Koirien harrastukset ovat olleet vähän vähissä (eli vain junnujen agilitytreenit), kun töiden, uuden koiran ja talonoston ohessa olen laittanut vapaa-aikaani kävelyyn. Kahden viikon päästä olisi tarkoitus asua jo uudessa kodissa maaseudun rauhassa, tai itseasiassa minun pitäisi olla Portugalin maaperällä kipittämässä kovaa vauhtia kohti pohjoista ja Santiago de Compostelaa. Caminon* kävelyyn olen yrittänyt varustautua aina ehtiessäni: yhden iltapäivän vietin kiertäen retkeilytarvikeliikkeitä ja ostin uuden-ihan-kaikkea (makuupussi, pikkurinkka, goretex-takki, merinovillainen t-paita, parit sukat jne. - olen selvästi keski-ikäistymässä tässäkin suhteessa, että hyviin varusteisiin tulee helposti panostettua myös rahallisesti entistä enemmän). Muuten olen käynyt kävelemässä eri mittaisia lenkkejä yksin ja yhdessä. Koirien kanssa nyt tulee aina käveltyä jonkun verran, mutta tammikuulta lähtien olen Camino-kaverini Meerin kanssa yrittänyt päästä kävelemään myös vähän pidempiä retkiä totuttelumielessä.

Ensimmäinen harjoituskävely oli tammikuisena pakkasiltana Haltialasta Torpparinmäen sivuitse Paloheinään, sieltä ylös Silvolan ohi Pitkäkoskelle ja Haltialan peltojen ja Vantaanjoen vartta takaisin autoille. Matkaa tuli viitisentoista kilometriä ja aikaa kului ehkä kolme tuntia. Sää oli ihana, kävely kevyttä ja vasta kotona huomasin, että Hekla oli silpaissut anturastaan ison palan pois ja valutteli verta ympäriinsä. Katla ontui viime keväänä loukkaantunutta jalkaansa. Hyvä reissu, mutta kaksi koiraa päätyi viikoksi saikulle.

Seuraava yritys kävelykunnon rajojen kokeiluun oli pari viikkoa myöhemmin eräänä pimeänä, sateisena torstai-iltana, kun lähdimme kiertämään Tuusulanjärven (21km) uhmaten jäisiä kevyenliikenteenväyliä. Sää ei todellakaan ollut erityisen houkutteleva. Heklalla ja Flopalla oli jo aiemmin sovittu hieronta-aika samalle illalle, joten otin kävelyseuraksi Katlan ja Faunan, jonka mielestä tämä "pieni iltakävely" oli yksi niistä ei-niin-hyvistä ideoistani. Pidimme puolimatkalla pienen evästauon ja muuten vain tarvoimme menemään. Reissuun meni noin 4,5 tuntia sisältäen tauon ja pari juoma/kengännauhan/kartanlukusessiota. Totesimme, että nämä arki-iltakävelythän ovat varsin tehokasta ajankäyttöä, kun täyden työppäivän jälkeen ehtii vielä kävellä 20 kilsaa ja melkein puoleksi yöksi kotiin!

Helmikuun tokalla viikolla ajankohdaksi valikoitui sunnuntaipäivä ja kävelykohteeksi reipashenkisesti "Sotungista Hindsbyhyn ja takaisin, kyllä sieltä varmaan joku polku löytyy". Pääsin yöllä töistä vasta kahdelta, joten 6,5 tunnin tehonukkumisen jälkeen olin vain vartin verran myöhässä tapaamisestamme Kalkkiruukintiellä. Siitä sitten sattumanvaraisia suunnilleen pohjoiseen vieviä polkuja kunnes olimme Martiksentiellä. Hirveän tyytyväisinä suunnistustaitoomme lähdmme lompsimaan tietä pitkin tarkoituksena ottaa siitä pohjoiseen jatkuva, karttaan merkattu polku seuraavaksi. Pientä hämmennystä aiheutta "aivan väärässä paikassa" oleva talo, jota ei kartan mukaan pitänyt olla. Hetken kävimme tyypillistä keskustelua, johon kuului mm. toi rintamamiestalo on varmaan uudempi kuin tämä kartta ja muuta, kunnes nielimme ylpeytemme, pyörähdimme ympäri ja etsiydyimme oikeasti takaisin kartalle. Länsitiellä yhytimme huoltojoukot eli kepon, joka oli tullut ulkoiluttamaan loputkin koirat ja samalla syömään retkilounasta meidän kanssa Hindsbyn metsässä. Kunnon iditarod-eräretkeilytyyliin vaihdoin tuoreisiin koiriin paluumatkaksi. Tällä järjestelyllä teinikoirat saivat kävellä reilun kympin ja rellestää Hämyn kanssa vapaana pitkin metsää ja ehtivät vielä levätä ennen illan agilitytreenejä, lapinkoiramummot pääsivät mukavalle pienelle tunnin metsäretkelle, ja Fauna ja Kattis kävelivät kanssani takaisin Sotunkiin eli semmoisen kympin verran. Yhteensä matkaa tuli reilu 20km ja aikaa kului viitisen tuntia sisältäen reittisekoilua umpihangessa, hienon kallion pällistelyä ja evästaukoilua. Sää oli meidän puolellamme ja tämä oli kaikinpuolin kiva reitti ja retki, voisin tehdä toistekin. (Minä en ehtinyt levätä yhtään ennen agilitytreenejä ja sen kyllä huomasi mun "juoksemisesta").

Sipoonkorven liepeillä
sipoonkorpi-j%C3%A4%C3%A4t%C3%A4.jpg

sipoonkorpi-kat-haiku-hamy.jpg

Neljäs harjoituskävely suuntautui taas ilta-aikaan ja Bodominjärven ympäri Sorlammelle ja sieltä Ryssänniityn kautta takaisin Oittaan ulkoilukartanolle. Etukäteen intoilimme ajatuksesta, että ainakin lehtopöllöt ovat jo varmuudella aloittaneet huutelut ja voimme fiilistellä niitä kuunnellen. Todellisuus oli hieman karumpi, tiet ja polut olivat taas vaihteeksi peilijäässä ja jään päällä oli ohut kerros vastsatanutta märkää lunta, jonka takia edes nastakengistä ei ollut juurikaan hyötyä. Satoi vaihdellen alijäähtynyttä vettä ja räntää, tuuli niin ettei pöllöä olisi kuullut vaikka se olisi istunut repun päällä karjumassa. Emme antaneet pikkuseikkojen lannistaa vaan liukastelimme suunnitellun reittimme läpi pitäen Sorlammen laavulla ruokailutauon. Matkaa tuli vähän alle 20km, aikaa tuhrautui viisi tuntia, kaatumissaldoksi tuli 2+2 ja mulla oli kolme päivää peukalo niin kipeä, etten pystynyt liikuttamaan sitä. Meeri hukkasi parkkipaikalla kaatuessaan ihan viime metreillä kädessään olleet koiran heijastinliivit ja samalla puhelimen äppi söi meidän reittikartan ja tarkan matkamittauksen. Loppumatkasta Meeri kokeili naurattaako vielä: Mitä tapahtuu kun norsu istuu dekkarin päälle? Jännitys tiivistyy! Nauratti, joten ilmeisesti alamme selvästi olla jo aika tottuneita kahdenkymmenen kilometrin yhtämittaiseen kävelyyn

Viides ja viimeinen harjoituskävely tehtiin helmikuun vimeisen päivän iltana. Takoitus oli ottaa revanssi pöllönkuuntelusta ja kiertää Nuuksion Pitkäjärvi. Tällä kävelyllä oikein mikään en mennyt suunnitelmien mukaan, lähtien säästä (kamala - kova tuuli, kaatosade), reitistä (ns. "oikopolkuja" ja yleistä säätöä, jonka takia luovutimme ja käännyimme jossain kohtaa takaisin), ajankäytöstä (6h oli arki-illalle vähän overkill). Lopputuloksena oli hyvin, hyvin märkiä ihmisiä ja koiria, ontuva Katla, jokseenkin uupuneita koiria, ei niin hirveän uskottavasti enää nauravia ihmisiä ja reilu 20km sisältäen kallioita kukkuloita läpitunkematonta märkää kuusikkoa risukkoa ja pieni pelastautumisharjoitus vetisestä sohjosta, joka muodosti yllättävän juoksuhiekkamaisen, mutta paljon märemmän ja kylmemmän, alustan.Totesimmekin, että tähän on hyvä lopettaa, koska jos selvisimme tästä ilman suurempaa *itutusta, on reissu Portosta Santiago de Compostelaan väkisinkin vain mukava pieni päiväkävely. Todennäköisesti ainakin paljon lämpimämpi, kuivempi ja valoisampi. Pöllöjä ei luonnollisestikaan kuultu yhtään ja kotona olin vasta klo 1:30.

Maaliskuun 19. päivä tapaamme sitten seuraavan kerran Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja suuntaamme mukavalle, rentouttavalle kivalle pikku kävelylomalle, jossa ei toivottavasti ole ainakaan lunta, jäätä, loskaa, alijäähtynyttä vesisadetta tai yhtä ainutta kierrettävää järveä (tai koiraa - en vielä tiedä onko se hyvä vai huono juttu).


*Camino de Santiago on useiden eri pyhiinvaellusreittien kokoelma, jotka kaikki päätyvät Santiago de Compostelaan, jonne väitetään tuodun vuonna 44 j.KR. päänsä menettäneen ja myöhemmin pyhimykseksi julistetun Jaakobin jäänteitä. Tarinaan liittyy myös kirkas tähti, sotaisia maureja, temppeliherroja ja kaikkea muuta tyypillistä keskiaikaista humppaa. Aikoinaan etenkin Ranskasta Pohjois-Espanjan poikki kulkenut reitti oli kovasti suosittu, mutta ajan kanssa pyhiinvaeltaminen jäi rantalomien ja maailmansotien ja muun tärkeämmän jalkoihin. Vasta 1980-luvulla reitti nousi uudestaan suurten joukkojen tietoisuuteen ja on siitä lähtien kokenut uuden renesassin. Nykyään Santiago de Compostelaan saapuu jopa satojatuhansia moderneja pyhiinvaeltaja vuosittain, kuka uskonnollisista syitä, kuka muuten vain. Melkein parin tuhannen vuoden aikana pyhiinvaellusinfra on kasvanut kattamaan kaikkien kulkijoiden tarpeet ja reittien varrelta löytyykin helposti halpaa majoitusta ja ruokailupaikkoja. Buen Camino! (Tai Bom Caminho, kuten portugalilainen sanoisi.)