehdä tokoa iltaruokansa eteen.

20181005_190649.jpg

Aamulla totesin parhaakseni poistua ennenkuin vieraanvaraisuus kuluu loppuun tai Katla alkaa tehdä pentuja poikansa Ärjän kanssa, ja Sallan hyvästä vinkistä suuntasin Oulunsaarelle Manamansalon ulkoilualueelle. Paikalle päästyäni totesin opaskartasta, että tällä retkeilyalueella on retkeily kielletty, eli alueella ei saa telttailla kuin leirintäalueella, joka oli näin lokakuussa jo suljettu. Päätin heittäytyä hurjaksi ja pistää teltan pystyyn muutama metri retkeilyalueen rajan ulkopuolelle. Jokamiehenoikeudet rulettaa!

20181006_144031.jpg

Ensin kuitenkin lähdin kiertämään retkeilyalueen merkattuja reittejä länsirantaa pohjoiseen ja sitten takaisin etelämmäs. Olin päässyt ehkä kilometrin kun kompastui jyrkässä alamäessä omiin jalkoihini ja kaaduin rähmälleni rinkkani alle. En voi edes syyttää koiria, ne kävelivät flekseissään kuin enkelit eivätkä vetäneet yhtään. Hetken otin lukua ja mietin mahtoiko polvi vääntyä pahastikin, mutta tilannetta tutkailtuani päätin että pystyn kyllä jatkamaan hissuksiin eteenpäin. Mielessä kävi kyllä, että onneksi olen lähellä autotietä ja apua, ja että yksinretkeilyssä on omat haasteensa.

20181006_160617.jpg

Oulujärven hiekkarannat olisivat ehkä houkutelleet uimaan, jos lämpötila ei olisi hiponut nollaa ja tuulikin oli varsin navakka.

20181006_164102.jpg

Jouduin miettimään melko pitkään oleko riittävän siivo tänne, mutta kyltin kulumisasteen perusteella alueella ei edellytetty kovin merkittävää siivoutta.

20181006_164748.jpg

Alueen pohjoiskärjessä oli oikein mukana keittokatos, johon pysähdyin syömään ja tein kahvitulet. Karvanlähtöisiä koiria paleli olla paikoillaan, joten heitin niille takit niskaan.

20181006_180239.jpg

Syömisen jälkeen siirryin leiripaikalleni ja laitoin teltan pystyyn sammalikkoon. Yö oli tuulinen, aallot löivät äänekkäästi kivikkoon, metsässä ryskyi ja telttakangas räpätti. Nukuin huonosti ja näin unia metsätyökoneista, jotka olivat tulossa kaatamaan metsää telttani päälle. Makaisin pitkään hereillä yrittäen saada unesta uudestaan kiinni, kun kuulin teltan lähestä puhinaa ja painavia askelia, katkeilevien risujen räksähdyksiä ja kummallista raaputusta. Koirat nukkuivat tyytyväisinä vällyihinsä hautautuneina eivätkä korvaansakaan väräyttäneet, vaikka olimme selvästi juuri joutumassa dinosauruksen, ihmissuden tai vähintään karhun syömiksi. Hetken pilkkopimeään tuijotettuani muistin nähneeni illalla riistapolun suoraan telttapaikkani vieressä ja tajusin, että äänien aiheuttaja on todennäköisesti hirvi, joka ihmettelee kulkuväylälleen laskeutunutta oranssia kuplaa. Etsin pienen retkilyhtyni, väläyttelin sen valoa pari kertaa siinä toivossa, että hirvi älyää väistää eikä kompasti telttaani, ja sitten vedin makuupussin pääni yli, suljin silmät ja nukahdin.

Aamu valkeni kirkkaana ja maailma oli kauniin kuuran peitossa. Yöllisestä myrskytuulesta ei ollut enää merkkiäkään.

20181007_080618.jpg

20181007_092624.jpg

Olin toivonut näkeväni edes vähän ruskan rippeitä ja täällä sain mitä halusikin. Koko paluumatkan autolle maa loisti punaisena, puut keltaisina ja taivas kirkkaan sinisenä.

20181007_100209.jpg

20181007_100338.jpg

Oli aika lähteä pudottelemaan kohti etelää.