Joulunaika menee tiiviisti töissä, joten otimme itsenäisyyspäiväviikolle muutaman vapaapäivän ja lähdimme lomalle. Vinttikoirat eivät lähteneet, koska niiden mielestä telttailu pakkasessa on eläinrääkkäystä. Vinttikoirat menivät kaverini luo viettämään sivistynyttä citylomaa (ja ensitöikseen söivät lapsen suklaajoulukalenteri - toivottavasti lapsiparka ei saanut pysyvää traumaa). Kissat kiikutin jo kesällä tutuksi tulleeseen hoitolaan ja me loput aloimme pohtimaan pakkaamista. Mistä sitä tavaraa aina tuleekin niin hirveän paljon mukaan otettavaksi?

Porokoirat yrittävät varmistaa, että muistamme pakata nekin mukaanhossa-pakataan-kamoja.jpg

Itsenäisyyspäivän aamulla starttasimme (meidän aikatauluksi) anivarhain ja ajelimme Pyhä-Häkkiin. Tavaravuori oli jaoteltu kahteen erään: rinkoissa kaikki yhden yön pikkuretkeen vaadittava ja muissa kasseissa ja nyssäköissä lisävarusteita loppuviikon mökkilomaa varten. Ei muuta kuin Heksulle tassusuoja jalkaan ja reppu selkään, itselle rinkka ja menoksi.

Pyhä-Häkki, mun kansallispuisto nro 34pyh%C3%A4h%C3%A4kki-l%C3%A4hd%C3%B6ss%C3

Hekla sai varpaanväliin ilkeän haavan pari viikkoa aiemmin. Haava tulehtui ja viikon verran syötiin antibioottikuuria. Lisäksi haava piti tietysti suojata lialta ja kastumiselta ja pestä aamuin illoin ja aina ulkoilun jälkeen. Onneksi loman lähestyessä haava oli jo lähes umpeutunut, joten uskalsin ottaa Heklan mukaan. Varmuuden vuoksi kuitenkin suojasin vielä tassun hyväksi havaitulla kombinaatiolla: alle mun nilkkasukka cobainilla kiinni kintereen ylä- ja alapuolelta, tassun ympärille Pawz-kumisuoja ja koko kauneuden päälle vielä lasten kurarukkanen. Tällä versiolla pysyi tassu kuivana myös litimärässä metsässä vapaana kirmatessa.

Tassuvammapotilas ei ollut iloinen kun joutui eläinlääkäriintassuvammahekla.jpg

Pinkki sukka lisäsi ehdottomasti uskottavuutta surkeuteentassuvammahekla2.jpg

Päätimme tallustella yhteensä 17km lenkin, jonka puolivälissä voisimme yöpyä Tulijärven laavupaikalla. Laavu ei itseasiassa ole kansallispuiston alueella, joten kävimme debattia siitä, lasketaanko yöpyminen silti kansallispuistopisteeksi. Päätin hyväksyä yöpymispinnan, koska omahan on laskentani ja minä saan päättää siksi säännötkin. Se oli henkisesti kuitenkin Pyhä-Häkkiä, kun kerta sen läpi kävelimme molempiin suuntiin ja valitsimme pisimmän reitin emmekä jääneet lähimmälle laavupaikalle yöksi!

Sherpakoira reppuineen johtaa joukkoapyh%C3%A4h%C3%A4kki-pitkospuut.jpg

Olemme niin erinomaisia ja kokeneita retkeilijöitä, ettemme tietenkään vaivautuneet katsomaan reittikarttaa kovin tarkkaan, joten vasta jokusen kilsan taivallettuamme hoksasimme lähteneemme kiertämään merkittyä reittiä eri suuntaan kuin oli ollut tarkoitus. Tämän takia meille tuli käveltäväksi pidempi matka (n. 10km) ja olimme perillä vasta pimeässä. Eipä tuo haitannut, otsalamput on keksitty (ja jopa mukana).

Perille pistimme uutukaisen (siis käytettynä ostamani) teltan pystyyn ja ryhdyin ruuanlaittoon. Itsenäisyyspäiväillallisella tarjottiin kuivaraksuja kuivatun naudanmahan kanssa (koirat) ja sienirisottoa, falafel-pullia ja Ystäväämme Bernardia (kuohuviini, joka ilmaantuu nykyään kaikkiin hyviin illanviettoihin - on se Bernard melkoinen seuramies!). Itsenäisyyspäivän kunniaksi meillä oli toki mukana kaksi kynttilää. Emme sentään lauleskelleet kansallishenkeä nostattavia veisuja vaan istuskelimme rauhakseen iltaa nuotion ja naposteltavan kanssa, kunnes pimeys, kylmyys ja väsymys sai testaamaan kahden hengen Abiskon toimivuutta kahdelle ja kolmelle koiralle.

pyh%C3%A4h%C3%A4kki-illallinen.jpg

Muista en tiedä, mutta minä nukuin hyvin ja riittävän lämpimästi. En laittanut herätyskelloa kun kuvittelin, että viimeistään auringon noustessa olen umpijäässä  ja kankea ja valmis nousemaan ylös. Sen sijaan varovaisesti raottelin silmiäni puoli kymmenen maissa. Tärkeät asiat on kuitenkin hoidettava, joten kävimme kahvinkeittoon ja lämmitin Trangialla aamupalaksi pizzaleipiä. Talviretkeilyn hyväksi ja huonoksi puoleksi voisi laskea ruuan säilyvyyden. Säilyyhän se kun on umpijäässä!

pyh%C3%A4hakki-teltta.jpg

Leirin purkamisen jälkeen tallustelimme takaisin autolle tapaamatta ketään, kiitimme Pyhä-Häkkiä mukavasta ensitutustumisesta ja suuntasimme pohjoiseen kohti Hossaa, jossa viettäisimme loppuviikon.

pyh%C3%A4h%C3%A4kki-kyltti.jpg