Reipashenkisen telttailun jälkeen majoituimme Hossan liepeille mukavaan, sähköistettyyn mökkiin. Ettei ihan lepsuiluksi mene, ei mökissä sentään ollut juoksevaa vettä. Täytyy kyllä myöntää, että etenkin näin talvella (sähkö)lämmitys ja valo on kyllä tosi kivoja juttuja.

Olimme perillä niin myöhään, että lähinnä vain asetuimme taloksi ja pienen iltanapostelun ja lomaperinteisiin kuuluvan kirjanlukemisen jälkeen kellahdettiin nukkumaan. Aamusta sitten lähdimme uhmaamaan säätiedotuksia ja yöllä satanutta lunta. Ihme kyllä, meidän ei niin maastokelpoinen Octavia pääsi perille Julma-Ölkyn parkkipaikalle asti (ja ehkä vielä isompi ihme, että iltapäivällä pääsimme sieltä vielä poiskin). Olihan se tie joskus aurattu, mutta ei ihan viimeisen 24 tunnin sisällä kuitenkaan. Sää ei oikein suosinut, taivas pysyi sinnikkäästi pilvessä koko loman ajan. Tuuli nousi ja lunta tuli, joten kuvat ovat taas taattua harmaata kännykkälaatua. Porokoirat kulkivat reippaasti, mutta Malla-Kaarnikalla meinasi maavara loppua kun rämmimme Ölkynkierrosta umpihangessa. Reitti ei muutenkaan ole ihan helpointa maastoa, eikä säätila ainakaan helpottanut.

Parikin kertaa tuli mieleen, että seuraavan kerran tulen tänne joko kun jäät kantaa niin että voin hiihtää järveä pitkin, tai kesällä kun ei ole jäästä ja lumesta tietoakaan ja voin meloa. Edelleenkin sitä järveä pitkin, koska se on mukava ja tasainen.

Heksun mielestä maisemat olivat mielenkiintoisia. Ehkä vielä mielenkiintoisempia oli lumen alta löytyvät poronpapanat. Siinäpä kaksi hyvää syytä noudattaa sääntöjä ja pitää koira kytkettynä kansallispuistossa - ettei se putoa rotkoon tai karkaa poron perään. Yhtään poroa ei kyllähään Hossassa kävellessä nähty, niiden jälkiä sitäkin enemmän. Pari metsoa lähti lentoon lähipuusta ja suureksi riemukseni toisena päivänä näimme koskikaran jäänreunalla hyppelehtimässä ja sukeltelemassa koskeen.

Joku uhkarohkea oli kävellyt pätkän järvenrantaa. Monin paikoin täysin sula vesi ei kuitenkaan houkutellut menemään perässä.

Julma-Ölkyn yli on rakennettu hieno riippusilta. Pakkohan sitä oli mennä kokeilemaan. Onneksi koirat olivat reippaita, eikä niitä juuri hätkäyttänyt tuulessa huojuva rakennelta. Porokoirat nyt toki ovat ennenkin kulkeneet riippusiltaa, mutta Malla-Kaarnikalle tämä saattoi hyvinkin olla ensimmäinen kerta.

Kaiken retkeilyn tärkein osa on aina hyvät eväät ja kahvi. Huonon sään takia olin pakannut mukaan termarikahvit, mutta mukavahan niitäkin oli nauttia jalkoja rotkon reunalla heilutellen.

Toinen Hossa-päivä vietettiin kiertäen uudelta Luontokeskukselta (joka tietysti oli joulukuussa suljettu) lähteviä reittejä. Jälleen lisää umpihankitarpomista. Ei taida joulukuun alkupuoli olla mikään high season Hossassa. Mökki-isäntämme kertoikin, että vasta seuraavalla viikolla alkaa tulla laumoittain ranskalaisia turisteja, joita varten oli Hossan reunaan rakennettu ihan oma mökkikyläkin. Meille sopi edelleenkin oikein hyvin, että saimme olla ihan rauhassa. Vain yhdet lumikengänjäljet näimme ja pari moottorikelkkaa kauempana.

Koira on kyllä monellakin tapaa kätevä retkikaveri. Polun seuraaminen pelkkiä puihin maalattuja merkkitäpliä hakien olisi voinut olla melko työlästä, mutta kulkemista helpotti suuresti kun Hekla painalsi edellä menemään seuraten polkua kaiketi hajujäljen perusteella. Muutaman kerran se tosin yritti harhauttaa meidät porojen jäljille, mutta aika nopeasti opin erottamaan tarmokkaan kiskomisen polkua pitkin tarmokkaasta kiskomisesta poron perään... Siinä missä tätikoirat alkoivat jossain vaiheessa vaikuttaa hieman väsähtäneiltä umpihankiralliin, Heksu vain pomppi, singahteli, sukelteli lumessa ja nautti joka solullaan.

Hossa vaikutti lumipeitteenkin alla kauniilta vanhalta kangasmetsältä. Tänne olisi kiva tulla uudestaan kesällä tai ruska-aikaan. Mun edellisestä Hossa-käynnistä on niin kauan, etten muista siitä juurikaan, eikä se silloin vielä ollut kansallispuisto. Joten tällä lomalla sain kaksi uutta pistettä, kun Hossasta tuli mun puisto nro 35.

Reippaan päiväkävelyn ja parin evästauon jälkeen jäimme vielä illan pimettyä istumaan tulille suureellisimpaan ikinä näkemääni keittokatokseen lähelle luontokeskusta. Kahvipannu tulille ja suklaata kaveriksi, mikäs siinä fiilistellessä.

Illalla lämmitimme toistamiseen ihastuttavan mökkimme puulämmitteisen saunan, tehtiin ruokaa rauhassa ja lueskeltiin ennen nukkumaanmenoa. Paras tapa viettää lomaa! Olisihan sitä pidempäänkin viihtynyt, mutta sunnuntaiaamuna piti kasata kamat autoon ja suunnata takaisin kotiinpäin. Vihdoin nähtiin ne porotkin, niitä nimittäin riitti autotiellä riesaksi asti.