Viime viikolla ei raunioiden jälkeen ehdittykään mitään treenailemaan, kun perjantaina kiikutin koirat hoitoon ja viikonloppu sujui purjeveneessä keikkuen. Harmi vaan ettei oikein tuullut, kilpailun sijasta sain rusketusraidat... no, saatiin me pari lähtöäkin purjehdittua.

Taiga ja Salka menivät leikkimään city-koiria Pakilaan. Alli taisi olla ihan iloinen koiraseurasta ja ilmeisesti Vuokko ja Karikin selvisivät urakastaan kolmen koiran kaitsijoina. Fauna kuskattiin Tuusulaan kotikenneliinsä. Sille taitaa olla ihan terveellistä aina välillä viettää aikaa vinttikoiralaumassa, jotta se ei ihan kuvittele olevansa lapinkoira :)

Fauna oli jälleen kunnostautunut muistuttamalla Sallalle, että miksi he aikoinaan halusivat luopua 10-kuisesta Faunasta niin innokkaasti... Fau ja Riinu olivat tutustuneet mutaojaan erittäin huolellisesti, ja myöhemmin Fau ja mahdollisesti myös Siru-äiti olivat hieman tutkiskelleet Sallan laukun sisältöä. Kaikesta huolimatta palvelu oli jälleen pelannut (sain sunnuntai-iltana kotiin hyvin ulkoilutetun ja pestyn koiran, jolta oli myös kynnet leikattu ja hampaat putsattu - melkein hävettää kun vien kasvikselle aina ihan metsittyneen rakin, ja hän sitten hoitaa kaiken... uuh, mitäs on osaomistaja ;) ). Ja on kuulemma tervetullut taas seuraavankin kerran.

Kattis reissasi Mäntsälään leikkimään pihakoiraa Hukka-äidin kanssa kasvattaja-Suvin hellään huomaan. Kävimme aluksi hieman ulkoilemassa ja kokeilemassa, miten hyvin naiset tulevat toimeen keskenänä. Hukka ei tainnut edes murista Katlalle, ja Kattis käyttäytyi sangen rauhallisesti. Joten ei huolta. Työnsimme koirat tarhaan ja sen sijaan että olisin lähtenyt kotiin pakkaamaan, tungin tietysti sisälle ihastelemaan kaksiviikkoisia Pihlajamäen G-pentuja. Voi mitä pennuntuoksua ja yliannostus söpöyttä! Taisin hehkutella viikonloppuna vähän liikaa sitä, miten suloisia pienet pennut oikein olivatkaan, koska Robin halusi ehdottomasti lähteä mukaan koiranhakureissulle ja nähdä moiset ihmeet omin silmin :) Viikonloppu oli ilmeisesti sujunut Kattilan osalta oikein mainiosti ja sopuisasti. Se on kyllä ollut ekan juoksunsa jälkeen ihan ihmeellisen rauhallinen. Epäilen, että sillä on kamala juoksunjälkeinen masennus ja vaan odotan, että milloin se palaa omaksi riiviöiseksi itsekseen. Vai onko se oikeasti näin varhaiskypsä ja käyttäytyy nyt jo kuin aikuinen koira? Jotain traumoja tarhaelämästä meidän herkkä sisäkoirafifi oli kyllä saanut, sillä pari päivää se kotona vältteli takapihan ovea ja kieltäytyi menemästä pihalle. Se selvästi funtsi, että noi kuitenkin vaan lukitsee mut taas ulos yöksi :) Muutenhan Suvillakin taitaa kyllä olla koirat yöt sisällä, mutta nyt Myyn pienten pentujen takia on talo rauhoitettu. Ja mikäs hätä arktisella pystykorvalla on lämpimänä kevätyönä ulkona hyvässä kopissa. Citykoira-Katla ei vaan ihan tajua tätä (se on tottunut nukkumaan mamman kainalossa sängyssä).

Viikonlopusta siis selvittiin. Keskiviikkona suuntasimme taas raunioille. Tottistelun aiheena oli tällä kertaa paikallaolo. Jaoin porukan kahteen tasoryhmään. Ekan porukan kanssa otimme reilun minuutin paikallaolon porukassa kentällä. Hyvin sujui. Toka ryhmä koostui nuorista ja aloittelijoista, joiden kanssa kukin ohjaaja otti oman koiran tason mukaan paikallaolotreeniä häiriön alla. Katlan tapauksessa tämä tarkoittaa, että käskin sen maahan ja syötin sitä siinä rauhallisesti niin kauan kun se malttoi pysyä maassa. Yllättävän mukavasti kyllä meni, huomioiden että emme ole moista treenanneet laisinkaan, ellei keittiössä tapahtuvaa juustonkerjäystä lasketa mukaan.

Katlalle laitettiin radalle 5 piiloa, yksi kerrallaan tosin ettei pentu saa hulluna juoksemalla löytöjä.Salainen ase siankorva toimi, ja onnistin tuomaan koiran radalle melkein kokonaan vetämättä ja jonkinlaista kontaktia pitäen. Jee! Aloitimme alakasalta ja eka maalimies löytyi melko helposti hetekan alta. Sitten Kat teki pienen hilpaisun keskikasan, yläkasan ja ties minkä kautta, palasi alakasalle ja saikin hajun seuraavasta. Toka kadonnut löytyi pressun takaa. Jatkoimme keskikasalle, jossa etenimme jo melkein hallitusti ja yhdessä. Kolmas maalimies löytyi helposti temppelistä, jonne Kattis sukelsi suurella loikalla selvästikään välittämättä yhtään siitä, että mikä sitä pimeydessä odottaa. Noh, maalimies oli luultavasti ihan pehmeä laskeutumisalusta. Jatkoimme kasaa eteenpäin ja minä olin jo kääntämässä koiraa kasan ylälaidalle, kun se koukkasi selkäni taakse ja löysi putkesta neljännen maalimiehen. Just, ohjaajan toiminta taas ihan huippua... Jatkoimme tästä keskitalolle ja Kattis irtosi talon toiseen päätyyn aika lennokkaasti, jossa se työsti hajua iloisesti viipottaen ja löysi viimeisenkin maalimiehen talon keskikerroksesta. Uusi, rauhallisempi Katla näkyi tässäkin hommassa - toimintamme oli melkein hallittua ja Katlan nopeus ihan järkevissä mittasuhteissa, eikä mun tavinnut koko aikaa pelätä, että se tapattaa itsensä sinkoamalla alas jostain pinon päältä. Se myös malttoi rauhoittua maalimiehelle hyvin ja odottaa lupaa jatkaa hommia (namilla ja kuristusotteella kaulasta avustettuna, mutta silti...). Oikein pätevä pikkukoira :)

Taigalla oli kolme maalimiesta ja alueena keski- ja yläkasa. Päätin aloitttaa yläkasalta, mutta mun ja Taigan etsintäsuunnitelmat ei kohdanneet ollenkaan.Taiga veti koko ajan keskikasalla ja annoinkin sen sitten työstää kasan itsenäisesti. Ensin nousi kasan reunan putkesta tyyppi, sitten kolmen korkean pystyputken keskimmäisestä (korkeimmasta) toinen. Noiden törppöjen tarkentaminen oli kyllä taas ihan syvältä, koira pomppi sinne tänne ja hakkui vähän jokaista. Arvailin sitten muutaman kerran ja eihän ne arvaukset oikeaan osuneet. Käskytin Taigan tikkaita ylös ja vasta kun se seisoi matalamman törpön päälle ja kurotteli takajaloillaan korkeammassa törpössä olevaan reikään, se selvästi itsekin alkoi olla varma missä näistä kolmeasta se makkarantarjoaja oikein piilottelee. Palkattiin koira sitten siitä reiästä. Jatkoin yläkasalle, josta tiesinkin että maalimies on L-putken kaivossa piilossa. Halusimme testata piiloa, koska se oli hetkeä aiemmin ollut Rubille hyvin vaikea. Rubi, joka yleensä on sangen tarkka koira, ei reagoinut kaivon kanteen yhtään mitenkään, ja löysi maalimiehen vasta kun kävi L-putken taaemmalla suuaukoilla ja taisi sieltä saada hajun. Taigakin aluksi pyyhälsi kaivosta ohi ilmekään värähtämättä, mutta vähän alempana rinteessä selvästi reagoi johonkin ja alkoi touhukkaasti haistella maata ja kivikkoa. Siitä se työskenteli hitaasti takaisin ylöspäin ja päätyi nuuskimaan kaivon kanssa oikein tarkasti. Ilmaisu alkoi aika epävarmana, ja Taiga tarkistikin kantta vielä uudestaan ja sen jälkeen tuntui päättävän, että kyllä se ihan oikeastikin on tuolla ja haukkuapaukutti kunnolla. Meidän teoriamme tilanteeseen oli, että illan tullen hajut alkoivat valua alamäkeen, eivätkä nousseetkaan enää ylös kaivosta. L-putken avonainen suuaukko toimi vielä hormina, joka veti maalimiehen hajun vielä voimakkaammin alaspäin ja kaivon kannelle tuli vain hyvin heikko haju. On tää aina joskus mielenkiintoista.

Treeneissä oli tarjolla kahvia ja kääretorttua, koska Seija ja Veikka suorittivat viime perjantaina taidontarkistuskokeen raunioilla. Hyvä Veikka!

Tänään aamulla vein koirat hiekkamontulle uimaan. Eihän noi kukaan ui, mutta tykkäävät kahlailla ja pärskyttää rantavedessä (paitsi Salka, joka ei edes tassujaan kastele). Meillä oli oikein hauskaa ja koirat  vedessä ja hienossa hiekassa rallaamisen jälkeen oli kyllä sen näköisiäkin... Harmi, ettei taaskaan tajunnut ottaa kameraa mukaan.