Tunnistusjälkikouluttajakoulutuksen kolmas lähiviikonloppu oli  29.-30.11. Tuttuun tapaan kokoonnuimme aamusta Kaarinassa Ilmarisen matkailutilalla. Viikonloppu vuorotteli teoriatunteja ja käytännön harjoituksia koirien kanssa. Kaksi ensimmäistä lähiviikonloppua oli purkkiradan eli hajuerottelun harjoittelua, nyt siirryimme jäljestämisen alkeisharjoitteluun. Jälkeä treenattiin tunnistusjäljen hengessä taajamassa.

Ekalla teorialuennolla pohdittiin mm. seuraavia kysymyksiä:
*Millainen jälki on koiralle vaikea? Tuore vs. vanha, eri alustat, häiriöt ympäristössä?
*Koira erottaa jäljen kulkusuunnan, miksi jotkut sitten ottavat takajäljen?
*Millainen on hyvä mielentila jäljestämiseen?
*Palkkaaminen jäljellä: ruokapalkka, sosiaalinen palkka, lelupalkka? Palkka kesken työnteon vai jäljen lopussa?

Vi får vad vi belönar! Vi får vad vi förtjänar.
-L. Wetterholm
 

20141226_115001.jpg

Jäljen alkeisharjoittelussa koiranohjaajan tulee tietää tarkalleen missä jälki kulkee. "Ohjenuorana" voi käyttää aidanvierustaa, tienreunaa, selkeää maastonmuotoa, halkeamia asfaltissa jne. tai alustaa, jossa jalanjäljet näkyvät (pehmeä hiekka, ohut lumikerros). Ohjaajalla tulee olla selkeä kriteeri sille, mitä ollaan harjoittelemassa. Tämä on edellytys oikea-aikaiselle palkkaamiselle. Alkuharjoittelu tehdään rauhallisessa ympäristössä. Häiriöiden määrää lisätään koirakon edistyessä.

Kouluttajana tänä viikonloppuna oli paikalla Lennart Wetterholm Ruotsista (www.hundcampus.se) sekä Ilkka Hormila poliisikoiralaitokselta. Kumpikin esitti omia ajatuksiaan jälkikoiran kouluttamisesta ja veti treenejä, joissa tehtiin eri tasoisia alkeisharjoituksia. Lennartin tapa kouluttaa jäljen alkeet on sosiaalisen palkkaamisen kautta. Koira viedään suoraan kovalle pinnalle tehdylle jäljelle. Ohjaaja esittää olevansa kiinnostunut jäljestä ja kehuu koiraa heti kun se alkaa tutkia maata jäljen kohdalta. Jälkeä edetään muutaman metrin pätkissä koiraa oikeasta toiminnasta koko ajan kehuen. Koiralle opetetaan, että ainoa tapa edetä jäljellä on nenä tiukasti ydinjäljen (kohta, johon ihmisen jalat ovat osuneet) kohdalla ja keskittyneesti. Koira pidetään hyvin lyhyessä liinassa, melkeinpä koiran valjaista kiinni pitäen, jotta se voidaan pysäyttää heti kun se harhautuu sivuun tai osoittaa kiinnostuksen herpaantumisen merkkejä. Jäljestämistä jatketaan pienen tauon jälkeen, kun koira itse osoittaa taas mielenkiintoa maan nuuskimiseen. Tämän on tarkoitus opettaa koiralle oikea mielentila ja keskittyminen. Koira ei saa jäljestäessään harhailla, katsella ympärilleen tai puuhailla mitään muuta kuin keskittyä jälkeen. Alkeisharjoituksissa jäljestettävät pätkät voivat olla vain muutaman metrin kerrallaan. Koiran keskittymiskyvyn parantuessa pätkiä pidennetään koiran tahtiin kymmeniin ja lopulta satoihin metreihin. Pitkää (satoja metrejä - kilometrejä) jälkeä ajettaessa osaavankin koiran kanssa pidetään välillä pieniä taukoja, jotta koira (ja ohjaaja) saa levätä.

Alkeisharjoittelu tehdään aina myötätuuleen, jotta jäljeltä ilmavirran mukana puhaltuva jäljentekijän haju ei kannusta koiraa nostamaan päätä ja ajamaan jälkeä ilmavainuisesti. Myöhemmin jälkiä tehdään tuulen suunnasta riippumatta ja osaava koira saa itse säädellä kuonon korkeutta maasta, kunhan se pysyy koko ajan tarkalleen ydinjäljen kohdalla. Ydinjäljen seuraaminen edelyttää koiralta kuitenkin aina melko matalan kuonon käyttöä. Lennartin koulutustapa painottaa paljon sosiaalisen palkan merkitystä koiralle. Jotta tämä toimii, koiran täytyy arvostaa ohjaajaansa ja kokea kehuminen palkitsevaksi. (Jos näin ei ole, Lennartin ohje on mennä metsään, piirtää puuhun punainen rasti spraymaalilla ja hakata päätään siihen. Sinällään tyhjentävä vastaus, mutta ei välttämättä hirveästi auta koiranohjaajaa, joka painii tämän ongelman kanssa?) Lennart tosin lopulta myönsi, että jotkut koirat tarvitsevat enemmän nostatusta, ehkä maalimiehen jäljen päähän, makupaloja jäljelle herättämään kiinnostusta tai jotain vastaavaa kikkailua. Koirat eivät ole kaikki samanlaisia ja jos yksi menetelmä ei toimi, pitää keksiä toinen vaihtoehto koiran mukaan!

Get the behaviour
-Bob Bailey

Oman treeniryhmäni kanssa kehittelimme jo purkkiradan treenaamisessa tapoja saada haluamiamme tuloksia. Nuuskutus saatiin aikaan ruuanpalalla purkissa, hajuerottelun alkeet käyttämällä vain koiralle rakasta ihmistätai toista koiraa kohteena jne. On aika vaikea opettaa koiralle haluttua toimintaa, jos koira ei tarjoa sitä ollenkaan. Silloin on tärkeämpää saada toiminto esille ja palkata siitä, kuin jäädä jumittamaan "ohjeen mukaiseen harjoitukseen". Kaikkia apukeinoja ja lisävihjeitä käytettäessä pitää vain olla tarkkana, että ne ovat todellakin vain apukeinoja ja vihjeitä, ja ne on tarkoitus häivyttää heti kun haluttu toiminto on saatu esille ja siitä on päästy palkitsemaan pari kertaa.

Lennart käyttää myös virhesignaalia (no reward marker) sosiaalisen palkan lisäksi. Virhesignaali on koiralle opetettu vihjesana, jonka on tarkoitus merkitä koiralle "tuolla toiminnolla et saa palkkiota". Virhesignaali opetetaan koiralle erikseen ennenkuin sitä käytetään jäljestämisen yhteydessä. Operantin koulutuksen eri tyylisuuntaukset tappelevat aktiivisesti keskenään siitä, onko virhesignaalin käyttäminen hyvä lisä koulutusmenetelmiin, tarpeetonta koiran oppimisen kannalta, tai kenties haitallista ja stressaavaa koiralle. Omille koirilleni olen vähän vahingossa opettanut, että "oho" tarkoittaa "ei tuu palkkaa, mokasit". En käytä sitä kovin paljoa ja jokaista virhesignaalia kohden pitäisi tulla useampi palkkiotilaisuus. Tähän pätee aika yleisesti hyväksi uskottu 80-20 eli uutta asiaa opeteltaessa onnistumisprosentti pitäisi olla 80% ja 20% toistoista tai harjoituksesta voi mennä pieleen. 100% onnistunut harjoitus on ollut turhan helppo ja koira vain esittää jo osaamaansa, oppimatta mitään uutta. Samalla idealla voi ajatella, että jokaista yhtä virhesignaalia kohtaan pitäisi tulla ainakin neljä palkkiota (kehua, ruokaa tms.). Heklalle en ole vielä opettanut virhesignaalia ollenkaan, joten sen jälkiharjoituksissa olen joko hiljaa tai kehun. Virheet se saa huomata tai olla huomaamatta ihan itse, oikeasta toiminnasta kehun ja konkreettisia palkkiota (ruokaa) tulee lähinnä esineiltä.

Lennart ei alkeistreeneissä käytä jäljellä esineitä ollenkaan. Ilkka Hormila sen sijaan aloittaa jäljen harjoittelun esine-etsinnän kautta. Koira on ensin opetettu etsimään pieniä metalliesineitä asfaltilta ilmavainuisesti. Sitten esineet asetetaankin jonoon ja niiden väliin jäljentekijä suihkuttelee suihkepullosta aamuiset kasvojenpesuvetensä (hajuvesi). Esineitä on aluksi hyvin tiheään, muutaman metrin välein. Koira saa palkkion aina esineeltä ja alkaa pian hakea niitä nenä maassa, kun huomaa että esineeltä toiselle kulkee selkeä hajuvana. Jos koiralle on opetettu hajuerottelua purkkiradalla, voidaan heti alusta asti ottaa lähtöhajun esittely (nuuskutus) mukaan jälkiharjoitteluun.

101_1007.jpg

Käytännön treeneissä teimme lauantaina Lennartin opastuksella parisataa metriä pitkiä jälkiä (ilman esineitä) pururadan varteen. Katla pääsi ajamaan yhden tällaisen jäljen jo pimenevässä illassa. Alusta oli Katlalle vähän vieras, koska se oli pääosin soraa, mutta kulki sen verran metsämaaston reunaa pitkin, että ei tuntunut häiritsevän Katlaa ollenkaan. Se tepsutteli menemään jälkeä pitkin kuin olisi kokeneempikin jälkikoira, eikä reagoinut edes aivan vierestä pyyhältäviin polkupyöriin mitenkään. Ainoastaan jäljen yli metsään menevät harhajäljet kiinnostivat sitä kovasti, mutta niistäkin päästiin yli kun tiesin, että jälki jatkuu eteenpäin ja pääsin palkkaamaan (kehumaan) oikeasta toiminnasta. Hyvä harjoitus meille, koska koira oppii oikeasta (kehusta, palkasta, toiminnan jatkumisesta) eikä siitä, mistä ei seuraa mitään. Tämän takia pitäisikin muistaa pitää suu kiinni ja olla hiljaa, jos ei ole itse täysin varma missä jälki kulkee, ja kehua aina kun on varma ja koira menee tarkasti jälkeä pitkin.

Ilkan harjoitukset tehtiin asfaltoidulla koulun pihalla. Lyhyitä jäljenpätkiä hajuvedellä ja esineillä. Ryhmämme koirat olivat hyvin eri tasoisia ja suoriutuivat vaihtelevasti. Rohkaisevaa oli nähdä kokenut ja osaava koira tekemässä jälkeä asfaltilla kuin se olisi maailman helpoin asia. Ehkä se koiralle onkin? Katla oli aluksi ihan pihalla. Se ei ole ikinä jäljestänyt asfaltilla, eikä ollenkaan tajunnut, että se voisi laittaa nenän maahan. Kuljinkin sen kanssa käytännössä osoitellen itse sormella jälkeä ja esittäen nuuskivani sitä, ja Kattis ryysi esineeltä toiselle onnellisena niitä ilmaisemaan. Teimme vielä toiset jäljet kaikille koirille. Tällä kertaa Kattis iski nenän maahan heti lähtöhajun saatuaan ja jäljesti koulun pihan poikki aivan kuin olisi aina tehnyt asfalttijälkeä. Olin suoraan sanottuna niin hämmästynyt, että melkein unohdin kehua koiraa. Mutta vain melkein.

101_1005.jpg

Hekla oli taas reissussa mukana ja pääsi tekemään lyhyen jäljenpätkän asfaltille. Se ei tajunnut jäljestä tuon taivaallista, mutta oli äärettömän söpö ja osasi ilmaista löytämänsä avaimet hienosti. Päivän opeissa ei ollut minulle mitään varsinaisesti aivan mullistavan uutta tai ihmeellistä, mutta sain paljon vahvistusta siihen miten jälkeä kannattaa tai voi lähteä opettamaan koiralle.

[jos olet kiinnostunut vain kurssijutuista, hyppää yli seuraava pätkä]

Kurssipäivän jälkeen ilta sujui koiria lenkittäessä. Hekla pääsi leikkimään nuoren mudinartun kanssa ja sillä oli hauskaakin hauskempaa. Olin juuri saanut koirat ruokittua, itseni huollettua ja siiderin avattua, kun Hekla alkoi yhtäkkiä ryntäillä ympäriinsä aivan sekopäisenä ja kiljui kuin tapettava. Aluksi luulin, että sitä sattuu takatassuun, koska se puri jalkaansa ihan mielipuolisesti. Aika pian totesin kuitenkin, että kyse on jostain muusta. Kävin ulkona vähän kävelyttämässä sitä, jolloin se rauhoittuikin siksi aikaa kun liikkui. Sisällä se kuitenkin aloitti valittamisen ja levottoman pyörimisen saman tien uudestaan. Soitin päivystävälle eläinlääkärille ja sain luvan tulla tunnin päästä näyttämään pentua. Ajoin siis puolen yön maissa Turkuun eläinlääkäripäivystykseen. Siellä oli eläimiä ruuhkaksi asti ja jouduimme odottamaan vuoroamme pitkään. Hekla rauhoittui syliini torkkumaan. Lopulta kun eläinlääkäri katsoi sitä, oli oireet aikalailla jo loppuneet. Se kuitenkin aristi vatsaa ihan selvästi. Diagnoosiksi tuli akuutti vatsakipu, hoidoksi kipulääke ja pahoinvoinninestolääke ja ohjeeksi viedä se tarkempiin tutkimuksiin jos kipukohtaus uusii.

20141130_005452.jpg

Kahden maissa yöllä sitten kömmin itsekin nukkumaan, lopenuupunut pentu häkkiin ja Katla jalkoihini makaamaan. Se siitä menenpä kerrankin ajoissa nukkumaan! Aamulla Hekla oli onneksi kutakuinkin oma itsensä ja vaati kovaäänisesti aamupalaa. Väsynythän se oli vielä aamupäivällä, mutta piristyi päivän mittaan ja illalla kotona se oli palannut hulluna raivoavaksi, ympäriinsä sinkoilevaksi ja kaikkea mahdollista purevaksi pentuhirviöksi taas.

[voit palata taas lukemaan kurssijuttuja]

Sunnuntaina jatkoimme teorialla. Lennart kertoi pitkään, miten he ovat kouluttaneet koiria Pohjois-Ruotissa kaiken talvea lumella jäljestämään, ja niistä tuli erinomaisia jälkikoiria. Tämä sotii kaikkea perinteisiä ajatusmalleja vastaan, jonka mukaan lumella ei saa opettaa jäljestämistä, koska koira oppii katselemaan jalanjälkiä eikä käytä nenäänsä. Pieni lumikerros on kuitenkin loistava apu siihen, että koiranohjaaja tietää tarkalleen missä jälki kulkee, missä menee harhajäljet jne. ja pääsee palkitsemaan koiraansa varmasti oikeasta toiminnasta. Varmaankin ensi keväänä näemme miten tämä toteutuu, koska ryhmässäni on pääasiassa aivan nollasta jälkiharjoittelun aloittavia koiria. Keväällä lumien sulaessa nähdään osaavatko ne jäljestää vai ovatko ne vain katselleet jalanjälkiä lumella...

Muutamia ajatuksia jälkiharjoitteluun:
*treenaa eri säätiloissa (lämpötila, sade, lumisade, auringonpaiste, tuuli...)
*treenaa eri alustoilla
*treenaa eri vuorokaudenaikoina
*treenaa eri paikoissa
*treenaa eri häiriöissä
*Häiriöt jäljen yli tai ilmavirran mukana
*Miten vanhaa jälkeä on pelastuskoiran mielekästä ajaa? Etsittävä on voinut kulkea alueella jo ennen katoamistaan. Koiran tulee osata valita tuorein jälki ja myös vaihtaa ilmavainulle kesken jäljestämisen (lyhyin reitti etsittävän luo)
*Jäljentekijä kulkee kävellen, juosten, polkupyörällä...?
*Ohjaajan mielentila vaikuttaa aina koiraan. Hallitse oma mielentilasi, niin hallitset koirasi mielentilan.
*Harjoitusta suunnitellessasi tiedä mitä haluat harjoitella. Suunnittele harjoitus niin, että koiralla on mahdollisuus onnistua. Tiedä koiran oppimishistoria.

Jos harjoitus on liian vaikea, koirakko kohtaa yllättävän (liian suuren) häiriön, tai koiralla (tai ohjaajalla) menee kuppi täysin nurin eikä pieni tauko ja rauhoittuminen auta, uskalla keskeyttää harjoitus. Koira ei opi väärästä toiminnasta kuin väärää toimintaa. Harjoituksen keskeyttämisestä se ei opi mitään, ei oikeaa eikä väärää. Ainoa tapa oppia oikeaa on tehdä harjoituksia, joissa koira esittää haluttua toimintaa.

Koira kannattaa opettaa ajamaan myös ohjaajan jälkeä. Niin voit harjoitella yksinkin ja tiedät aina varmasti missä jälki kulkee (tai jos et tiedä, niin tähän saattaisi auttaa se aiemmin annettu ohje punaisesta rastista ja pään hakkaamisesta).

Teimme sunnuntaina Lennartin opastuksella harjoituksia raviradalla. Häiriönä oli hevosen hajut ja ohi viilettävät ravihevoset kärryineen, muut koirakot näköpiirissä ja ympäriinsä käpeksivät kurssilaiset. Alusta oli pehmeähköä, vetistä ja paikoin lammikoiden peittämää hiekkaa. Alusta ja ympäristö osoittautui useimmille koirille erittäin vaikeaksi. Katla ei pystynyt keskittymään ollenkaan, eikä sitä kiinnostanut yhtään ajaa mun tekemää jälkeä. Se tuntui olevan hyvin ymmällään mitä sen olisi haluttu tekevän. Lisäksi se selvästi paleli kovassa viimassa pentujen jälkeisessä karvattomuudessaan. Sinnikäästi yritin saada sitä innostumaan ja onnistumaan. Lopulta viskelin muutamaan jalanjälkeen taskustani naturalmenunpalasia ja totesin, että hyvä ruoka, parempi mieli. Olisi pitänyt tajuta lopettaa jo aikaisemmin, ennenkuin koira oli täysin turhautunut ja ohjaaja samoin.

Ilkan harjoitus pidettiin teollisuushallin pihalla. Ryhmästä valittiin muutama koirakko, jotka ajoivat kukin kaksi jälkeä ristikon muodossa. Ekana ajetut jäljet jäivät siis toisena tehtyjen ja ajettujen jälkien alle häiriöiksi. Kaikki osallistuneet koirat suoriutuivat hienosti! Apuna oli hajuvesi ja jäljillä oli esineitä.

101_1006.jpg

Kurssiviikonloppu oli jälleen antoisa, kiinnostava, innostava, täynnä ajatuksia ja hyvää keskustelua. Kotiin sunnuntai-iltana toin siis väsyneen ihmisen, aina valmiin porokoiran ja onneksi terveen ja villin pennun, vaikka se säikäyttikin aika pahasti. Heksu taitaa olla hieman dramaattinen tyyppi, joka reagoi kipuun hyvin näyttävästi. Kotimatkalla suunnittelin jo oman koulutusryhmäni treenejä. Ryhmä aloittaa jälkitreenaamisen ja purkkirataa jokainen saa jatkaa kotitehtävänä. Tarvittaessa purkkirataharjoituksia voi videoida ja kommentoimme toistemme harjoituksia omassa some-ryhmässämme ja videoiden perusteella. Ryhmän treenisuunnitelmaksi tuli jälkiharjoittelu kerran viikossa joulu-tammikuun ajan kunnes minulla on seuraava lähikoulutusviikonloppu tammikuun lopussa.

1. suora asfalttijälki hajuvesi+esineet
2. jäljen pidentäminen, hajuveden vähentäminen (jättäminen pois?)
3. harhajäljet
4. jäljennosto

Asioita treenataan koirakon tason mukaan, kullekin toistoja koiran tarvitsema määrä. Pari ensimmäistä harjoituskertaa pääsimme tekemään paljaalle asfaltille tai paikoin jäiselle asfaltille, mutta sen jälkeen tuli talvi ja lumi. Jätimme hajuveden käytön pois lumentulon myötä.

 
 
 

Yhteenvetoa koulutusryhmäni tämänhetkisestä tilanteesta:

Treenit on pyritty pitämään n. kerran viikossa aina erikseen sovittuna aikana sovitellen niin, että mahdollisimman moni pääsee. Ehkä 50% kerroista on kaikki paikalla ja 50% kerroista joku puuttuu.  Ryhmän osaamistaso on tällä hetkellä hyvin hajanainen. Ahkerimmat treenaajat on selvästi edistyneet parhaiten. Yhdelläkään koiralla ei ollut aiempaa pohjaa purkkirataan tai hajuerotteluun.
*purkkiradalla kaksi koiraa selvästi osaa hajuerottelun ja tekee jo vaikeitakin harjoituksia (eri materiaaleja, lähtöhaju+kohdehaju eri ikäiset, ”kuuma kohde” vaihtuu niin että aiempi kuuma kohde jää radalle häiriöksi jne.)
*muut tekevät yksinkertaisempia treenejä helpoilla hajunkantajilla (käytännössä kangas ja sideharso) ja tuoreilla kohdehajuilla (1-3 vrk)
*pennut eivät ole tehneet purkkirataa kuin hyvin vähän, opetelleet nuuskuttamaan lähtöhajun ja siitä erottelun alkeita kohde + tyhjä.

Purkkiradan harjoittelussa on ollut vallalla pientä aikaansaamattomuutta (ml. minulla), joten tämän suhteen on syytä nyt keksiä jotain innostavaa ja palkitsevaa ohjaajille... Helmikuussa pidämme taas yhteisiä purkkirataharjoituksia, kun joulu-tammikuu on jäljestetty.

Tyyne ja Sofia ihan ensimmäisen jäljestysharjoituksen parissa marraskuun alussa
20141209_130018.jpg

Jäljestämisessä koirien lähtötasossa on suuret erot. Pari osaa jäljestää maastossa hyvin, pari on tehnyt jäljen alkeita, pari ei ole ikinä tehnyt mitään jälkeen viittaavaakaan. Tällä hetkellä
-Katla tekee n. 100-500m pitkiä jälkiä asfaltilla/jäällä tallatuilla aluilla kuten kävelytiet, parkkipaikat jne ja erottelee jäljeltä jäljentekijän jättämät omat esineet ja häiriöksi tiputellut muilta haisevat esineet (siis näitä ei merkkaa). Jälkien ikä on ollut 30-120min
-Naava ja Vasmi tekee suoria lyhyehköjä (50-100m) jälkiä asfaltilla ja lumella, jossa harkitusti harhoja. Vasmi on tehnyt myös treenin, jossa omia ja ”vääriä” esineitä eroteltavana. Naavan (ja Katlan) kanssa teimme jäljennostoharjoituksia.
-Rhoo yrittää tajuta jäljestämisen idean. Rhoon kanssa on kokeiltu
*lyhyitä jälkiä jossa on tiheästi esineitä
*makupalajälkeä
*makupalaruutua
*miniatyyriesineruutua
*pelkkää jälkeä lumella
*ohjaajan omaa jälkeä
*toisen ihmisen tekemää jälkeä
Rhoo sai ahaaelämyksen edellisissä treeneissä ja jäljesti mun tekemää jälkeä lumella pitkin kävelytien vartta, siitä auratun kävelytien yli ja uudestaan piennarta pitkin ja metsään (jossa olin kannon takana piilossa). Painotus sanalla jäljesti.
-Pennut Tyyne ja Hekla ovat tehneet lyhyitä esinejälkiä. Tyyne tajusi, Hekla ei. Heklalle tehtiin kaksi harjoitusta, jossa jäljellä oli makupaloja ja se syttyi samantien. Viimeisimmässä harjoituksessa pennut jäljestivät auratulla parkkipaikalla n. 70m pitkät jäljet, joissa oli erilaisia pieniä esineitä (kuten aikuisillakin koirilla: avaimia, kolikoita, prikkoja, valkoisia sideharsotaitoksen palasia, pahvinpaloja, muovisia nappela, lasikuulia yms.)

Jäljestystreenit on tähän asti pidetty samassa paikassa, jossa on vaihtoehtona kaksi parkkipaikkaa (toinen vähemmän käytetty, toinen ahkerassa käytössä), kävelytietä, autotien laitaa ja niiden väliin jäävää piennarta. Häiriöt ovat maltillisia, lähinnä satunnaisia lenkkeilijöitä, parkkipaikalta lähteviä autoja ja meitä hyyyvin pitkään katsova G4S:n vartija. Se käy joka ikinen kerta tuijottamassa meidän treenejä yhtä hämmästyneen näköisenä.

Kouluttajana on ollut mielenkiintoista ja haastavaa vetää harjoituksia aiheesta, josta tiedän oikeastaan vain teorian. En ole omien koirieni kanssa aiemmin harjoitellut jäljestämistä näillä metodeilla, saatika tallatulla parkkipaikalla ja ns. kovalla alustalla. Ryhmäläiseni ovat myös innokkaita kysymään, kyseenalaistamaan ja haluavat oppia ja saada vastauksia (joita minulla ei ole). Yhdessä olemme pohtineet ja keksineet mitä voimme kokeilla ja kaikki koirat ovatkin edenneet harjoittelussa hienosti. Olen huomannut, että pienikin lumikerros tekee jäljestämisestä koiralle hyvin helppoa. Aivan puhdas asfaltti tai jää on vaikeampi. Onkohan syy todella koiran nenässä vai ohjaajan varmuudessa, kun ohjaaja näkee jäljen? Treeniaikamme ovat olleet yleensä iltaisin melko hämärässä tai pimeässä, joten kovin hyvin koirakaan ei jälkeä varmaankaan näe.

Näillä nenillä mä harjoittelen
20150120_181123.jpg

Heklan lyhyt jälkioppimäärä:
3 x n. 30m asfaltilla, esineitä + hajuvesi (ei tajunnut ollenkaan, ilmaisi kyllä esineet kun osui kohdalle)
1 x 50m lumella, makupaloja joka askeleessa (kolmen askelman jälkeen tajusi ja muuttui jäljestyskoneeksi)
1 x hakutreeneissä karkasi suoraan tuoreelle jäljelle lumihankeen ja paineli sitä pitkin nenä maassa 80m maalimiehelle
1 x 80m lumella, alussa makupaloja, sitten satunnaisesti makupala, esine tai tyhjiä askeleita. Ja keskittyi koko matkan!
1 x 70m auratulla parkkipaikalla, esineitä n. 10m välein. Lähtöhaju. Nosti jäljen, ilmaisi kaikki esineet, ei haksahtanut harhaan ja oli kaikin puolin niin täydellinen kuin samana päivänä viisi kuukautta täyttänyt pentu voi olla. Tää olisi pitänyt saada videolle!

Kas, jäljen päässä oli Anu!20150111_152345.jpg

Katlan lyhyt jälkioppimäärä:
Muutama lyhyt suora paljaalla asfaltilla, esineitä
2 x pidempi (n. 300m) jälki pitkin kävelyteitä, parkkipaikkaa yms. Esineet nousee n. 80%
1 harjoitus ohuella lumella, jossa paljon harhoja, osittain jälkeä pitkin kulkevia harjoja. Kiinnostunut harhoista, mutta pystyy luopumaan niistä.
1 harjoitus parkkiksen poikki, esineitä > ei oikein keskittynyt, juoksuaika pahimmillaan
1 harjoitus hakutreenejen yhteydessä, lähtöhaju parkkiksen laidasta, jälki pitkin metsää, tien poikki, tien laitaa, tien poikki, metsään ja iloisena yllätyksenä maalimies!
1 harjoitus parkkipaikalla, kulmia, harhoja, tyhmä ohjaaja oli laittanut maalimiehen ison lumivallin taakse mutta tuulen yläpuolelle. Sekosi täysin kun sai ilmavainun maalimiehestä ja riistäytyi irti iloisena ilmaisemaan. Toimi toki oikein... (muissa harjoituksissa ei ole ollut maalimiestä kuin nämä kaksi, joissa mainittu)
1 harjoitus jäljennostoa x3. Kriteerinä lähtöhajun ottaminen, jäljen nostaminen parin metrin päästä ja oikea kulkusuunta. 1 esine muutaman metrin jälkeen, josta palkka. Hienosti meni.

(Tämä on aiheeseen liittymätön kuvituskuva, jossa on paljon tärppipäiväisiä narttuja ja yksi pentu. Treenaa näiden kanssa nyt sitten...)

20150114_114141.jpg

Tällä viikolla on edessä neljäs tunnistusjälkikouluttajakouluksen lähiviikonloppu. Toivottavasti jatkamme jäljestämisharjoituksilla ja miten tästä edetä. Seuraava askel olisi harjoitteet, joissa siirrytään etsimään oikeaa jälkeä lähtöhajun perusteella. Vaikka itse jäljestämisessä on vielä paljon opeteltavaa, haluaisin alkaa miettiä miten voimme parhaalla mahdollisella tavalla pohjustaa jo sitä päämäärää, että koira osaa lähtöhajun saatuaan etsiä oikeaa jälkeä pitkään ja keskittyneesti, ilmaista löytäneensä jäljen ja lähteä ajamaan sitä.