Suomen Latu järjesti "Nuku yö ulkona" -tapahtuman kesäkuussa. Tai kai varsinaiseen tapahtumaan olisi liittynyt jotain järjestettyä ohjelmaakin, mutta pääasiassa siis homman idea oli kannustaa ihmisiä menemään yöksi ulos: telttaan, laavuun, taivasalle. Päätimme lainata kavereiltamme Suurta Oranssia Kurpitsaa (eli valtavaa kupolitelttaa), ottaa kaikki koirat mukaan ja mennä yöksi ulos. Kohteeksi valikoitui Isojärven kansallispuisto, koska se oli kohtuullisen lähellä, emmekä olleet käyneet siellä ennen. Lisäksi reittikuvaus kuulosti mummokoirayhteensopivalta ja matka keittokatokselle ja telttailualueelle oli lyhyehkö.
Jätimme auton Huhtalan pysäköintialueelle ja suuntasimme Kalalahteen yöksi. Reitti oli tasaista ja helppoa, kuten olimme toivoneetkin mukana olleen 13-vuotiaan Pinkulan takia.
Muuten hyvä, mutta aika moni muukin oli tarttunut haasteeseen ja lähtenyt yöksi ulos. Kiva toki, että ihmiset ovat innostuneet retkeilystä, mutta mun makuun väkeä oli liikkeellä liikaa ja telttapaikat täyttyivät nopeasti. Olimme onneksi ajoissa, niin pääsimme valitsemaan Suurelle Kurpitsalle ainoan edes etäisesti tasaisehkon ja riittävän suuren paikan.
Laittelimme ruokaa nuotiopaikalla, koska keittokatoksella oli ainakin kaksi muuta porukkaa. Koirat olivat kiinni läheisissä puisssa ja herättivät ihmisissä ihmetystä ja ihastusta. Noin monta? Miten te pystytte retkeilemään niiden kaikkien kanssa? Ovatpa ne hiljaa ja kiltisti!
Ruokailun jälkeen siivosimme tavaramme telttaan ja lähdimme iltakävelylle rantaa pitkin. Sää oli kaunis, ilta aurinkoinen ja pieni tuulenvire karkoitti pahimmat inisijät.
Palasimme vielä istuskelemaan tulille ja juttelimme mukavan nuoren pariskunnan kanssa tovin ennen nukkumaan menemistä. Malla-Kaarnikka tosin nukkui jo, kivi tyynynään. Se osaa aina näyttää siltä, että nauttii olostaan.
Suuri Kurpitsa todellakin on suuri, ja mahduimme sinne kuuden koiran ja kahden rinkan kanssa leveästi. Koirista tosin neljä tunki väkisin kainaloon, pään päälle, makuupussiin... Vain Katla ja aina oman henkisen tilansa vaativa Pinkkis nukkuivat koirille varatulla makuualustalla leveästi omissa oloissaan.
Vinttikoiran mielestä mitä lähempänä, sen parempi
Aamulla taivas näytti synkältä. Ehdimme juuri kerätä teltan kasaan ennen sateen alkua. Jäimme toki vielä aamukahville ja paistamaan lettuja, vaikka taivas vähän ripottelikin.
Kävelimme hieman pidempää kiertoreittiä takaisin autolle. Kävimme vielä katsastamassa Heretyn vanhan tukkikämpän ja joimme pullakahvit sen kahvilassa. Koirat saivat odotella autossa. Isojärven varsinaiset nähtävyydet kuten Lortikanvuoret olisivat vähän houkutelleet, mutta ajatus märistä jyrkistä kallioista vanhan, kömpelön koiran kanssa sai meidät jättämään ne jotain myöhempää reissua varten ja suuntaamaan kotiin. Taisi tässäkin olla mummokoiralle ihan riittävästi retkeilyä. Kovin iloisena se kulki ja näytti tyytyväiseltä, kun pääsi telttaan köllimään.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.