Lokakuussa järjestin kasvateilleni tapaamisen "Sysiväikeen jumppapäivän" merkeissä. Ohjelmassa oli kaksi ryhmää (möllit, kisaavat) agilityä ja sen jälkeen koiran ja ohjaajan yhteistä jumppaa ihmis- ja eläinfysioterapeutti Sofia Palmun vetämänä. Mukaan pääsi tällä kertaa yhtä lukuunottamatta kaikki porokoirakasvattini sekä liuta muita koiria.
Tapaaminen pidettiin Tuusulassa vasta-avatulla uudella treenihallilla. Agilitytreenit veti hallia pyörittävä Noora Lagerstedt. Kisaaville oli ratatreeni. Möllit tekivät kukin tasonsa mukaan sovelletusti pätkiä kisaavien radasta.
Ärjä ja Salla
Halusin myös muistaa jollain pienellä huomionosoituksella hienosti koe- ja kisakentillä menestyneitä kasvattejani Ärjää ja Haltia ohjaajineen, joten palkkasin leipomista harrastavan työkaverini leipomaan meille herkulliset kustomoidut kakut poikien kunniaksi. Jumppailun hyödyllisyys varmasti paranee siitä, että samalla mussuttaa kaksin käsin kakkua... Koska koirat eivät kakkua saaneet (paitsi ehkä vähän maistaa), oli pojille vinkuvat karvalelut kotiinviemisiksi.
Pian kennelpäivän jälkeen Halti saikin kisoista ensimmäisen agilitysertinsä. Onnea Kati ja Halti!
Halti eli Sysiväikeen Kalta Hallanhalli
Sofian vetämä koirajumppa osoittautui hauskaksi, mutta varsin liikunnalliseksi puuhaksi. Koirilla oli kivaa kun kerrankin nameja sateli joka suunnasta ja sai hypellä ja kiipeillä tasapainotyynyillä ja ihmisten päällä. Ohjaajiakin tuntui naurattavan kaikenlainen lihaskuntojumppa, kun samalla yritti hillitä yli-innokasta treeniavustajaansa.
Ärjä eli Krafla Hiidenhukka Fitbone-tasapainotyynyn päällä
Katla keskittyy kieli keskellä suuta
Treenien lomassa oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja pallutella koiria. Lopuksi otimme ryhmäkuvan sisaruskatraasta äitinsä kanssa, kun oli koko Tulivuori-pentue koolla.
Halti, Hekla, Tyyne, Ärjä ja äiti Katla
Ärjä ja Salla olivat matkustaneet taas "pohjoisesta" osallistumaan kennelpäivään, joten he viipyivät samalla koko viikonlopun. Lauantain ohjelman lisäksi ehdimme tehdä pienet illalla jälkiharjoitukset Ärjälle ja Katlalle, iltaruokkia koko koiralauma kotipihalla hömppähakuillen (eli piiloutuen puuvajaan ja puskaan), syöden liikaa ja seurustellen ystävämme Bernardin kanssa. Sunnuntaina kävimme pienissä etsintätreeneissä, joihin tuli myös Jaana ja Nila (S. Tähtien Soturi) sekä Anu Athe-porokoiran ja heeleripentu-Siirin kanssa, lenkkeilimme ja illalla sitten palautin vieraat Tikkurilasta lähtevään Oulun junaan.
Taajamametsistä löytyy kaikenlaista näppärää piiloa
Oli tosi hauska koiraharrastusten ja hyvän seuran täyteinen viikonloppu! Olin lokakuun alussa pari viikkoa lomalla ja kävin silloin muun retkeilyni ohessa pari päivää Oulussa Sallan vieraana, ja silloinkin kävimme tietysti treenaamassa lappalaisten hallivuorolla tottista ja Ärjän hakutreeniryhmän mukana metsässä. Naureskelinkin Sallalle, että ei ole kovin kätevää että mun ahkerin treenikaverini asuu 600 kilometrin päässä. Ja usko tai älä, mutta meillä on myös marraskuuksi sovittu yhteisiä treenejä, tosin tälle kertaa Kuopiossa lappalaiskoirien superpäivässä.
Hämy ja Haiku tuumaa, että lisää tällaisia jumppapäiviä!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.