Kolmivuotispäivän kynnyksellä kutsuin kasvattini Syysvilja-pentueesta yhteiselle kävelyretkelle. Neljästä pennusta kolme (Vilja, Lyhde ja Aava) pääsi paikalle, lisäksi mukana oli pentueen isä Tahvo (Naavaneidon Suentassu), sekä mun koirat ja perheiden muut koirat (lapinkoira Muru ja sheltti Tico).

Sanna, Anna, Kari, Vuokko, takaa kurkkii Anneli, Robin ja liuta sikinsokin olevia koiria

Kävelimme noin kuuden kilometrin lenkin Luukin maisemissa. Puolivälissä pidimme evästaukoa Hauklammen rantakallioilla. Sää suosi vaikka pari edellistä päivää oli kovin sateisia. Aurinko paistoi melkein koko ajan ja vasta kun pakkasimme koiria takaisin autoihin, tuli ensimmäiset vesipisat taivaalta. Mun mieltä lämmitti nähdä, ett' koirat tulivat hienosti juttuun keskenään eikä kukaan ollut räyhä tai ihmisen kosketusta välttelevä. Mukavia koiria on pienistä Syysviljoista kasvanut!

Anneli ja Muru sekä Lyhde  sekä Sanna ja Tahvo

Vuokko ja Vilja, Kari, Sanna ja Robin takana, Anna taluttaa sheltti Ticoa, Aavaa ja Katlaa. Muru ja Fauna näkyväy myös takajoukkojen mukana.

Lämmin kiitos kaikille kasvattieni omistajille koirien hyvästä huolenpidosta ja oli oikein mukavaa tavata teitä!

Lyhde (Sysiväikeen Lyhde)


Vilja (Sysiväikeen Sarka) ja Aava (Sysiväikeen Kaski) kuin kaksi eriväristä marjaa!

pentueen isä Tahvo (Naavaneidon Suentassu)