Muutimme ihan joulukuun lopussa. Joulun ja vuodenvaihteen välipäivät kuluivat siis mukavasti pakaten ja purkaen. Muutto sujui kohtuullisen siedettävästi, vaikka jaloissa pyöri jo perinteeksi käynyt hoitokoirakin (emme ole kertaakaan vielä muuttaneet ilman, että meillä on vähintään yksi ylimääräinen koira mukana). Fiksumpi olisi ehkä ajoittanut muuton jotenkin toisin, koska nyt ensimmäinen täysi päivä uudessa kodissa oli uudenvuoden aatto. Onneksi kukaan koirista ei pelkää raketteja, joten mitään ikäviä viboja uudesta paikasta ei onneksi tullut. Koirat ovat sopeutuneet uuteen kotiin tyylilleen uskollisen mutkattomasti: ihan sama, kunhan on sohva ja ruokakuppi. Kissojen mielestä uusi asunto on parasta ikinä, tarjoaahan portaikko hauskan ralliradan ja käytettävissä olevat neliöt lähes kaksinkertaistuivat.


Pakenimme laatikkoarmeijaa jouluaatoksi maalle
portailla-2015.jpg

Hoitokoirana oli tällä kertaa kasvattini Aava (Sysiväikeen Kaski), joka solahti laumaan ongelmattomasti ja liittyi junioriosaston leikkeihin. Tammikuun alussa Aava pääsi Heklan mukaan Somerolle katsomaan lampaitakin. Yllättäen tarjolla oli peruutuspaikka treenaamaankin, joten tartuin tilaisuuteen ja Aava pääsi kokeilemaan lammaspaimennusta. Se oli erittäin kiinnostunut, mukavan rauhallinen ja kuuliainen ja tarjoili hienosti ihan hyviä juttuja. Paimennusviettiä tuntui siis löytyvän, vaikka Aava on jo aikuisessa iässä eikä ole aikaisemmin päässyt kokeilemaan paimennusta.

Hekla oli vähän laiskana paimennustreeneissä. Tuolla sisähallissa se on joka kerta vaikuttanut vähän siltä, että miksi ihmeessä sen tarvitsisi hirveästi höntyillä, kun tilanne on täysin hallinnassa ja lampaat kiltisti kävelevät mun perässä, vaikka se vain seisoskelisi keskellä hallia ja tarvittaessa vähän mulkaisee lampaita. Ihan oikeassahan se periaatteessa onkin. Olen jo varannut vielä yhden treenikerran tammikuulle, joten käymme varmaan vielä sen ja sitten pidetään vähän talvitaukoa ja jatketaan keväällä, kun pääsee taas ulos treenaamaan.

Hekla, sijoituskoirani Tyyne ja vinttikoiravahvistus Flora kävivät luustokuvissa Mevetissä 13. tammikuuta. En vielä halunnut tutkituttaa niiden polvia ja silmiä, vaan niiden kanssa odotellaan, että kertyy vähän enemmän ikää. Luustokuvat kuitenkin halusin jo ottaa, koska kaikki kolmet ovat liikkuvaisia harrastuskoiria. Lonkka- ja kyynärlausunnot sain tänään, kaikki kolme ovat täysin terveitä eli A/A ja 0/0. Selkäkuvista ei vielä virallista lausuntoa tullut, mutta pikkuporojen kohdalta kuvat olivat ihan priimat eikä mitään muutoksia näkynyt. Floran kohdalla olikin huonompia uutisia: ylimääräinen, välimuotoinen lannenikama.

Meillehän tämä on sinällään tuttu diagnoosi, koska Faunallakin on ylimääräinen (mutta normaalimuotoinen) lannenikama. Faunan selkä oireilee lähinnä menemällä herkästi jumiin ja se vaatii jonkun verran huomioimista liikunnan, lisäravinteiden ja takittamisen suhteen. Toivotaan, että Floran tilanne pysyy yhtä hyvänä, toistaiseksihan Flora on täysin oireeton. Olen keskustellut erään ruotsalaisen silkkivinttikoirakasvattajan kanssa aiheesta, sillä hänkin on kuvauttanut koiriaan ja osalla niistä on todettu sama LTV4. Yksi koira on jouduttu lopettamaan nuorena selkäongelmien takia, muut ovat pärjänneet joko täysin oireettomina tai sopivalla ylläpitohoidossa. Vinttikoirien luustoja harvemmin kuvataan ja niistä tunnutaan ylläpitävän kuvitelmaa, että ne ovat järjestään terveitä. Onneksi ainakin suomalaiset kasvattajat alkavat ehkä nyt havahtua todellisuuteen, koska minun koirani ovat Suomessa hyvin yleisistä linjoista ja niiden takana olevat koirat löytyvät lähes kaikista Suomessa tähän mennessä syntyneistä pentueista.

Ja kaikki samassa rivissä
kotilauma-joulukuu15.jpg
Onneksi ei ole enempää koiria, ei riittäisi portaan leveys.

Juuri muuta ei sitten olekaan tehty, koska minä olen edelleen käyttökelvoton ja sairaslomalla, kiitos ranteen joka ei sitten halunnut luutua omin päin. Odottelen parhaillaan kutsua jatkotutkimuksiin, joissa selvitetään voisiko käden kentien jotenkin liimaa-leikkaa-naulaa-menetelmällä kursia vielä kokoon. Sanomattakin on selvää, että itse kullakin tässä taloudessa alkaa vähän huumorintaju loppua ja koirat ovat tylsistyneet järjiltään. Käytimme niitä eilen illalla Tuusulanjärvellä juoksemassa jäällä ja jopa viikon päästä 12 vuotta täyttävä Salka pinkoi menemään täysillä tunnin verran. Jos mun saikkuilu jatkuu vielä pitkään, joudun ehkä etsimään ainakin nuorisolle jotain väliaikaisia sijoituspaikkoja, jossa ne saisivat vähän enemmän liikuntaa ja tekemistä.