Tulin lauantaiaamuna yövuorosta kotiin ja kävin vain eteisessä pyörähtämässä sen verran, että nappasin mukaan Katlan, kepon ja kamat. Robin oli aamulenkittänyt koirat ja jätimme muun porukan kotiin päiväksi. Kuusi tuntia, kaksi hylkyä ja maailman hitain nollahypäri myöhemmin palasimme kotiin ja mä haaveilin vain nukkumisesta. Vinttikoirat höselsivät normaaliin tapaan, mutta Salka rapisi makkarissa ja uikutti. Sen oli todella vaikea päästä ylös lattialta. Kävely oli vaikeaa, takajalkojen liike ehkä pari senttiä. Robin otti vinttikoirat ja lähti agitreeneihin, minä yritin tutkia aristaako Salka jotain kohtaa ja vähän verrytellä sitä, jos se vaikka olisi vain hetkellisesti puutunut tai jotain. Ei auttanut, takajalat lähti alta koko ajan ja omin avuin se ei päässyt ylös. Lähieläinlääkäri oli vielä tunnin verran auki, joten soitin ja kysyin saisinko vielä tuoda Salkan sinne vai täytyykö lähteä selvittämään mihin päästäisiin. Täytyy myöntää että sen verran taisi mulla huuli väpättää tässä kohtaa, että aika kiltisti myöntyivät ja lupasivat, että lääkäri ehtii sitä katsoa. Joten Salka kainaloon ja autoon (josta muuten hajosi pääjarrusylinteri kisareissulla, joten autolla ei oikeastaan pitäisi nyt ajaa ollenkaan) ja eläinlääkäriin.

Eläinlääkäriaseman pihassa Salkan liikkuminen näytti jo aavistuksen paremmalta ja se pääsi vähän helpommin jalkeillekin istuessaan alas, mutta tarvitsi kevyen tuen nousemiseen kuitenkin. Päästiin samantien vastaanottohuoneeseen ja hoitaja otti esitiedot ja mittaili lämmöt yms. Kohta tuli lääkäri ja totesi heti saman kuin minä: takaliike olematon, lanneosa ihan krampissa ja vetää takajalkoja alle, koira tärisee kauttaaltaan ja vaikuttaa tosi kivuliaalta. Puolisen tuntia selviteltiin mistä oireet voisivat johtua, mutta vähän arvoitukseksi se nyt jäi. Saatiin kipulääkitys, lepomääräys ja ohjeet tarkkailla ja uudestaan päivystykseen jos tulee uusia oireita tai ei selvästi ala parantua sunnuntain aikana. Joka tapauksessa ensi viikolle uusi aika.

Pahin skenaario on revennyt märkäkohtu (tuskin, koska ei kuumetta ja ei arista vatsaa erityisesti, eikä ole ollut juoksuja vastikään), autoimmuunisairaus (epätodennäköistä huomioiden Salkan ikä ja se, että se ei ole ikinä oireillut mitenkään), joku neurologinen häiriö (asentotunto kuitenkin ihan normaali) tai esimerkiksi välilevyongelma (jonka takia ei laitettu opiaatteja, koska pahimmassa tapauksessa liian tehokas kipulääkitys rentouttaa selän lihakset, jotka suojaa vaurioitunutta välilevyä). Todennäköisempi ja toivottavampi vaihtoehto on, että Salka on päivän aikana satuttanut itsensä hypätessään sohvalta tai sängyltä ja se on aiheuttanut kovan kiputilan. Aloitimme siis kipulääkityksen ja lähdettiin kotiin. Tässä vaiheessa Salka seisoi jo huomattavasti paremmin kuin tuntia aikaisemmin tullessamme kisoista kotiin.

Kotona kaaduin sänkyyn pariksi tunniksi ja heräsin sitten tarkistamaan Salkan voinnin. Se nökötti surullisena sängyn vieressä koiranpedissä, pää sängyn alla, kun ei pystynyt normaaliin tapaan ryömimään sängyn alle koloonsa. Muuten se näytti jo paremmalta ja Robinin tullessa kotiin kävi ulko-ovella vastassa vouhaamassa. Illan mittaan Salkan vointi selvästi parani ja puolilta öin se jo vilahti sohvalle ja esitti ettei ymmärrä puhetta kun nuhtelin, että lääkäri kielsi pomppimisen ja riekkumisen.

Sunnuntain ja maanantain aikana Pieni Ruskea Potilas alkoi osoittaa merkkejä tylsistymisestä, koska se pääsee vain lyhyille pissatuksille ja vointi on selvästi jo parempi. Edelleen sen takaliike on normaalista huonompi, mutta se sentään ravaa jo ihan reippaasti ja haluaa liikkua. Näyttäisi siltä, että taisimme selvitä säikähdyksellä, mutta kyllä se melkoinen säikähdys olikin.