Kaksitoista vuotta sitten Belgiassa syntyi bordercolliepentue. Ihan tavallinen, englantilaisista työkoiralinjoista. Koiria, joiden elämäntehtävä on tehdä työtä, päivästä toiseen, tyytyen vähään kunhan vain saavat juosta ja tehdä työtä ihmiselleen.
Niin ei kuitenkaan käynyt. Pentu myytiin toiseen kenneliin, jossa sitä pidettiin kymmenien koirien keskellä häkissä. Sitten koiralla kävi tuuri! Se ostettiin Suomeen, pieneen kotikenneliin, jossa koiria oli vain muutama, omistaja oli harrastanut koirineen monenlaista ja teki pentueen silloin tällöin. Juuri niihin aikoihin jotakin kuitenkin tapahtui ihmisen elämässä. Koirat jäivät ulos häkkeihin. Pentueita syntyi yhä enemmän, pentuja jäi asumaan samoihin häkkeihin, sisälle taloon, pentuja syntyi taas enemmän... Harrastukset olivat jääneet jo vuosia sitten. Lenkitkin jäivät. Elämä oli ulkohäkki ja pentue kerran vuodessa. Vuodesta toiseen, yhteensä ainakin kahdeksan pentueen ja kymmenen vuoden ajan.
Moni puuttui tilanteeseen. Puhui omistajalle. Teki eläinsuojeluilmoituksen toisensa perään, monta kertaa, vuodesta toiseen. Ainakin seitsemän vuoden ajan tehtiin ilmoitus toisensa jälkeen, kennelneuvoja kävi, valvontaeläinlääkäri vieraili. Syntyi pentuja. Koirat pysyivät häkeissään.
Kaksi viikkoa sitten joku tuli ja avasi häkin oven, kutsui luokseen kuraista ja paskaista maata pitkin alistuneena ja pelokkaana ryömivän vanhan nartun, kantoi sen autoon ja vei pois. Silitti lempeästi ja lupasi: et enää ikinä palaa häkkiin.
Rouva Bordercollie ei ole terve eikä nuori, se ei ole soma pentu tai kiltti ja valmiiksi koulutettu aikuinen koira. Se on vanha, sairas, kaikkeen tottumaton ja täysin kouluttamaton. Se pissaa sisälle, sotkeutuu hihnaansa, kyyristelee ihmisen edessä ja kompastelee omiin jalkoihinsa. Ei sillä varmaan kovinkaan montaa kuukautta ole enää jäljellä, mutta minä lupaan sille: et enää ikinä palaa häkkiin. Ja vaikka sillä ei ole yhtään hyvää syytä luottaa, se liekuttaa häntäänsä, ryömii lähemmäs, painautuu kiinni käteen ja sen silmät loistavat, sillä nyt sillä on ihminen, joka näkee sen ja huomaa, miten paljon se on aina halunnut vain juosta ja tehdä työtä ihmiselleen.
Fan van de Bordersberg (s.21.5.2006)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.