Viisi koiraa on aika paljon koiria. Etenkin yhdessä perheessä ja etenkin kun viet ne lenkille ihan vain itseksesi. Etenkin kun koirista yksi on pikkupentu, joka ei vielä osaa kulkea hihnassa kauniisti ja toinenkin on vähän sinkoileva teini ja kolmas jokseenkin omatahtoinen mummo. Ne kaksi sentään pääasiassa kulkevat nätisti.

Vakuuttelin itselleni, että jaksan kyllä käyttää koiria kahdessa erässä lenkeillä ja pärjään kyllä, mutta ei mennyt edes kuukautta kun huomasin lipsuvani ja aina välillä matkaan tarttuu koko koirakööri. Eihän se metsässä vapaana ole mikään ongelma, mutta hihnaosuus tuosta kotiovelta sinne metsänlaitaan asti on hetkittäin vähän... haasteellinen. Toistaiseksi olenkin kokeillut tätä vain hiljaisina aikoina eli arkena aamupäivästä tai keskellä yötä. Olen oikeastaan aika hämmästynyt miten hyvin koko jengi kulkee tuon pätkän mukana. Yhtään ihan läheltä koiranohitusta ei vielä onneksi ole osunut kohdalle. Olen kyllä aseistautunut aina taskut täynnä makupaloja, ihan varmuuden vuoksi.

Iltalenkeillä käymme usein kahden ihmisen ja viiden koiran voimin. Näin pimeään vuodenaikaan koirat varustellaan tietysti asianmukaisesti. Niillä on heijastinliivit, valjaat joissa heijastinnauhaa, valopannat ja ledivalot valjaissa kiinni. Heklallakin on pannassa orbiloc-valo ja heijastinliiveissä pieni ledivalo. Kaikkien koirien valot ovat tietysti värikooditettu niiden muiden tavaroiden värien mukaan. Ohikulkevat autot hiljentävät yleensä jo kaukaa ja myöhäisillan kuskit tuijottavat meitä pitkään. En tiedä aiheuttaako enemmän hämmästystä se, että noilla on viis koiraa vai se, että muistutamme epäilyttävästi jättisuurta kävelevää jouluvalosarjaa.

Talven ensimmäiset liukkaat kelit muistuttivat taas, miksi nastapohjaisen kengät olisivat kivat. Olen miettinyt sellaisten hankkimista monta vuotta, mutta en ole saanut aikaiseksi mennä edes sovittamaan. Nyt vihdoin otin kengänoston työlistalle ja kävin Heklan kanssa varuste.netissä ihastuttamassa työntekijöitä ja asiakkaita ja olin kymmenessä minuutissa noin sata euroa köyhempi ja yhtä kenkäparia rikkaampi. Nyt en voi luistaa lenkeistä vedoten siihen että luistaa.

Olen yrittänyt kuljetella Heklaa mukanani myös ilman aikuisia koiriamme, jotta se oppisi tulemaan toimeen omillaankin. Selvästi sitä vähän jännittää ja ujostuttaa kun se on yksin uudessa paikassa. Tämän asian suhteen pitäisi jaksaa skarpata ja käydä ihan tuolla kylillä sen kanssa kahdestaan kävelemässä. Enemmän olenkin sitten käynyt Heklan kanssa tapaamassa Tyyne-siskoa. Sisarukset ovat tasavahvat ja innokkaat leikkikaverit, joten ne hyvin viihdyttävät ja väsyttävät toisiaan, eivätkä yhdessä kulkiessaan ole moksiskaan mistään. Pikkutytöt kävivät jo Koskelan sairaalan kuntoutusosastollakin ilahduttamassa potilaita ja työntekijöitä. Tyynestä on tarkoitus kasvattaa toimintaterapiakoiria emäntänsä avuksi ja Hekla kävi muuten vain tutustumassa erilaiseen ympäristöön ja erilaisiin ihmisiin. Sairaalaretki onnistui hyvin, pennut eivät jännittäneet pyörätuoleja, huoltokäytäviä, oudosti käyttäytyviä ihmisiä, hissejä tai mitään. Eksyimme myös joulumyyjäisiin niiden kanssa ja lopuksi pienelle hihnakävelylle (jonka oli tarkoitus viedä emännät kahville, mutta koiramyönteinen kahvila olikin kiinni ja jäimme ilman). Annoimme pentujen vetää hullurallia pitkin sairaalan pihanurmikoita ja ohikulkevia mummoja nauratti.

Heksu on  nuoresta iästään huolimatta jo kokenut reissukoira, joka lepää autossa ja kevythäkissä hyvin. Onhan se ollut mukana jo tunnistusjälkikurssilla Kaarinassa, ystäväni Kallen mökillä Pyhtäällä ja naksutinkoulutuskurssilla Kangasalla. Salka tosin aiheutti naksutinkurssin aikana ylimääräistä sydämentykytystä ja aiheutti sen, että emme jääneetkään Tampereelle ystävien luo yksi vaan ajoimme tukka putkella Helsinkiin etsimään koirakarkulaista ja yöksi kotiin ja aamulla takaisin Kangasalle. Mutta elämys kai sekin.

Pienen porokoiran tavoin Hekla on energinen ja tuntuu jaksavan loputtomasti. Kyllä se kotona osaa rauhoittua ja nukkuu yöt hyvin, mutta ei sitä liikunnalla kyllä väsytetä. Se kulkee reippaasti mukana jo parin tunnin metsälenkit ja rallaa menemään lumessa ja varvikossa isojen koirien perässä. Sitä saa ihan tosissaan väsyttää, jos aikoo saada nukuttua päikkärit ennen yövuoroa ilman Heklan jatkuvaa riiviöintiä. Pelkkä liikunta ei väsytä, vaan lisäksi tarvitaan aivojumppaa, aktivointileluja tai muita vippaskonsteja. Hekla onkin jo taitava tyhjentämään Kongia ja alatinälkäisenä ja ruuanhimoisena se jaksaa keskittyä pakastettuunkin kongiin pitkään. Myös nappuloita tiputteleva pallo on suosiossa.

Pohdinkin, että kirjoittaisin ihan oman postauksen aiheesta miten porokoiranpentu väsytetään. Aihetta hetken mielessäni pyöriteltyäni tulin tulokseen, että siitä tulee lyhyt postaus:

Ei se väsy.