Elokuun Korrien viikonloppukurssin jälkeen lupasin itselleni kokeilla kuukauden verran tokoilua, jos vaikka löytäisin itsestäni sisäisen tokoihmisen. Ihan ei tavoite täyttynyt, mutta jonkunlainen pimeä tokotäti pääsi puolivahingossa syntymään, koska kumpikin porokoira on niin liikuttavan riemastunut tokon treenaamisesta. Hetken mielijohteesta liityin myös Järvenpään koirakerhoon ja ilmoitin Katlan ja Heklan tokoryhmään. Heksu pääsi aloittelevien tokoilijoiden treeneihin ja Katla kisaaviin. Treenit ovat keskiviikkoiltaisin kätevästi peräjälkeen. Nyt syksyn edetessä illat pimenevät niin, että onneksi kentällä on sentään valot - ei tarvitse ihan kirjaimellisesti olla aivan umpipimeä tokotäti. Mitään yletöntä intoa treenailla yksin en vieläkään ole löytänyt, mutta yritän sentään pari kertaa viikossa aina jotain pientä tehdä. Tällä vauhdilla koirat ovat koevalmiita jos Lappalaiskoirien erkkarin yhteydessä pidettävään toko-kokeeseen vuonna 2024. Onneksi mulla on vapaavuorokortti hallille talveksi, niin ei tarvitse aina treenata kylmässä ja pimeässä (kunhan vaan malttaisi hallilla treenata tokoa, eikä harhautuisi houkuttelevien agilityesteiden pariin).

Toiset sen sijaan ovat vähän ahkerampia treenaajia, jonka ansiosta Heksun veli Ärjä kävi viime viikonlopun erkkarissa pokkaamassa tokon alokasluokasta ykköstuloksen ja toisen sijan. Onnea Salla ja Ärjä!

 

Lyhyt yhteenveto siitä, mitä kaikkea me ei osata (13.10.):
HEKSU perusasento suht ok, seuraamisesta ei oikeastaan hajuakaan vielä, maahanmeno ok, istumisesta joku käsitys, kaukojen tekniikaksi takajalat-pysyy-paikoillaan, on se pari kertaa nostanut kapulan maasta, kerran treenattiin suuntakäskyjä ja merkin se osaa kiertää pienellä vartaloavulla.
KATLA perusasento vähän edistää, seuraaminen suht ok, istu-maahan kaket suht ok, seisomisessa pomppaa kummallisesti sivulle, liikkeestä menee maahan ok, seisominen ja istuminen ihan arpomista, nouto joskus joo joskus ei, merkinkierto hirveää keulimista ja huutoa, paikallaolot ok pl. että istumisesta AINA, siis ihan aina, heittää maihin liikkeen lopussa kun liikkuri sanoo mitä tahansa (en tajua miksi), maaten paikkis ok