Yleinen laiskuus blogin suhteen on ottanut taas vallan. Ei liene suuri menetys Suomen kirjallisuuden tasolle tai edes koirahöpinöihin erikoistuneiden blogikyttärien elämälle.

Heinäkuu on ollut pääasiassa taukoa agitreeneisä. Alkukuusta tuli käytyä parit ratatreenit ja eilen vaivauduin vapaavuorolle hallille junioreiden kanssa, kun ne alkoivat muutaman päivän tylsyyden jälkeen olemaan lenkillä vähän turhan rasittavia. Syksylle olen hakenut treenipaikkaa Katlalle ja Floralle. Kiistelen itseni kanssa siitä, kumman koiran treenaamiseen mun kannattaisi enemmän panostaa. Katlan kanssa olemme tällä hetkellä osaavampia, mutta kehittymistä ei ehkä ihan niin huimasti tule enää tapahtumaan. Floran kanssa taas kehitysmahdollisuuksia on vaikka kuinka ja uskon, että siitä saattaa tulla ajan kanssa parempikin kuin Kattis ikinä. Ainakin se on nopeampi... Floran kanssa ei vaan arvokisoihin tule ikinä olemaan asiaa, joten miten paljon kannattaa esimerkiksi seuran resursseja sitoa sen kouluttamiseen? Kannattaako hakea valmennusryhmäpaikkaa koiralle, joka ei ikinä tule edustamaan seuraa edes piirimestaruuksissa? Floran kanssa on kyllä hauska treenata ja tauko agilitystä on ollut ainakin mun motivaatiolle ja mielentilalle vain hyväksi.

Robin aikoo jatkaa Faunan kanssa ainakin vielä talvikauden, jos Faun kunto pysyy nykyisellään. Vanhenevan koiran kanssa täytyy tietysti olla valmis myös luopumaan rakkaista harrastuksista jos kunto alkaa sitä vaatia. Lisäksi Heklan kanssa on käyty alkeiskurssi ja nyt alkusyksylle on tiedossa kontakti- ja keppikurssi. Talveksi Heksullekin on haussa treenipaikka. Jos siitä vaikka kasvaisi Robinille uusi agilitykaveri.

Pelastuskoiratreenejä oli vielä heinäkuun kahdella ekalla viikolla muutamat. Taajamatreeniä, ilmaisutreeniä, tottista ja hallittavuutta porukalla. Nyt on kahden viikon treenitauko ja sitten jatketaan raunioilla ja loppusyksystä sitten enemmän ihan maastotreeniä ja vähän lisää taajamapusikoita.

ID-jäljestäminen on jäänyt tahattomalle kesätauolle. Viimeistään syksyllä aktivoidun tämän lajin suhteen taas, mutta tuntuu että nyt kesällä ei itse ehdi reissujen ja muiden menojen takia, tai sitten kun ehtisi niin treenikaverit on vuorostaan kuka missäkin. Onneksi koirat eivät unohta oppimaansa, joten tauosta ei sinällään ole mitään haittaa.

Kantarellikausikin alkoi. Kavereiden FB-päivitysten perusteella jo jokin aika sitten, mutta itse törmäsin tänään ensimmäistä kertaa keltaisiin teletappeihin metsälenkillä. Siellä sateessa sitten perkasin läpi pusikkoa pari tuntia hullun kiilto silmissä. Fauna oli lähinnä epätoivoinen, taas toi ihminen meni tollaiseksi ja me ei päästä ikinä kotiin! Muiden koirien mielestä oli vain mukavaa hengailla metsässä.

Kävin viime viikolla Heklan kanssa Porvoossa tapaamassa Halti-veljeä. Teinit pääsivät ensin koirapuistoon vähän leikkimään, sitten jokarantaan kahlaamaan, terassille mukaan kahville ja siitä kaupunkikävelylle ja pariin eläinkauppaan ostoksille. Fiksusti käyttäytyviä nuoria koiria oli mukava talutella ympäriinsä. Halti on edelleen melko pienikokoinen, toki sisariaan huomattavasti suurempi. Yhdennäköisyys Heklan kanssa on suorastaan huvittava. Haltilla ja sen "isoveljellä" Pyryllä on oma blogi, josta voit käydä lukemassa kuulumisia porokoirapyry.blogspot.com

Heksun ihan oikea isosisko, tai ainakin puolisisko Haiku, oli meillä lähemmäs kolme viikkoa hoidossa. Kuusi koiraa meni aika sujuvasti, mitä nyt koirien mahduttaminen autoon oli vähän hankalaa. Etenkin kun mukaan piti saada myös yöpymiskamat ja pari säkkiä sementtiä. Haiku menee mukavasti meidän laumassa, kun se on niin sopuisa ja aina iloinen, eikä ota paineita edes kärttytätien kiukuttelusta. Haikun "loman" jännittävin hetki oli ultraäänitutkimus eläinlääkäriasemalla, joka onneksi paljasti toivotun tuloksen: ainakin neljä pientä palleroa siellä kellui. Haiku lähti jatkamaan lomailuaan oman perheensä kanssa mökille ja palaa meille elokuun alussa noin viikko ennen odotettua synnytystä. Jännittävää!