Hekla jäi kotiin lähinnä siksi, että minä halusin Katlan pennun. Tarvetta uudelle harrastuskoiralle mulla ei ollut. Ajattelinkin opetella sen kanssa tunnistusetsintäjuttuja ja miettiä agilityä ja tokoa ja pelastuskoirailua sitten joskus jos siltä tuntuu. Ketään ei varmaankaan yllätä, että Heksu on silti pääsyt muutaman kerran hakutreeneihinkin kokeilemaan ruuansyöntiä. Ensimmäinen kerta oli päivällä, valoisassa ja kokeilin vain miten se reagoi tutun ihmisen hajuun metsässä. Aluksi Hekla pompahteli innokkaasti ympäriinsä lumessa, sitten se ilahtui suuresti haistaessaan Jaanan, jonka jälkeen se näki kamalan mörön kannon takana ja sinkoili ympäriinsä irokeesi pystyssä kiroillen. Meni tovi ennenkuin se ymmärsi Jaanan ja mörön yhteyden ja syöksyi suoraan Jaanan syliin syömään eväitään. Reaktio seuraavalla maalimiehellä (Sofia) oli jokseenkin samanlainen. Parin viikon päästä otettiin uusi yritys ja tällä kertaa päätin näyttää sille metsään kirmaavat maalihenkilöt. Pentu kainaloon, kaveri juoksee hihkuen puun taakse piiloon, pentu perään. Toistetaan pari kertaa. Tällä kertaa ei esiintynyt mörköilyä, mutta ei myöskään minkäänlaista elettäkään haistelusta.

Ennen kolmatta harjoitusta Hekla oli saanut suuren Jäljestysahaaelämyksensä. Laitoimme taas ekan maalimiehen näkölähtönä ja tällä kertaa Heksu paineli suoraan nenä jälkeen liimattuna maalimiehelle, lipesi siitä mun käsistä seuraavan ihmisen jäljelle ja kolmannellekin riemuloikkaa nenä jälkeä pitkin korvat lintassa ja häntä vispaten. Tässä kohtaa en harmittele yhtään, että se meni jälkeä pitkin. Ensinnäkin jäljestämisestä on tarkoitus tulla Heklan "päälaji". Toiseksi se on nelikuinen pentu, joten kaikki iloinen, oma-aloitteinen ja reipas nenänkäyttö on kannustettavaa toimintaa.

Ihan vahingossa myös vähän opetin sitä jo haukkumaan purkkia kotona. Anteeksi naapurit!