Elokuun loppupuolella pidettiin SPeKL:n ryhmäkatselmus, josta en laiskuuksissani oli saanut päivitettyä mitään. Olin Katlan kanssa toisessa yhdistyksemme joukkueista. Tänä vuonna järjestävänä yhdistyksenä toimi Länsiuudenmaan Pelastuskoirat, joten pyörimme "melkein kotinurkilla" Kirkkonummella ja Siuntiossa.

Tapahtuma alkoi perjantaina kotoontumisella Upinniementien alkuun, jossa kukin joukkue sulloutui kahteen autoon. Meidän joukkueessa oli 5 koiraa ja saman verran ihmisiä, kaikkine tavaroineen, tietysti. Kuten arvelimmekin, matka jatkui letkana Upinniemen varuskuntaan. Aluksi kaikki ryhmät esittäytyivät täydessä työskentelyvarustuksessaan tapahtuman suojelijalle, ministeri Elisabeth Rehnille. Ellu kätteli kaikki koirat oikein tassusta pitäen. Seuraavaksi oli alkuhöpinöitä, puheita ja ohjeistuksia ja iltapalaa tarjolla. Pimeäntuloon ei kovin paljoa ollut aikaa, kun porukka oli jaettu muutamaan ryhmään ja eteen mätkäistiin kasa keppejä ja kangasta sekä monisivuiset ohjeet, joiden perusteella pinosta oli tarkoitus taikoa kaksi puolijoukkuetelttaa. Lieneekö järjestäjillä ollut ryhmiä jakaessaan ilkeät mielessä, koska saman kasan parissa ähräävään toiseen porukkaan kuului useita armeijan käyneitä mieshenkilöitä, ja meidän ryhmämme sen sijaan oli täysin naisvaltainen? No, tuli siitä teltta kuitenkin, tosin saatiin vähän apua naapureilta.

Nukkumisesta ei varmaan olisi mitään tullut kuitenkaan, joten ei haitannut kun reilua tuntia myöhemmin puhelimet kilisi ja annettiin vartti aikaa olla tien poskessa valmiina odottamassa. Kiipesimme koirinemme peräkärryyn istumaan ja meidät kuljetettiin pitkin Upinniemen hiekkateitä "etsinnän johtopaikalle". Ryhmäjako oli edelleen telttojen mukaan, eli toimimme yhtenä joukkueena pohjoisen edustajien kanssa. Toimintaryhmiksi jaettiin kolmen hengen porukat: kaksi koiranohjaajaa ja kartturi. Saimme itse päättää jätämmekö toisen koiran johtopaikalle vai otammeko molemmat mukaan maastoon. Katlan "pariksi" sattui kiltti lk collienarttu, joten päätimme ottaa kummatkin koirat mukaan. Collie sai ekan etsintävuoron, ja mun ja Kattiksen tehtäväksi jäi peesailla kartturin perässä. Emme olleet ehtineet vielä omalle alueellemmekaan, kun edellä menevä ryhmä bongasi tien poskesta hysteerisen maalimiehen. He saivat myös näköhavainnon paikalta paenneesta henkilöstä. Tilanteen rauhoituttua ryhmämme koirakko lähti nostamaan jälkeä ja kadonneen perään. Kuljin porukan perässä, eli jäljellä edellämme tallasi 2 ihmistä ja koira. Katla selvästi poimi jäljen heti ja intoili kovasti, mutta näytti vähän ihmettelevän miksi sen päällä tallaili porukkaa. Olimme edenneet vain joitain kymmeniä metrejä, kun Katla alkoi voimakkaasti tarkentaa jäljellä ja teki jyrkän kulman alas kuusikkoiseen sinteeseen. Ilmoitin kartturille ja toiselle koiranohjaajalle, että Katla näyttäisi aika vahvasti, että jälki kääntyy pois heidän kulkemaltaan reitiltä. Toinen koiranohjaaja oli sitä mieltä, että hänen koiransa ei oikein jäljestä kunnolla, joten päätimme lähteä seuraamaan Katlan jälkeä. Kattis ajoi alas rinnettä ja päästin sen lopulti irti, koska pimeässä räseikössä oli hankala kulkea vetävä koira liinassa. Kattis hukkasi hetkeksi jäljen laajalla kalliolla, mutta löysi sen uudestaan ja ylitti tien jäljen perässä. Melkein heti se saikin ilmavainun ja paineli hakkumaan löytöään.

Löydetty henkilö oli varsin sekava ja yhteistyöhaluton, joten jouduimme melkoisesti kikkailemaan, että saimme hänet suostuteltua pois metsästä ja tulemaan mukanamme tietä pitkin kohti paikkaa, johon saimme tilattua auton hänet noutamaan. Teimme pientä ryhmien uudelleenjakoa, ja pari henkilöä lähti saattamaan kahta löytynyttä auton mukana johtopaikalle, ja meille lätkäistiin uusi kartturi matkaan. Lähdimme matkamaan alueen läpikäyntiä collie puikoissa ja K liinassa mukanani. Kattis oli ihan täpinöissään löytönsä jälkeen ja tuntui skannailevan ympäristöä voimakkaasti, nuuski ilmavirtoja ja intoili. Jonkun aikaa kuljettuamme vaihdoimme Katlan hommiin. Sanoin, että colliekin voi puolestani olla vapaana, sen läsnäolo ei vaikuttanut häiritsevän Katlaa mitenkään. K rallaili pitkin aluetta kunnes saimme käskyn palata johtoon. Myöhemmin sain tietää, että alueella ei muita ollutkaan, eli K hoiti homman kotiin jäljestämällä kiinni tuon pakoilevan maalimiehen. Oli myös mukava huomata, ettei sitä häirinnyt vieras koira tai kummalliset kulkuneuvot (peräkärry), edes vaikka vieressä oli ärisevä narttukoira.

Pariksi tunniksi ehdimme vielä "nukkumaan". Aamulla saimma sotkusta kahvia ja evästä, ja sitten päädyimme Kirkkonummi-päiville esittelemään pelastuskoiratoimintaa kaikelle kansalle. Sieltä suuntasimme Meikon maastoihin "kylmärastille", joka oli suunnistustehtävä. Joukkueemme suunnisteli ihan pätevästi ja koirat saivat mukavan lenkin, kun pystyimme pitämään melkein koko kööriä vapaana matkassa. Suunnistuksen jälkeen kävimme VPK:n pihalla alkusammutustehtävällä, jossa piti sammuttaa palava henkilö ja laariin sytytetty nestepalo sopivilla välineillä, antaa ensiapua ja tehdä asianmukaiset ilmoitukset "hätäkeskukseen". Mukava, yleissivistävä rasti, josta selvisimme ongelmitta.

Seuraava rasti olikin vähän sähellystä ja hieman sekavaa, osittain tosin sen järjestelyiden takia. Paikalla oli pari SPR:n jäsentä, joita saimme hyödyntää. Alkutietoina saimme, että on tapahtunut hirvikolari ja kateissa on yksi henkilö. Autosta löytyikin kättään valittava, verinen nainen, sekä eloton henkilö (Anne-nukke). Ryhmä jakoi tehtäviä lennossa, ja ensiavut saatiin käyntiin ja RJ lähetti minut Katlan kanssa tarkistamaan onko autolta poistunut väkeä. Nopeasti paikallistimme viereiseen taimikkoon pikkupojan, jonka saattelimme turvaan. Seuraavaksi kävi ilmi, että on saatu näköhavainto tien toiselta puolelta noin tuntia aiemmin. Metsään oli mennyt hätääntyneen oloinen nainen. Sain taas tehtäväksi lähteä Katlan kanssa nostamaan jälkeä tien poskesta. Matka oli melko lyhyt, ja muutaman kymmenen metrin jälkeen K merkkasi jäljen ja lähti ojan ja puskan läpi metsään. Hyvältä näyttäneen alun jälkeen jäljestäminen muuttui todella epävarmaksi. Kattis tarkisteli paljon, kulki melkein ryömintävauhtia, ja sen korvat elivät aika villisti omaa elämäänsä (niistä on yleensä helppo lukea onko se jäljellä vai ei). Pysähdyin paikalleni ja annoin Katlan työstää vapaana, tosin liina perässään. Edettyään jonkun matkaa kummallisen näköisesti se yllättäen terävöityi taas ja lähti etenemään kuin juna ylös rinnettä, eikä aikaakaan kun ilmaisuhaukku raikasi taas. Paikalta löytyi onnettomuuden silminnäkijä, pahasti järkyttynyt, hyperventiloiva nainen. Ryhmän muut jäsenet antoivat näpsäkästi ensiapua ja minä siirryin takaisin tien varteen vilkuttelemaan "ambulanssia" oikeaan kohteeseen. Palautteessa saimme kuulla, että jälki oli tosiaan runsaan tunnin vanha, ja sen päällä oli käynyt kaksi sienestäjää koiransa kanssa tallailemassa edes takaisin, kunnes heitä pyydettiin siirtymään kauemmas. Tämä selitti Katlan omituisen jäljestämisen! Mahtoi sillä olla tekemistä yrittäessään etsiä tieltä tullutta jälkeä kaiken häiriön alta. Katlan jäljennosto sai kokonaisuudessaan erittäin paljon kehuja testaajilta.

Päivä jatkui ruokailulla, jonka jälkeen lähdimme maastoetsintätehtävään. Minä lähdin vuorostani kartturiksi, ja alue jaettiin kahdelle koirakolle. Kävimme oman alueemme melko kattavasti, mutta toinen koirakko palloili sen verran alueen rajalla ja tarkisteli vähän meidänkin puolta, että jäimme odottelemaan vähän syrjempään antaaksemme heille työrauhan. He löysivätkin yhden "kadonneen" tässä vaiheessa melko läheltä meitä, joten me siirryimme myös heidän puolelleen aluetta ja menimme auttamaan ensiavun ja ilmoitteluiden kanssa. Samalla bongasimme muutaman esineen lähistöltä. Saimme luvan jatkaa etsintää, emmekä ehtineet edetä juuri yhtään ennenkuin Sandy merkkasi polun toiselle puolelle ryteikköön, ja siellähän se toinenkin kadonnut oli.

Rastilla saimme hyvät arviot ensiavusta ja henkilöistä huolehtimista, ja omalta osaltamme saimme kehuja kartalla pysymisestä ja alueen käynnistä. Toisella koirakolla oli ollut vähän vaikeampaa. Jälkikäteen ajateltuna koirakot olisi ehkä voinut jakaa toisin, nyt vanhat kehäketut olivat yhdessä ja toisena koirakkona kaksi hälytysryhmän uusimmista jäsenistä, joista kumpikin on vielä harjottelijan statuksella mukana. No, oppia elämä kaikki!

Viimeisenä tehtävänä oli etsintä Erikssonin tehdasalueella ja sen aidan takana olevalla maatoalueella. Katla sai tehtäväkseen etsiä maastoalueen. Meillä oli vähän ongelmia, kun alueen portti oli lukossa, eikä valvomo tullutkaan avaamaan sitä sovitusti. Aikaimme odoteltuamme päätimme siirtää auton takaisin muiden luokse ja ryömiä aidan ali. Alue oli vahvasti tallattua ja rajautui osittain vilkkaaseen autotiehen. Jouduin pitämään Katlan aika tiukasti näkyvissä ja käskyn alla. Tehtävässä oli muutenkin erittäin rajallinen aika ja se oli suunniteltu kahden ryhmän yhteisrastiksi, mutta koska osallistuvia joukkueita oli pariton määrä, jouduimme hoitamaan sen kahden koirakon voimin. Ehdimme käydä noin puolet alueesta, jonka aikana löysimme kuin löysimmekin maalimiehen. Hän tosin lenkkeili menemään minkä jaloistaan pääsi, ei vastannut omaan nimeensä, ei pysähtynyt vaikka huusimme perään ja juoksimme aikamme perässä. Päätimme antaa mennä ja ilmoitimme johtoon tilanteesta. Tuntui aika turhalta juosta tolkutonta vauhtia sukkahousupukuun pukeuteneen himolenkkeilijän perässä, joka ei vaikuttanut järin loukkaantuneelta - pyydystäkööt sellaiset, joilla on voimankäyttöoikeus... Tällä välin tehdasalueella Into oli löytänyt rastin toisen maalimiehen varastohallista. Joukkueellamme ei tainnut jäädä yhtään maalimiestä löytymättä katselmuksen aikana. Toki aina on paljon, mitä voisi tehdä paremmin tai ainakin toisella tavalla, mutta oppimaanhan näihin tapahtumiin tullaankin. Ja toki myös pitämään hauskaa.

Ilta oli jo pitkällä kun siirryimme Aavarantaan majoittumaan ja syömään. Harmillisesti mulla oli sunnuntaina työvuoro, joten iltapalan jälkeen lähdin ajelemaan kotiin. Kivaa oli taas, ja jotain jäi kotiinviemiseksikin mietittävää. Harmi, etten voinut osallistua sunnuntain palautetilaisuuteen, mutta kuulihan sitä muilta olennaisimmat asiat jälkikäteenkin.

Katla pääsi hommiin aika paljon viikonlopun aikana. Sen kanssa on aina mukava työskennellä, kun mitkään olosuhteet eivät ole sille liian kummalliset, ja se jaksaa tehtä hommia tosi periksiantamattomasti tunnista toiseen.