Että ottaa päähän, nukuin lauantaiaamuna pommiin ja meni tottistreenit sisähallissa ohi. Aaargh. Illalla yritettiin kompensoida ja lähdettiin agilitytreeneihin vaikka oltiin kumpikin ihan puolikuntoisia, Robin flunssassa ja minä päänsärkyisenä. Vasta hallilla selvisi, että meillä ei ole paikalla kouluttajaa, eikä sen puoleen kyllä ketään muutakaan samassa ryhmässä. Ketutuskäyrä teki ehkä jonkinmoista nousua hetken aikaa. Improvisoitiin siinä sitten jonkinlainen rata, jossa oli pari kamalaa kieputuskulmaa ja muutama "syötti" jonne koirat väkisinkin yrittäisi ajautua - lopputuloksella että ne kaksi ekaa estettä osoittautui jo täydelliseksi kompastuskiveksi. Vaikka mitä tein, onnistuin jatkuvasti ohjaamaan Katlan sen tokan hypyn väärältä puolelta (hypyt oli siis 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden ja melkolailla siivekkeiden reunat linjassa). No, kaikesta selvittiin tahkoamalla ja jos ei jälleen huomioida täysin kädetöntä ohjausta, oli lopputunnista jo aika kiva fiilis. Etenkin siinä vaiheessa kun hiffasin, että K hakee kepit jo "väärältä puolelta" eli lähestyessään niitä 90 asteen kulmassa vasemmalta ja pujottelee ne melko itsenäisesti vaikka mä olen keppien vasemmalla puolella. Ei niissä nyt mitään bordercolliemaista vauhdin hurmaa vielä ollut, mutta se kuitenkin HAKEE kepit, osaa itsenäisesti aloittaa pujottelun oikealta puolelta, ja pujottelee ilman ohjausta (vaatii vain, että mä kipitän rinnalla ja kannustan). Jes!

Salkakin pääsi sitten rallattelemaan, kun aikaa oli rutkasti ja oltiin hallilla keskenämme. Salka kipitti putkeen, keinulle, puomille, hyppäsi pari estettä, kävi ihmettelemässä sähkökytkentöjä, kiersi renkaan, kipitti putkeen, kiipesi A:lle, kävi leikkimässä seinään kytketyn Katlan kanssa, hyppäsi esteen, kipitti putkeen ja juoksi tennispallon perään. Meidän pieni ruskea agilityhirmu.

Vitutuskäyrä palasi lopullisesti nollalukemiin kun lähdettiin jäähdyttelylenkille ja saatiin samalla seurailla läheiselle tehdasalueelle pillit vinkuen kaahaavia paloautoja. Tämänhän ei toki pitäisi olla mitenkään hauska asia, mutta uteliaisuus on hyvä (ja tappoi kissan), ja niitä oli PALJON, ja meidän oli ihan pakko vähän hypellä ladullakin että nähtiin minne ne menee... hälytys taisi loppupeleissä olla turha, koska ei mennyt kuin hetki ja autot lähti jo poiskin. Mutta olipahan ohjelmaa ihmisillekin, mua kun ei noi kusien nuuskimiset ihan niin jaksa elähdyttää.

Sunnuntaina päästiin reenailemaan siisteihin sisätiloihin (kiitos Eeva!), eli rakennusetsintää toimistotiloissa. Mukava oli joukko ensikertalaisia ja kolme kokeneempaa (Kattis, Fauna ja Eevan beussi Rubi). Koirat pelitti kivasti. Katlalla oli taas superhauskaa ja se suditteli liukkaalla lattialla menemään minkä pystyi. Kertaalleen se taisi käydä yhdellä toimistopöydälläkin, mutta minkäs teet jos haju vie... Maalimiehet löytyi ja ilmaisut oli hyvät, eikä taidettu ees rähmiä yhtään maalihenkilöä hengiltä (suljetut ovethan ei toki vaikuttaneet asiaan, ei...).

Treenien jälkeen tein vielä tunnin lenkin kotinurkilla, siivosin kuin raivopää, kävin kaupassa ja pääsin vihdoin hakemaan rouvaskoiran kotiin. Taikunen oli ollut viikon hiihtolomalla maalla mun äidin kanssa, nauttimassa jakamattomasta huomiosta, ulkoilusta ja erikoisista ruokatoiveistaan (niinpä, vanha koira oppii kyllä hetkessä uusia temppuja kun se huomaa huoltajassaan heikkouksia: jostain mystisestä syystä ruuat, joita se kotona syö ahmien, eivät "kelvanneet" laisinkaan, ja rouvaskoira elikin viikon ohrapuurolla, kabanossilla, kananfileillä ja juustolla... turha kuvitella, että tämäntasoinen palvelu jatkuu kotona!)

Talvi tuntuu vihdoin taittuneen ainakin hetkellisesti, ja lämpötilat rymyää nollan tienoolla ja vettä/räntää/jotakiniljettävää tulee taivaalta vaakasuorassa, paljon. Hyvä puoli tässä on se, että lenkeillä ei jäädy ja vinttikoiraakaan ei palella, huono puoli se, että kaikki kastuu ja vinttikoiraa vituttaa vielä enemmän kuin pakkasella. Havaitsinpa tänään myös, että vesiliukoiset ripsarit saattaa levitä aika tehokkaasti parin tunnin räntälenkillä ja olin sitten ulkoillut ainakin loppumatkan mohawk-tyylinen sotamaalaus silmien ympärillä. Ilmankos kukaan ei uskaltanut tulla syöttämään fifiään mun rekuille. Mä taidan tehdä tästä uuden tyylin itselleni, jos se toimii noin loistavasti. No, lumikin ehkä sulaa siis joskus (toivottavasti, koska sekä takapihan portti että ovi ovat lumikasojen takia muurautuneet umpeen....) ja päästään taas treenailemaan pistoja ja jäljestämistä. Näillä mietteillä...