Joissain asioissa olen niin yllytyshullu, ettei hirveästi tarvitse edes yllyttää. Etenkin koiriin liittyvät asiat kuuluvat tähän sarjaan. Tämän ominaisuuden seurauksena ilmoitin eräässä yövuorossa täysin hetken mielijohteesta Heklan syyskuulle paimennustaipumuskokeeseen. Koehan on niinkin lähellä kuin Kiimingissä, mutta se on Lappalaiskoirat ry:n järjestämä, joten siellä näkee samalla paljon muitakin lappalaiskoiria taipumustestissä tai paimennuksen esikokeessa. Heklahan on tavannut lampaita kerran, maaliskuisella Lapinretkellämme. Intoani horjutti vähän muistikuvat, joissa Heksua ei lampaat kiinnostaneet pätkän vertaa vaan se keskittyi kirmailemaan pitkin kantohankia ja härkkimään Tyyneä. Valitettavasti hulluus otti vallan enkä pysynyt riittävän järjissäni edes noiden muistikuvien voimalla.
Ilmoittautuminen siis lähti matkaan ja sitten etsin käsiini Kennelliiton nettisivuilta taipumuskokeen säännöt. Ei vaikuta mahdottomalta, jos koira on jotakuinkin hallinnassa ja kiinnostunut lampaista. Heklan halittavuudesta en kyllä mene sanomaan yhtään mitään, ja ainoa lammaskokemus oli mitä oli. Jotain tarttis siis tehdä. Sovin samantien Heklalle tutustumiskäynnin tutun kelpienomistajan "työmaalle" eli hänen naapurinsa lampaille. Kelpit käyvät siellä säännöllisesti auttelemassa tilan töissä ja Hekla oli tervetullut mukaan katsomaan lampaita ja ottamaan oppia.
Aurinkoinen maanantaiaamu alkoi siis ajelemalla tunti Inkooseen ja järkyttämällä Heksu kahdella yli-innokkaalla kelpiepojalla. Kelpit jäivät kotiin ja kävelimme Heklan kanssa läheiselle laitumelle, jossa oli kahdelle pellolle jaettuna yhteensä satapäinen päkättilauma. Heksun mielestä kaikenkaikkiaan erittäin epäilyttävää. Se katseli lampaita kunnioittavalta etäisyydeltä ja luikki niitä karkuun, kun ne lähestyivät lähinnä naureskellen säälittävälle paimenkoiranrääpäleelle.
Mahtava aloitus.
Hui hemmetti ne piirittää mut, pakoon!
Varttia myöhemmin lampaista pieni joukko oli saatu houkuteltua syömään pajukerppuja ja minä talutetlin Heklaa liinassa niiden ympärillä. Se rohkaistui kun huomasi, että en anna määkivien nököhammashirviöiden tappaa sitä ihan suorilta käsin kuitenkaan. Nuuskittiin vähän lampaita ja yritin innostaa sitä tekemään jotain, ihan mitä tahansa. Vaikkapa kävelemään lampaiden perässä. Päästin Heksun liinasta irti kun se ei enää pyrkinyt lampaita pakoon ja ajoin itse villatukkoja pitkin laidunta innostaen Heklaa kipittämään perässä.
Tuli hiki ja tunsin itseni todella älykkääksi.
Kaverini tytär lähti hakemaan kelpejä avuksi. Jos Heksu vaikka mallioppimalla tajuaisi mistä tässä kaikessa on kyse. Hetken puuskutettuani päätin yrittää vielä kerran. Innostin Heklaa haukkumaan ja ajoin samalla pientä lammasporukkaa liikkeelle. Heksu haukahti pari kertaa minulle. Haukkua kuullessaan lampaat suorastaan sähköistyivät ja alkoivat pälyillä ympäriinsä - onko täällä jossian paimenkoira? Hekla tuijoitti hämmästyneenä lampaita. Lampaat tuijottivat minua. Hekla oli pitkässä heinikossa piilossa. Uusi haukahdus, ja lampaat lähtivät hitaasti tiivistämään rivejään. Kaksi haukahdusta. Lampaat lähtivät varovaisesti liikkeelle. Tarmokkaiden haukahdusten sarja. Lampaat lähtivät kipittämään tiiviinä porukkana pitkin laitumen laitaa poispäin. Minä ja Heksu lähdimme juoksemaan niiden perään. Hekla haukkui sydämensä kyllyydestä. Minä kiljui hyvä tyttö, hieno koira, anna mennä vaan! Lampaat kiristivät tahtia ja painelivat kaikki samaan laumaan. Kaverini nauroi katketakseen toisella puolella peltoa.
Voittaja!
Kelpiet saapuivat pellonlaitaan parhaaksi nähdäkseen miten lampaat kipittivät kiltisti muodostelmassa ympäri laidunta, Hekla tomerasti komentaen perässä ja minä viimeisenä kannustaen. Muutaman kuljetuspätkän jälkeen pidimme kaikkien osapuolien ansaitseman lepotauon. Hekla oli niin voimiensa tunnossa uudesta löytämästään supervoimasta, ettei enää edes arastellut kelpejä. Päätimme vielä kokeilla kaikkia kolmea koiraa yhdessä keräämään lauma, kuljettamaan niitä jonkun matkaa ja sitten siirtämään ne pellon poikki kohti odottavaa ihmistä. Kelpit saivat hoitaa hienosäädön eli lauman kääntelyn ohjeiden mukaan, Hekla ajoi takaa porukkaa liikkelle. Pienen alkuhärvellyksen jälkeen koirat ottivat oma-alotteisesti paikkansa ja keskittyivät hommiin. Hekla osasi hienosti muuttaa asemaansa kelpien liikkeiden mukaan, joten siitä ei ollut juurikaan edes haittaa osaavien koirien työskentelylle. Hommaa oli ilo katsoa ja lampaat saatiin kuljetettua rauhallisesti ja hallitusti sinne minne suunniteltiinkin.
Hieno pieni paimenplikka. Kyllä me sinne taipumuskokeeseen lähdetään.
Kuvista kiitos M-A Grönholm
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.