Käytiin pari kertaa hallilla vapaavuorolla huvittelemassa. En ole enää ihan varma mistä se ajatus sitten lähti, mutta jostainhan se lähti ja lapasesta tietenkin. Ilmoitin Agirotuun möllitason porokoirajoukkueen "Katla ja kakarat", eli Kattis ja kolme sen lasta: Haiku ekasta pentueesta sekä Hekla ja Halti tokasta pentueesta. Kilpailun sääntöjen mukaan joukkuekisassa saa olla yksi kilpaileva koira alokas-luokan joukkueessa ja yksi kokoluokasta poikkeava koira. Meidän porokoiraporukka meni tietenkin makseihin, vaikka Heklaa ei ole vielä mitattu ja tuurilla se saattaisi olla medikin. Varakoirakoiksi saimme Katlalle varalle myös kilpaileviin kuuluvat tyttären Ksiin (ekasta pentueesta) ja möllikoirakoille varakoiraksi tuli kaverimme Heikki porokoiransa Venlan kanssa, joka ei sentään ole sukua näille muille. Nimesimme koirat ilmoittautumislomakkeeseen Äiti, Isosisko, Pikkuveli, Sen Sisko ja varalla oli Yks Sisko lisää ja Adoptiolapsi.

Katselin vähän aikaisempien vuosien videoita mölliradoista ja totesin, että niillä on joskus ollut kepit ja A-este. Kaksi viikkoa aikaa? No mikä ettei. Aloitimme Heklalle pikakuurin keppien suhteen. Osasihan se jo mennä vähän avoimella kujalla melko hyvin, joten nyt vaan kujaa kiinni... hämmentävää kyllä, muutaman treenikerran jälkeen pääsimme jo tekemään kuutta suoraa keppiä. Seuraavalla kerralla teimme kahdella kuuden kepin sarjalla ensin kepit ikäänkuin kahtena erillisenä esteenä, sitten hilasimme niitä lähemmäs toisiaan kunnes hupsoho se menikin kaksitoista keppiä siitä vaan. Kerran ehdimme vielä käydä harjoittelemassa kahtatoista keppiä osana pientä simppeliä radanpätkää ja vähän eri kulmista. Eihän ne nyt ihan loistavasti vielä mene, mutta riittävän hyvin että voisi kokeilla myös kisaradalla.

Pikkuheksun keppitreenit

Kisaa edeltävällä viikolla ajoimme iltapuhteeksi möllikisoihin ottamaan vähän tuntumaa vieraaseen kenttään ja koirahäiriöön. Hekla on treenanut agilityä vain ja ainoastaan omalla hallilla ja omalla porukalla. Pienet epikset hiekkapohjalla oli siis sille ihan uusi ja hämmästyttävä kokemus. Kaksi kertaa tehtiin supermöllien hyppy-putki-rata ja kaksi nollaahan se teki. Ihan kivasti! Samoissa kisoissa oli myös Halti-veli, joka teki hienot radat mölleissä (sis. A ja puomi) sekä kisaavien hyppyradalla. Meidän tädit kävivät myös huvittelemassa. Vinttikoirilla oli vähän (paljon) sokka irti -meininki ja putkijarru kuului nevör höörd-osastoon, mutta Katla rallatti itsensä veteraaniedulla (rimat 10cm matalammat kuin kisaavilla muuten) kisaavien voittajaksi, pari sekuntia nopeammin kuin kakkoseksi tullut poikansa Halti. Kyllä porokoirat osaa!

Kontaktiesteet päätimme jättää herran haltuun. Juoksareiden opettelua on vähän aloiteltu, mutta se homma on täysin levällään. Annoin Heklan kiipeillä pari kertaa A:n päällä kotihallilla, ajatuksella että jos mölliradalla on A, se ehkä kiipeää sen ihan vaan koska tykkää kovasti kiipeillä.

Vielä torstaina ennen sunnuntain kisapäivää kävimme JAU-Areenalla Nina Mannerin treeneissä. Heksulle jo kolmas treenipaikka ja uusia koiria ympärille. Heksu teki ohjelmassa ollutta rataa soveltuvina pätkinä, eli jätti kontaktit välistä. Kepit meni hienosti! Se haki sekä avo- että umpikulmaa kuin vanha tekijä! Nina ehdotteli kisaamaan lähtemistä ja lopuksi pohdiskeli ääneen, että tietää yhden hyvin samanoloinen porokoirauroksen Loviisan suunnalta. Oli pakko paljastaa, että kyseessä lienee Halti-veli, eli samankaltaisuus ei ole sattumaa.

Sunnuntaina 10.7. sitten ajeltiin Haminasta Ylöjärvelle porokoirien kanssa. Muut koirat jäivät vanhempieni luokse päivähoitoon. Sää oli kuuma ja ilma painostava. Etenkin Katla oli kuin perässävedettävä laama, se ei oikein jaksa enää innostua helteistä. Agirotu on valtava karnevaali, jossa raviradalle oli rakennettu useampi kenttä, joilla käytiin yhtä aikaa kisoja. Kuulutukset, satoja koiria, telttoja, ihmisiä... mitä tekee pienet porokoirateinit Halti ja Hekla? No on kuin olisivat aina pyörineet moisissa tapahtumissa. Joukkueemme Isosisko aloitti valitettavasti juoksut juuri pari päivää ennen kisaa ja joutui jäämään pois, onneksi saimme varakoirakoksi lupautuneet Heikin ja Venlan paikalle. Kilpailu alkoi melkein aikataulussa ja tuomarina toiminut Elina Jänesniemi oli suunnitellut oikein kivan, reilusti möllikoirakoillekin sopivan radan hypyistä, putkista ja oli siellä lopussa vielä pituuskin. Rimat olivat makseille 50cm ja pituus n. 120cm, joka oli oikein hyvä, koska Hekla ei ole ikinä yli 50cm rimoja hypännytkään...

Olimme tokana joukkueena vuorossa. Äiti aloitti, sitten tuli Adoptiolapsi, Pikkuveli ja vikana Sen Sisko. Kokemuksen tuomalla varmuudella Katla teki helteenlaiskistaman nollan. Heikki tsemppasi Venlan hienosti maaliin kahdella kiellolla. Teiniporot Halti ja Heksu rallattivat kumpikin hienosti nollana maaliin, vaikka Heksun pää ehti kääntyillä vaikka minne sen nauttiessa karnevaaleista ja ihmetellessä ympäristöä.

Saatiin suoritukset videollekin:
;feature=youtu.be

Päätettiin jo lähteä juhlistamaan hienosti mennyttä kisaa jäätelöillä raviradan kahviossa. Aikamme siinä säädettyämme ja huollettuamme koiria jne. lähdettiin jätskille ja käytiin samalla vilkaisemassa tulostaulua.

agirotu1.jpg

Hupsoho! Taidettiin vahingossa voittaa!

Pitihän sitä hakea sitten jo autoon viety Venlakin takaisin ja valmistautua palkintojenjakoon. Sen jälkeen päästiin sitten sinne jäätelöllekin, katsellen samalla pukukulkuetta. Sen voitti - täysin oikeutetusti - hieno Tetris-joukkue.

agirotu2.jpg

Illalla huomasin, että oli kulunut päivälleen 5 vuotta siitä, kun Kattis oli elämänsä ekoissa agilitykisoissa (jos ei yksiä epiksiä lasketa). Se osallistui möllikoirana lapinporokoirajoukkueeseen kisaavien radalle Agirodussa. Nämä olivat nyt ehkä sen viimeiset agilitykisat (jos ei jotain hupailu-epiksiä vielä lasketa), ja nyt se osallistui kisaavana möllikoirajoukkueeseen. Samalla sen tytär seurasi äitinsä tassunjälkiä ja Agirodun joukkuekisa oli sen ensimmäinen agilitykilpailu (jos ei yksiä epiksiä lasketa). Ympyrä sulkeutuu vain alkaakseen uudestaan?

agirotu-joukkue-HK.jpg
kuva: Sonja Kaita