Kotkassa järjestettiin agilitykisat arki-iltoina tällä viikolla, joten päätimme ilmoittaa kummankin silkkivinttikoiran. Floran kisat olivat maanantaina, joka komeili myös kesän lämpötilaennätyksen kirkkaana kärkenä vaivaisella +32C asteella. Juurikaan viileämpää ei ollut kyllä tiistainakaan, jolloin kakkosluokka eli Fauna kisasi. Onneksi kisapaikka oli hallissa, jossa oli kyllä tukahduttavan kuuma, mutta ei sentään oltu suorassa auringonpaahteessa. Koirien jäähdyttelyyn oli järjestäjien puolesta varattu kylpyamme ja letku suihkupäällä, hyvä homma!
Flon kisan meni floppiaksan puolelle. Ekalla radalla totesin heti rataantutustumisessa että hylky tulee neljännellä esteellä, siinä oli A:n kontaktit niin tyrkyllä että arvasin Flon hakeutuvan sinne välittämättä mun ohjauksesta pätkääkään. Niinhän siinä toki sitten kävikin. Päätin vetää radan loppuun iloisena ralliversiona ja vähän hutiloin ohjauksen kanssa, joten ohitimme yhden hypyn (Flo lähti vastakäännökseen vähän turhankin terävästi mukaan! Hieno pieni!). Tokalla radalla alku sujui hyvin, puomilta otettiin ylösmenosta kontaktivirhe (mitäs vedätin...) ja pitkällä kaarteella Flopa lähti lapasesta ihan täysin, ryysi aivan järjetöntä vauhtia mun edelle, haki pari hyppyä ja pussiin hienosti mutta pussista ulos tullessaan oli niin paljon mun edellä, että kääntyi katsomaan taakseen "minne se matte jäi" ja ajautui seuraavasta hypystä ohi, kiersi sen sitten ja jatkettiin rataa mutta kieltovirheen kera. Tuloksena RV10 ja 4. sija. Tuota puomia lukuunottamatta muut kontaktit meni puhtaasti ja kummallakin radalla haki kepit itsenäisesti hyvin. Vire oli nyt kohdallaan, koira oli radalla iloinen ja eteni hyvin. Kyllä se tästä lähtee. Kisapaikalla oleminen selvästi vielä jännitti ja muita koiria katseltiin pahalla silmällä. Kahden radan jälkeen takakontissa retkotti umpiunessa pieni, tyytyväinen koira.
Kakkosten (Faunan) C-kisan ratapiirrustus. Kiva, etenevä rata, jossa kuitenkin vähän jippoja
Faunan kisoista on oikeastaan vielä vähemmän kerrottavaa. Vire oli hyvä ja tällä kertaa keppien hakemiset sujui loistavasti ja pujottelut oli hyvät, mutta muuten roiskittiin kontaktivirheitä ihan urakalla. Ekalta radalta hylky (putki kutsui puomin sijasta) ja tokalta virheitä ties kuinka paljon (15?). Nooo, pääasia että koiralla oli kivaa. Ja että kuuluttaja kuulutti silkkenit silkkivinttikoirina eikä sekarotuisina kumpanakin päivänä. Peeärrää rodulle!
Kävin kisoissa, oli kivaa!
Mäkin kävin, kotona sit väsytti
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.