Sunnuntaina Porvoon kisoissa se vihdoin tapahtui: Fauna nousi kolmosiin. Faunan kisaura kakkosissa on ollut melko pitkä. Välillä on ollut epäonnea: yksikin hieno ja sujuva nollarata kosahti ajanoton toimimattomuuteen. Nolliakin on tullut, mutta ei riittävän hyvällä sijoituksella Luvaan. Nyt asiat loksahtivat paikoilleen Karstusen Jannen teknisellä ja kiemuraisella radalla.
Faunan saaminen agilityssä kolmosluokkaan on ollut tavoite jo pitkään. Leikillään olen sanonut, että kunhan saadaan se nousemaan ennenkuin se täyttää kymmenen ja on liian vanha kisaamaan. Jäihän tähän kuitenkin melkein kaksi kuukautta vielä pelivaraa, Faun synttärit ovat vasta huhtikuussa!
Vinttikoiran kanssa agilityn harrastaminen, saatika kisaaminen, vaatii tietynlaista hulluutta. Ensin pitää uskoa, että vinttikoira on vain tavallinen koira, jolla on tosi pitkät jalat. Ja nenä. Ja ihan omansalainen tapa ajatella. Vinttikoiran miellyttämishalu kohdistuu sen oman itsensä miellyttämiseen. Motivoimisen pitää olla ensimmäinen, viimeinen ja tärkein asia treenatessa.
Fauna pitää agilitystä. Se nauttii radalla, se haluaa tehdä ja se on aina innoissaan treeneissä. Kisauran alkuvaiheessa ongelmia tuotti sen häiriöherkkyys ja uusien tilanteiden arkailu. Niihin auttoi aika, kokemukset ja pari vuotta kisaamista. Eräissäkin kisoissa Fauna kävi kesken radan katselemassa maassa lojuvaa johtoa, radan reunalla olevaa mainoskuvaa ja useamman kerran se on väistellyt esteitä, koska jossain esteen linjalla, mutta paljon kauempana, on ihminen tai koira, joka katsoo väärällä tavalla. Fauna myös kehitti pitkäaikaisen keinukammon kun hallin toisessa päässä syttyi koiratappelu juuri kun Fau oli menossa keinulle. Rähinän ääni pelotti ja se yhdistyi keinuun, joka oli muutenkin vähän epävarma este. Keinua korjailtiin pitkään ja hartaasti (vuosi), kunnes se sujui taas kisoissakin. Häiriöherkän koiran kanssa kisaaminen onkin ihan oma lukunsa. Etenkin kun koira on rotua, jolla on hyvin vähäinen miellyttämishalu, sitä ei ole jalostettu toimimaan läheisessä ohjauksessa ihmisen kanssa, eikä sitä saa syttymään agilityyn samalla tavalla kuin kaikkein vietikkäimpiä paimenkoiria, agilityssä tyypillisimpiä rotuja kuten vaikkapa bordercollieita ja kelpieitä.
Parhaimmillaan Fauna on kuitenkin tosi taitava.Sillä on kaikki edellytykset kisata myös kolmosissa ihan riittävällä tasolla. Nyt on yksi tavoite taas saavutettu ja seuraava asetettu: nollaratoja kolmosista.
Hyvä Fauna!
Mahdollisesti maailman paras rotuisensa agilitykoira. Suomessa ei muita kisaavia silkkivinttikoira ole kuin meidän tytöt. Euroopassakaan ei taida olla muita. Amerikassa on muutama kisaavakin, mutta UKC:n säännöillä, jotka ovat Suomessa käytettyihin FCI-sääntöihin verrattuna vähintäänkin... mielenkiintoisia. Erilaisia titteleitä jaellaan valtavasti mm. kilpailuluokista, joissa on pelkkiä putkia tai pelkkiä minikorkuisia hyppyjä maksikoirille. Niin vaativalla tasolla kuin suomalaisten sääntöjen mukainen kolmosluokka ei minun tietääkseni kilpaile muita silkkivinttikoiria koko maailmassa.
Kävi Kattiskin kisaamassa Porvoossa. Mutta se siitä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.