Kylläpäs on taas aika hujahtanut, ilman että on blogia ehtinyt päivittää! Treenailtu ollaan. Katlan kanssa hiotaan tottista kuntoon ja hakumetsällä pistoja, yliheittoja ja ilmaisuja (ilman maalimiehen fyysistä pahoinpitelyä). Jokunen kerta on ehditty ottaa pidempi etsintätreeni, jossa saa Kattikselle on ollut alua etsittävänä ja löytönä yksi maalimies 30min - 2 tunnin etsimisen jälkeen. Aivan erinomaisesti on pikkukoiralla pysynyt motivaatio ja työinto päällä, olen oikein tyytyväinen. Agilityssäkin on käyty, harmi vaan kun ohjaaja (=minä) on ihan tampio.
Fauna ottaa pistotreeniä haussa, seuraavaksi siirrytään yliheittoihin. Agilityssä tahkotaan tasaista tulosta, siis vinttikoira pompahtee keijumaisen keveästi sinne ja tänne ja yrittää parhaansa ymmärtääkseen kepon sinne ja tänne sojottavien käsien ja kompastelevien jalkojen tarkoituksen. Mutta parhaimmillaanhan se näyttää varsin paljon agilityltä, jopa ihan hyvältä sellaiselta.
Taikunen käy hakutreeneissä puuhaamassa milloin mitäkin. Sellaista treeniä en enää keksikään, etteikö se osaisi ja tekisi kaikkea nauru silmistä loistaen.
Itsenäisyyspäivän vastainen yö vietettiin Katlan ja Faun kanssa Salossa Hellan tehtailla treenaten. Pörrökoirat oli "mummolassa" hoidossa. Yön aikana oli viisi eri etsintäaluetta, erilaisia varastohalleja ja tuotantotiloja. Rakennusetsintää koko rahan edestä, siis. Hienosti toimi kumpikin koira, ja jopa emäntä oli melkein etevä kun osasi melkein puhua ruotsia ryhmässämme olleelle ahvenanmaalaiselle peko-harrastajalle! Aamusta alkoi se ruotsikin tosi kuulostaa enemmän joltain eestiltä, kun aivotoiminta oli kummallisen tahmeaa. Yön aikana Katlalle tuli yhteensä 18 maalimiestä, josta osa umppareita, osa avoja, pari korkealla ulottumattomissa, pari metalliritilärappusien päässä, jokunen pimeässä ja kaikki löydettiin häntä heiluen ja kunnon ilmaisujen kera. Fauna teki hienoa vinttikoira-PR:ää hämmästyttäen taas muutamaa uutta ihmistä, että "vinttikoirakin voi osata!"
Tänään tehtiin taas uusi aluevaltaus, kun menimme Hyvinkään koirauimalaan uittamaan piskejä. Mukana oli Petra&Lumo, jotka on käyneet pari kertaa aiemminkin, sekä meidän koirista Katla-en-oo-koskaan-uinnu ja Fauna-uppoan-pohjaan-kuin-Titanic. Olimme varanneet myös uimaopettajan pitämään koirille alkeiskurssia... Kumpikin vaati ensin melko rivakat otteet että ne sai kammettua altaaseen, mutta muutaman varvin jälkeen Kalta löysi sisäisen saukkonsa ja alkoi menemään ramppia veteen ihan itse, kunhan vähän vierestä kannusti. Se haki altaasta leluja ja jopa noudatti ohjauskäskyjä ja valitsi sen lelun, jolle opastin! Aika huippua. Katlalla on tosi tehokas uintitekniikka ja opettajakin ihasteli sen nopeaa oppimista ja taitoa. Fauna petrasi koko ajan ja lopuksi se selvisi jo altaanmitan suuremmin porskuttamatta. Selvästi silläkin alkoi valjeta uimataidon idea, ja vaikka se piti vähän tuupata altaaseen, sinne päästyään se ui ihan näppärästi kenenkään pitämättä kiinni altaan toiseen päähän. Varmasti mennään toistekin, oli hauskaa ja takuulla tehokasta liikuntaa koirille. Aamulla oli vielä hakutreenit, joten nyt on melkoisen rauhallisia koiria sohvan täydeltä. Taidanpa ensi kerralla ihan piruuttani ottaa noi pörrökoiratkin mukaan, vaikka ne varmaan huutavat murhaa ja kuolemaa, ja vihaavat mua sen jälkeen verisesti ainakin viikon. Mutta yrittänytttä ei laiteta, vai miten se meni?
En muuten taju yhtään, että mitä hemmettiä toi tarkoittaa - miten niin yrittänyttä ei laiteta? Laiteta mihin? Jos vaikka yrität pankkiryöstöä, niin takuulla laitetaan, nimittäin vankilaan :)
Mukavaa joulunodotusta kaikille, me riemuitaan kun täällä etelässäkin on vihdoin lunta ja pakkasta! Ihan parhautta, sanoo Taiks ja sätkii naama edessä lumihangessa.
Tosi ällöttävää, sanoo Fauna, ja vaatii päästä sisälle.
Sen tieteellinen määritelmä on kiinteä, kiteytynyt H2O, puhisee Salka, ja unohtuu pohtimaan kaksi tuntia sitten pysäköidyn auton säteilylämmön vaikutusta viereisen jalkakäytävän lumen kitkaominaisuuksiin, ja epäröi voikohan siihen kenties astua, ettei vaan liukastu.
Tulkaa JO, kiljuu Katla ja kiirehtii kohti uusia hommia ja puuhia.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.