Mitä tekee koiraharrastaja, joka huomaa kalenterissaan vapaan lauantaipäivän ilman minkäänlaisia merkintöjä? Selaa tietenkin netistä löytyykö lähiseudulta sille päivämäärälle mitään kivalta kuulostavaa koulutusta tai muuta tapahtumaa, johon voisi osallistua koiransa kanssa. Tällä kertaa arpa osui Reija Niemisen vireenhallintakoulutukseen, joka pidettiin Keravalla. Koiristani päätin ottaa mukaan Heklan, jolle tästä aiheesta on ehkä eniten hyötyä (ja sillä on eniten harrastusvuosia vielä edessä). Muut kurssilaiset olivat hieman tavoitteellisempia, joten melkein olisi ehkä pitänyt nolottaa kertoa, että osallistun vain koska päivä sattui sopimaan eikä ollut muutakaan tekemistä.

Päivä alkoi kahvikupilla ja Reija kävi läpi koiran vireeseen liittyviä asioita. Vireenhallinta oli luennosas jaoteltu neljään eri osioon: 1) Fokus eli aktiivinen keskittyminen tekemiseen. 2) Draivi (aktiivisuus liikkeessä) eli koiran tarjoama aktiivisuus ja into liikkeessä. Fokus ja draivi ovat osittain saman asian kääntöpuolia, jossa fokus vaatii rauhallisuutta ja draivi taas syö keskittymistä. Näistä pitää löytää koiralle sopiva tasapaino. 3) Aktiivisuus asennossa eli koira tarjoaa hyvää keskittymistä tehtävään silloinkin kun se on paikoillaan, koira suorittaa istumista tai paikallaoloa jne eikä vain unohdu makoilemaan omissa ajatuksissaan tai keskity enemmän ympäristöön kuin tehtäväänsä. 4) Passiivisuus on aktiivisen fokuksen vastakohta, eli koira ei tarjoa aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan, se ei toimi halukkaasti ja innokkaasti, vaan vetäytyy passiivisuuteen epävarmuuden, rangaistuksen pelon tms takia. Myös ohjaajan liiallinen aktiivisuus kehittää passiivisia koiria, eli jos ohjaaja auttaa liikaa ja houkuttelee koiraa jatkuvasti, ei koiran tarvitse oppia tarjoamaan aktiivisuutta. "Viisas pääsee vähemmällä", tuumii moni koira, ja antaa ohjaajan heilua ja hillua ja keskittyy itse vain katselemaan tai nuuskimaan lattiaa.

Luennossa ei ollut sinällään minulle mitään uutta, mutta hyvähän näitä on aina välillä muistuttaa itselleen. Joitain hyviä harjoituksia käytiin läpi, joita voisin seuraavan pennun kanssa tehdä heti alusta vähän eritavalla kuin nykyisten koirieni kanssa on tullut tehtyä.

Luennon jälkeen kaikki koirat pääsivät treenaamaan kaksi kierrosta. Heklan kanssa olin antanut toiveeksi leikin parantamisen, Heksu kun valitsee aina ruuan leikin yli ja sen into leikkiä lässähtää heti jos se olettaa, että tilanteessa voisi saada myös ruokapalkkioita. Hekla on myös hyvin pehmeä ihmiseltä tulevaa painetta kohtaan eikä siksi oikein pidä vieraista ihmisistä leikittäjinä. Heksu toimi juuri kuten olin olettanutkin, eli näytti hetken oikein mallikasta leikkiä mun kanssa saalistamalla ja taistelemalla patukkaa, mutta heti kun kouluttaja tarjosi uudenlaista lelua, se totesi että sayonara ja tää oli tässä, ja kipitti viereiseen huoneeseen omaan häkkiinsä mököttämään. Kouluttaja oli silminnähden kauhuissaan, että nyt loppuaika menee siihen, että koiran saa takaisin treenitilaan, mutta mua vain nauratti, koska tiesin että Heksu tulee salamana kun kutsun eikä homma jää sitä kaivelemaan jos se vain epäileekin, että tarjolla on mahdollisuus saada ruokaa. Vaihdoimme tässä kohtaa sitten namipalkkaukselle ja Heksu repesi liitoksistaan. Totesimme sitten yhdessä, että koiran on itse annettava valita mitä se kokee palkkiona ja mitä tehtävänä, ja jos Heklan mielestä tässä tilanteessa vain ruoka (ja sosiaalinen palkka eli kehu ja ilakointi) on palkkio, sitä on käytettävä.

Teimme seuraamisen alkeisharjoitusta, jossa koiraa hetsattiin ruualla ja vastustettiin kädelle kun se pyrki kiinni ruokaan, ja kun se älysi kiepata käden ympäri perusasentoon se sai palkkionsa. Tällä haettiin sivulletuloon draivia. Hekla hiffasi nopeasti, joten siirrymme siitä sitten liikkeeseen eli sama aloitus ja muutama metri seuraamista niin, että koira autettiin ruualla imuttamalla haluttuun asentoon ja paikkaan ja hyvästä draivista palkattiin. Heksun mielestä huisin hauskaa ja helppoa! Mun mielestä ihan liian vaikeaa, kun oli kädet solmussa, selkä kyyryssä, kaksi vasenta jalkaa ja seinät liian lähellä. Ehkä tän takia mä en ole pk-ihminen vaan tykkään enemmän toko-tyylisestä naksuttelukoulutuksesta ;)

Kuvan koira liittyy aiheeseen, vaikka kuva ei liitykään

Tokalla kierroksella tehtiin toivon siirtoa, eli tuttua tehtävää (luoksetulon loppuasento istuen ohjaajan edessä) ja palkka ei tule heti vaan ensin käsky+suoritus, sitten muutaman sekunnin viive, maltillinen kehu, viive, sosiaalinen palkka ja lopuksi makupala. Eli ihan perusharjoitus, jossa koiraa opetetaan että sen kannattaa keskittyä ja suorittaa, vaikka palkkaa ei tipu joka hetki, ja se palkka tulee kyllä kohta. Tämäkin oli Heklalle aika helppoa, kun sitä on ennenkin palkittu ohjaajan pasiivisuudesta ja koiran aktiivisuudesta ja se on tehnyt parin liikkeen sarjoja ilman välipalkkoja. Toki sillä helposti vire kiehuu yli kun palkkionodotus kasvaa ja se näkyy ääntelynä ja hallitsemattomana pompahteluna. Saatiin kuitenkin ihan näppärää keskittynyttä, hiljaista ja tarkkaa työskentelyä aikaiseksi.

Kokonaisuudessaan ihan hauska päivä, ja ehkä tästä jäi taas jotain uuttakin työkalupakkiin. Jos ei muuta, niin omaa motivaatiota harrastaa nämä kaikenmaailman koulutukset aina lisäävät ja on mukavaa nähdä, että mun vapaan lapsuuden Pikkuheksukin osaa tehdä ja keskittyä täysin vieraassakin paikassa jopa niin hyvin, että sai ihan aidon kuuloista positiivista palautetta kouluttajalta. Olihan se toki myös taas rotuisekseen harvinaisen vietikäs. Mikähän siinä on, että etenkin palveluskoirapuolen tosiharrastajilla lappalaiskoirista on aika vässykkä mielikuva?