Retkihaaste 2017: vietä vähintään yksi retkiyö joka kuukausi. Retkiyöksi lasketaan hyvin laajasti kaikki matkailuautosta mökkiin, teltasta taivasalle.
Helmikuinen yö vauvan ja pikkupennun kanssa kansallispuiston helmassa? No totta kai. Varasimme tosin taas mökkimajoituksen, tällä kertaa lähes glamping*-hengessä ihan sähkölämmityksellä ja lampulla (yhdellä) varustetun. Mikrokin oli, mutta se ei toiminut. Pieni sähkölevy helpotti ruuanlaittoa, joten mukana kulkenut Trangia jäi toimettomaksi. Illalla, vikkeläliikkeisen kahdeksankuisen taaperon sammuttua nukkumaan, lisättiin vähän lämmitystehoa kaminalla. Hyvin tarkeni ja ah niin helppoa!
Karvanlähtöporokoirakin tykkää kaminasta
Retkiseurueeseen kuului siis kaksi naista, maailman reippain retkivauva (tunnetaan hetkittäin myös nimellä raivovauva - taaperoiden huumorintaju kun tunnetusti on ailahtelevainen), kolme kuukautta vanha koiralapsi sekä kolme aikuista koiraa. Saapuminen Teijoon suoritettiin kahdella autolla ja vain noin tunnin myöhässä suunnitellusta. Keskityimme ensin ihailemaan glampingmökkiämme ja syömään tuhti välipala leipäjuustoa lakkahillolla, laskiaspullia, Omar-karkkeja ja pannukahvia. Pakollisen vauvanhuollon ja kamojen välppäämisen jälkeen lähdimme tallustelemaan umpijäisille poluille tarkoituksena kiertää ensin noin femman Jeturkastin reitti ja siihen perään toinen mokoma Matildanjärven ympäri. Sää oli hieno, pari astetta pakkasella. Lunta ei ollut kuin nimeksi. Ihastelimme erittäin tiuhaan merkittyä polkua, kunnes hukkasimme sen heti ensimmäisellä kalliolla. Ilmeisesti sinne kalliolle ei olisi edes kuulunut mennä. Emme jaksaneet lähteä etsimään merkittyä polkua uudestaan vaan kävelimme hienolla avokalliolla kunnes tulimme tien ylitykseen ja yhytimme reitin uudestaan.
Jeturkasti eli muinaisranta, mikä huikea lomakohde
Retiin varsinainen nähtävyys jeturkasti eli muinaisranta oli vielä sukeampi esitys talvella kuin mitä se olisi kesällä. Ohuen lumikerroksen alta pystyi päättelemään, että katselemme isoa aukiota, jossa on kiviä. Tuli elävästi mieleen eräs vuosien takainen retki Rokualle, jossa veimme ystävän katsomaan Suomen suurinta suppaa. Siinä supan laidalla seistessämme hänelle vihdoin valkeni, että te toitte mut siis katsomaan *itun isoa kuoppaa? Myöhemmin olen oppinut spesifioimaan selkeämmin ehdottamani retkikohteet, vaikka loppupeleissä supparetkikin oli erittäin onnistunut ja taisi herättää kuopankatsojassa orastaneen retkeilykärpäsen pureman.
Päivä oli jo pitkällä ja retkikunnan juniorijäsenen huumorintaju alkoi hiipua, joten päätimme hylätä ajatuksen Matildanjärven kiertämisestä ja liukastella suorilta takaisin mökille viettämään rauhallista iltaa. Niin rauhallista, kuin tällä meidän seurueessa on mahdollista. Ilta meni mukavasti syömisen ja maailmanparantamisen merkeissä. Juniorijäsenten sammahdettua sänkyyn ja häkkiin (voitti itse arvata kumpi kumpaan), siirryimme kuoharinjuonnin ja sipsien kautta jo kymmenen maissa nukkumaan.
Kyllä glämppää kun käyttää lämmitettyä kämppää!
Aamu valkeni umpiharmaana, taivaan täydeltä alijäähtynyttä vettä ripotellen. Polut olivat aivan yhtä jäässä ja liukkaat kuin edellisenäkin päivänä. Buustasimme itsemme kunnon pannullisella kahvia ja juustochiabattasämpylöillä, keräsimme yöpymiskamat autoihin, päiväreppuihin eväät ja mökin siivoamisen jälkeen lähdimme tallustamaan reilun kympin kierrosta Puolakkajärven ympäri.
Reitti kulki osittain kansallispuiston ulkopuolella ja sen kyllä huomasi. Ei reittimerkintöjä missään, kuljettiin autotien laitaa hiekkamonttujen ja avohakkuun keskellä. Taukopaikkojakin oli vähän huonosti, kun ensimmäiset olivat heti alkumatkasta ja seuraava sitten vasta ihan loppumetreillä. Selvisimme yhdellä tienposkessa tehdyllä vauvanhuoltotauolla ja kohtuullisella raivoamisella (vauva, ei me) ja simahtaneen koiranpennun kantamisella lopulta Teerisuon laavulle asti. Siellä kätevä emäntä loihti tulet, lämmitti karjalanpiirakat ja keitteli kahvien lisäksi epähuomioissaan myös Trangian kahvipannun silikonikahvan uuteen uskoon. Tihkusadekin loppui vihdoin, joten onnellisuutta ja rentoutta pursuten mussutimme viimeiset maitosuklaatoffeekeksit ja hämmästytimme laavulle tullutta vanhempaa pariskuntaa retkiseurueemme koostumuksella.
Vauvan ensimmäinen retkinuotio. Pientä ihmistä kiehtoi enemmän tuttipullo.
Viimeinen pari kilometriä takaisin autolle sujui nopeasti. Koiranpentukin virkistyi tauosta sen verran, että jaksoi taas kävellä omin tassuin. Kylmänharmaa helmikuun alku ei ehkä näyttänyt Teijosta meille aivan parastaan, joten reissusta jäi pieni palo palata kesänkorvilla tutustumaan Matildajärveen vielä uudestaan.
Retken pelastajat: Icebugit, vauvan valmisruokapussit, koiran kevythäkki
*glamping eli glamour camping, retkeilyä mukavuuksin
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.