Olimme eilen palailemassa Faunan tokotreeneistä, koko porukka siis. Kävelimme pientä kävelytietä ja Katla oli tapansa mukaan ollut alkumatkan (siis ekan tunnin verran) harvinaisen raivostuttava, kiskoo sinne tänne ja tonne ja hirveä meno päällä. Nyt se oli just alkanut rauhoittua ja minä vissiin vähän vaivuin ajatuksiini siinä tallatessa, sillä havahduin siihen että kauempana oli tulossa vastaan nainen nuoren mustaterrierin (?) kanssa. Meinasin just alkaa keriä Katlan hihnaa tiukemmalle ja sanoin Robinille "tuolta tulee koira" kun Kats lähti. Ja muuten kovaa lähtikin, suoraan sivulle ja ryminällä pusikkoon. Jänis perkele! Ei siinä mitään, ehkä pari nyyttonia-tai-mitälie-joulea lisää siihen lähtökiihdytyksen energiapurkaukseen, niin multa olisi lähtenyt sormikin koiran mukaan, sen verrann otti hittiä hihnan kirpoaminen kädestä. Minä siinä karjun (jälleen) naama punaisena (onneksi punainen pukee mua), jotta KATLA PERKELE TAKAISIN! ja se nainen valtavan ärrierinsä kanssa himmailee vähän kauempana ja seuraa tilannetta hieman säälivän näköisenä (ärrieri toki ottaa tassua lippaan siinä vieressä, vaikka onkin selvästi vielä nuori - Salka sen sijaan karjuu minkä kerkiää, se ei itsekään taida olla ihan varma huutako ärrierille vai Katlalle, joka rikkoo sääntöjä, ja sääntöjen rikkominen ona Paha). Ei näy, ei kuulu porokoirasta mitään. Robin hilaa piskit puskan puolelle ja terrierinainen kävelee meistä ohi.

Jep, ja suunnilleen tässä vaiheessa Katla ilmaantuu kävelyteille 100 metrin päähän, tietysti terrierinainen on meidän ja Katlan välissä... Kattis tulee meitä kohti vähintään yhtä kovaa kuin lähtikin, ja hetken pelkään mitä tapahtuu kun se törmää 68km/h vauhdissa naiseen ja sen koiraan. Ei muuten törmääkään, tekee pienen väistöliikkeen ja suhahtaa n. 15 cm etäisyydeltä ohi, ja tulee mun luokse naama nauraen "Se on muuten VÄHÄN siistii, NÄIKSÄ kun mä lähdin ja MELKEIN sain sen jäniksen kiinni!" Mä teen parhaani hillitäkseni itseni, jotta en kurista piskiä siihen paikkaan, yritän samalla esittää terrierinaiselle "olen tosi pahoillani, se karkasi jäniksen perään ja on ihan pentu vielä"-pantomiinia yhdellä kädellä (nainen lähti pois sen näköisenä, että ei välttämättä ihan ymmärtänyt mun viestityksen kaikkia nyansseja). Keräillään itseämme siinä, Salkakin lopettaa keuhkoamisen ja kävelytietä vaappuu vanha nainen fillarilla, jonka päälle on lastattu myös erinäisiä kasseja, pusseja ja nyssäköitä. Yritämme siirtyä tien syrjään ja saada joukkiomme hallitusti taas liikkeelle.

Ohimennessään mummo huikkaa "Kiitos! Onpa hyvin käyttäytyviä ja hienosti koulutettuja koiria, kiitos kiitos!" Sinällään mieltälämmittävä kommentti, mutta just sillä hetkellä aavistuksen surkuhupaisa.