Kävin Laina-Haikun kanssa kisaamassa. Kyllä kannattaa pitää parin kuukauden treenitauko, hakea koira yömyöhällä, käydä kerran hallilla vähän muistuttelemassa ja mennä sitten kisoihin. Meidän touhussa oli enemmän intoa kuin järkeä. Saatiin rävellettyä kaksi hylkyä ("oho se vähän irtosi!") ja agiradalta nolla, jonka sijoitus (2.) riitti ekaan luvaan kakkosista.

Laina-Haiku liitääHaikuRengas13012018-1.jpg

Sovin jo seuraavan haikulainan ja kisatkin on katsottu helmikuun alkuun. Jee!

Florakin kävi kokeilemassa kisaamista, mutta ei pysty ei kykene. Toissaviikolla treenien jälkeen verkkalenkillä irrallaan juossut airedalenterrieri kävi Floran päälle. Tai oikeastaan ärrieri kävi juoksu-Heksun päälle, siis yritti astua. Mulla oli viisi koiraa hihnoissa ja Flopalla meni kuppi nurin. Yritin siinä sitten hätistää irtokoiraa kauemmas, estää sitä astumasta Heklaa ja samalla pitää Flora rauhallisena ja pois hässäkästä, pudottamatta hihnoja tai solmiutumatta lopullisesti sotkuun narujen koirien jalkojen käsien kanssa. En onnistunut. Flora veti kilarit, puri irtokoiraa päästä, irtokoira ehti hypätä Heksun selkään (mutta toivottavasti ei sen enempää) ja mulla paloi pinna niin että karjuin koiran omistajalle kaikkea vähemmän hyvää ja kaunista. Täti ei luonnollisestikaan saanut koiraansa kiinni sitten niin mitenkään, joten lopulta pudotin kaikki hihnat käsistä, irrotin Floran airiksen päästä, airiksen Heksun selästä ja marssin irtokoiraa kaulapannasta taluttaen viemään sen omistajalleen suht painokkain saatesanoin.

Tämän rattoisan kohtaamisen jälkeen Flo on taas ollut ihan hermoheikko vieraiden koirien suhteen ja se näkyi kisoissakin. Se ei uskaltanut jäädä lähtöön odottamaan vaan lähti hiippailemaan, se ohitteli esteitä ja oli hidas. Kai nyt kun piti koko ajan varmistaa selustaa ja varmistaa, ettei mistään vaan yhtäkkiä ammu taas joku kimppuun. En tiedä jaksanko taas aloittaa alusta Flopan siedättämistä muihin koiriin ja kisatilanteeseen, vai oliko tämä nyt tässä. Käymme nyt kuitenkin treeneissä huvittelemassa, mutta en oikein jaksa enää uskoa sen palaavan vielä kisakentillekin.

Kun ei omien kanssa voi kisata, niin onneksi saan lainalla Haikua!

Tein uuden seinäkalenterin (jonka avulla yritämme epätoivoisesti pysyä suunnilleen selvillä siitä, milloin kumpikin on töissä ja milloin mikäkin koira on treeneissä, fyssarilla, kisoissa tai milloin kenties olemme koko porukka jossain reissussa - tai vain toinen meistä ja ehkä joku koira tai sitten ei) ja valitsin sitä varten viime vuodelta kuvia.

Nämä kuvat ovat kesäkuulta. Kesäkuulta! Toivottavasti tänä vuonna tulee sentään kunnollinen kesä, toisin kuin viime vuonna.

2helmikuu2.jpg

3maaliskuu1.jpg

4huhtikuu2.jpg

4huhtikuu1.jpg

Syliheksun kanssa Syötteellä keskiyön auringossa
8elokuu2.jpg

Nämä kuvat on otettu Somerolla varmaankin toukokuussa, kun Malluaisen turkkia ei vielä ole ajeltu nylkyksi kuten kesäkuvissa.

7hein%C3%A4kuu2.jpg

Ikävä pitää otteessaan
13tammikuu1.jpg

13tammikuu2.jpg

Toivottavasti pääsemme tänäkin vuonna jossain välissä pohjoiseen. Ehkä kaikki järjestyy.

 

dont%20worry.jpg