Koirilla on karvanlähtö. Porokoiran karvanlähtö on helvetistä. Vinttikoiran karvanlähtö on sen rinnalla lähinnä vitsi.
Vähän vaan rapsutin!
Kissoilla on ihan aina karvanlähtö, joten siitä ei kannata edes mainita. Muutenkin ne porskuttavat menemään kuten aina ennenkin. Mitä nyt valoisat kevätillat aiheutavat kovaääniset maukumiskohtauksen koirien iltalenkin aikana.
Vimpa on ehkä vähän laihtunut. Päätimme punnita sitä jonkun aikaa ja tarkkailla painoa. Vimpa on helppo punnita keittiövaa'alla. Nostaa vaa'an pöydälle ja kissan sen päälle (3,4kg). Arhipan punnitseminen jäi yritykseksi, koska vaaka riittää vain viiteen kiloon ja tarjosi Arhipalle vain erroria.
Minulla on kevätväsymys. Onneksi kesälomaan on enää pari viikkoa. Tekisi mieli vain nukkua ympäri vuorokauden. Koirien lenkittäminenkin on jäänyt taas vähemmälle, koska en vain jaksa. Pakon edessä tehdään jotain kierrosta, mutta koirien kannalta enemmän olisi parempi. Introvertti luonteeni kaihtaa kaikkea julkista kiintymyksenosoittelua ja ihmisten koskettelua, mutta jos tapaisin Kongien keksijän, takuulla pussaisin suoraan suulle. Mitään mahtavampaa koiranlelua ei maa päällään kanna, kuin nuo kumiset, ontot kapistukset. Kongin sisään kun turvottaa annoksen kuivaruokaa ja heivaa vielä yön yli pakastimeen, niin koirien iltapaln syöminen kestää ainakin intensiivisen tunnin verran. Se tarkoittaa koirille tunnin verran puuhastelua ja minulle tunnin verran enemmän nukkumista.
Iltapala turpoamassa
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.