Positiivisella vahvistamisella opetettu koira voi oppia sille täysin uuden, vahvan toiminnan vain muutamalla toistolla, jos palkinnon laatu ja ajoitus on sopiva. Rankaisua käyttämällä koira ehkä oppii, että sen ei kannata tehdä jotain asiaa uudestaan, mutta se ei yleensä opi mitään korvaavaa käyttäytymismallia. Tätä yksinkertaista prinsiippiä käytetään usein, kun perustellaan operantin kouluttamisen tai positiiviseen vahvistamiseen perustuvan kouluttamisen paremmuutta ja sen ylivertaista tehoa verrattuna rankaisuihin, pakotteisiin tai "preussilaiseen kurikoulutukseen". Ihminen ei ole koiraa kummempi nisäkäs ja lähes (?) samat oppimisteoriat pätevät kyllä ihmisiinkin. Huomaan sen joka ikinen kerta, kun olen mennyt sopimaan treenit yövuoron jälkeiselle päivälle klo 14 ajatellen, että kyllä mä jaksan (käytännössä olen toki hereillä, mutta promillen humalaa vastaavassa tilassa?), ehdinhän mä nukkua pari tuntia (niinpä, pari) ja nukun edellisenä päivänä sit hyvät päiväunet (joopa joo, milloinhan se oikeasti toteutuisi?). Lopputulos on aina sama: raahaudun treeneihin jalat täristen, päätä särkien, joko kofeiinia tai sokeria kaksin käsin kahmien ja mietin, että ei enää ikinä! Tää on viimeinen kerta! [positiivinen rankaisu - eläin kokee jotain ikävää, jota se haluaa välttää] Muutama tunti myöhemmin, hyvät treenit, hyvä seura, uusia ajatuksia ja treenisuunnitelmia päässä pyörien, koen tyydytystä ja euforiaa siinä missä possunkorvaa tai tennispalloa lussuttava koirani. [positiivinen vahviste] Ja kas, huomaan taas viimeistään parin viikon päästä lupailevani, että ihan hyvin voin tulla treenaamaan yövuoron jälkeen, vaikka jo puolilta päivin, kyllä mä pystyn.
Niinpä, positiivinen vahvistaminen on tehokkaampaa kuin rankaisu. Ja pakotteen jälkeen tulee antaa niin suuri positiivinen vahviste, että eläimen mielentila korjaantuu ja se haluaa tavoitella päämäärää entistä aktiivisemmin ja tarkemmin. Kiitos treenikavereilleni (mukaanlukien nämä mun karvaiset), jotka toimivat mulle ihan loistavana sosiaalisena palkkana. Olette korvaamattomia, monessakin mielessä.
Helatorstaina löysin siis itseni yövuoron jälkeen alkuiltapäivästä Kattilajärveltä pienessä tihkusateessa suunnitellen koirille pieniä kohde-etsintä ja hajureagointitreenejä puomitetun tien varteen. Tarkoitus oli siirtyä autolta koira kytkettynä tai vapaana, mutta "lähettämättä sitä aktiivisesti etsimään", kohti annettua kohde-etsintää (grillikatos ympäristöineen). Siirtymän varteen oli asetettu maalihenkilö tai kaksi tien varteen, koiran osaamistasosta riippuen n. 5-25metriä tiestä. Harjoituksen tarkoitus on opettaa koiranohjaaja lukemaan ja tarkkailemaan koiraansa silloinkin, kun koira ei varsinaisesti työskentele. Samalla opetamme koiraa reagoimaan hajuihin, merkkaamaan ne ohjaajalleen ja luvan saatuaan työstämään haju ja ilmaisemaan löytö. Katlalle harjoitus on tuttu, joten se sinkosi tieltä suoraan maalihenkilölle saatuaan hajun, kyselemättä multa sen enempää. Ehkä hyvä, koska väsymyksen takia kävin niin hitaalla, että koira olisi ehkä joutunut vääntämään mulle kokonaisen rautalankakerän, ennenkuin olisin huomannut mitään, vaikka tiesin harjoituksen juonen (joillekin koirakoille harjoitus tehtiin "sokkona" eli he eivät tienneet siirtymällä piilottelevista treenikavereista etukäteen, jolloin harjoitus onkin hyödyllisimmillään).
Grillikatoksen ympäristössä teimme kohde-etsintää. Ensimmäinen henkilö löytyi heti piilottelemassa puuvajasta. Tämän jälkeen siirryin kohteen keskipisteeseen grillikatokselle ja aloin laajentamaan siitä kasvavana ympyränä kohteen ympärillä. Ei mennyt kuin hetki, kun Kattis irtosi syvälle alarinteeseen ja löysi pressuun kääriytyneen henkilön makailemassa ojan pohjalla tiheässä kuusitaimikossa. Siitä hyvästä Teppis sai possunkorvaa ja ohjaaja henkistä palkkaa ja vahvaa positiivista vahvistetta.
Fauna ja Robin olivat mukana treeneissä, joten Fau teki vastaavan treenin kuin Kattis ja hyvin tekikin. Floralle teimme pienen alue-etsinnän, joka päättyi maalihenkilölle jo tutuksi tulleen puuvajan nurkalle, josta Flopsankin löysi piilottelijan ja ilmaisi hienosti vajan takanurkkaa, jonne haju vahvimmin painui. Puuvajan seinä oli täynnä rakoja, joten olin ennalta viisaana antanut maalihenkilölle piiiitkän ja kapean kuivalihasiivun palkaksi ja palkkahan työnnettiin siitä raosta, jota Flo ilmaisi. Ensin tietysti kehut maalihenkilöltä (merkkaa oikea toiminta) ja ohjaajalta (sosiaalinen palkka) ja sitten makupala raosta (palkkaa toiminnan suunta). Kursivoidut kohdat edellä ovat operantin kouluttamisen kaksi perusteesiä erittäin tiivistetysti. Näin lyhyt tiivistys ei taida olla kovin hyödyllinen. Sen sijaan sain juuri käsiini paperin, johon on tiivistetty operantin kouluttamisen perusteet viiteentoista teesiin, jotka kertovat kaiken mitä sinun tarvitsee asiasta tietää voidaksesi kouluttaa oikein. Epäonnekseni kyseinen paperi on ruotsiksi, joten en luettele teesejä nyt vaan ehtiessäni keksin niille osuvat suomennokset. Niille, jotka eivät halua vain kouluttaa hyvin, vaan haluavat myös tietää miksi, miten, milloin, kuka, missä ja kaikkiin muihin kysymyksiin vastaukset, löytyy pilvin pimein aiheeseen liittyvää kirjallisuutta kaikilla tarvittavilla kielillä. Mikäli et ymmärtänyt äskeisestä kursiivista mitään, voit aloittaa vaikka lukemalla yleistajuisen "Naksutinkoulutusta koirallesi" (Egtvedt&Koste).
Treenin jälkeen kävimme pienen lenkin. Koirat harkitsivat uimista Kattilajärvessä, mutta olivat sateesta jo kuin uitettuja koiria. Lopulta Flo ja Kattis kahlaili vähän, Fauna tutkaili vettä reunalta ja Salka mökötti puun takana, ettei vaan kukaan ravista hänen päällensä vettä. Yäk. Kotimatkalla haimme Petikon ABC:lta kyytiin Haikun. Näin niitä koiria ostellaan, huoltsikoiden pihoilta peräkontista vaan toiseen! Taisimme kuitenkin ostaa vain kahvit, Haiku tuli meille vain viikoksi hoitoon sen emännän ulkomaanmatkan ajaksi.
Iso kivi, pieni koira?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.