Niinpä, pitihän senkin tietysti ennemmin tai myöhemmin sattua, mutta olisin preferoinut sitä "myöhemmin". Tai ehkä tämä oli sitten se myöhemmin, kun ajokortillista elämää on kuitenkin sen 12 vuotta takana... kolaroin sitten autoni omalla parkkipaikalla liikkumattomaan kohteeseen. Ei mennyt kuin takaikkuna - kyllä, se on mahdollista - eikä peltivaurioita ollenkaan. Suurimman kolauksen taisi saada mun ego :) Auto on nyt pajalla saamassa uuden ikkunan ja toivottavasti voin tänään hakea sen kotiin. Autoton elämä ei ole mua varten, selvästikään.

Sen verran vastusti, että jäi nyt sitten johtokunnan kokous tämän takia väliin, kun julkisilla seikkailu pitkin Kerava-Helsinki-Espoo akselia on vähän liikaa mun hermorakenteelle ja aikataululle. Kokouksen takia olin jo aiemmin joutunut ilmoittamaan skippaavani rauniotreenit, joten harmitus oli toki kaksinkertainen. Ensi viikollakaan en pääse raunioille ja vetelen tutustumiskurssia. Nyyh.

Ketutusta poistettiin taas juoksuttamalla pikkuporoa pitkin poikin keväisiä katuja. Lyhyt puolen tunnin lenkki meni vähän totuttua ripeämmässä tahdissa ja pikkuporohan VETI melkein koko matkan! Jee! Loppuverkka tehtiin koko porukalla metsässä. Pakko se vaan on myöntää, että kymmeneltä on jo pimeä ja metsässä haahuilu aika hullun hommaa.

Toissailtana tehtiin naapureiden iloksi vähän parkkipaikkatottista. Seurailua, luoksetuloja ja kaksi eteenmenoa. Vähän on taitava eläin. Naapurit ei ehkä ihan niin arvostaneet, mutta saivatpahan hupia koko rahan edestä, kun ihmettelivät mun puuhia.

Salka on vihdoin toipumassaa juoksun aiheuttamasta laamailukaudesta. Taigaa vielä laamauttaa, joka tekee lenkkeilystä suhteellisen ärsyttävää. Mutta eiköhän tuokin tuosta kohta taas palaa itsekseen. Faunan astutuksesta on nyt reilu kolme viikkoa, joten kohta voi ryhtyä jännäämään alkaako se kasvaa vai ei. Tai siis, jännättyhän tässä on jo reilu kolme viikkoa, mutta realistisesti ajatellen vielä ei mitään pitäisikään näkyä :) Odottavan aika vaan on niin pirullisen pitkä.