Katlasta on tullut kamala valehtelija. Se tillittää silmiin ja väittää olevansa erittäin kiltti koiranpentu. Ja sen nenä venyy, kuono kasvaa, nokka pitenee kuin Pinokkiolla konsanaan. Selvästi se valehtelee.

Lisäksi sillä on iso suu.Suuhun tungetaan puruluita, varpaita, kissoja, sanomalehtiä, roskia, leluja, koiria, keppejä... onneksi ei sentäs huonekaluja. Vielä, ainakaan.

Painoa on enemmän kuin matte jaksaa pidempän kantaa, ulottuvuus keittiön pöydälle liian hyvä, koko selvästi vielä Salkaa pienempi mutta alkuperäiseen verrattuna kaksinkertainen. Hmm, onkohan tämä sama eläin laisinkaan, vai vaihtoiko joku sen äskettäin? Olen nimittäin hämmästellyt sitäkin, että reilu kuukausi sitten meille muutti täysin hillitsemätön tuhovimmainen pussipiru, josta on pikkuhiljaa kuoriutunut korvakoira, joka sittenkin ymmärtää mitä "ä-ä!" ja "ei" tarkoittaa. Sen häntä heiluu edelleen, mutta enää se ei kolmannen kiellon jälkeen hyökkää vain kovempaa kimppuun. Se on tainnut oppia rajan, jonka jälkeen multa menee hermo. Ja että se ei ole raja, jota hyvin pienen koiran kannattaa ylittää. Iltaisin me pusutellaan ja makoillaan vierekkäin, eikä joka toinen lipaisu ole enää hengenvaarallinen rouskaisu. Siitähän tulee koira!

Tuhosaldo viimeisimmän päivityksen jälkeen:
-pissoja paperin ohi - ei haittaa!
-tuhottua paperia - no ne käsinkirjoitetut muistiinpanot vähän harmitti...
-Salkan patjan lyhennys - mahtuupahan paremmin sängyn alle
-kultainen korvakoru - voi pirulainen! Korvakorun siirto mun korvasta pennun mahaan, noin 0,2 sekuntia. Toivottavasti tulee yhtä liukkaasti uloskin...

P.S. Kuvia viime viikonlopulta löytyy  Peto-veljen blogista, http://petoliini.vuodatus.net  Meidän kuvat on edelleen kamerassa ja kovalevy täynnä... tarttee siis ostaa uusi kovalevy, jotta saadaan ladattua ne koneelle ja sieltä nettiin.