Alunperin meillä oli ihan muita suunnitelmia helmikuun viimeiselle viikonlopulle, mutta niiden peruuntuessa äkillisesti teimme pikaisen päätöksen lähteä tutustumaan Kurjenrahkan kansallispuistoon. Se on yksi harvoista etelän puistoista, joissa emme vielä ole kumpikaan retkeilleet. Tutkailin hetken toivorikkaana myös lähialueen mökkitarjontaa, mutta budjettiin ja koiralaumaan sopivat majoitukset tuntuivat olevan kaikki varattuina, olihan hiihtolomaviikko ja kaunista ulkolusäätä luvassa. Päätimme tyytyä päiväretkeen, vaikka ajomatka Kurjenrahkaan on vähän pitkän puoleinen.

Lauantaiaamuna pääsimme kotoa liikkeelle yhdeksän jälkeen, joten perillä Kurjenpesän parkkipaikalla olimme n. 11:30. Pikaisen opastaulun tuijottelun ja lyhyen reittisuunnittelun jälkeen lähdimme lampsimaan Savojärven eteläreunaa kulkevaa reittiä kohti Rantapihaa. Parkkipaikka oli aivan nuijalla täyteen lyöty, kymmenittäin autoja. Siihen suhteutettuna maastossa törmäsimme kohtuullisen harvaan kulkijaan, vaikka yksin ei tällä retkellä tarvinnut juuri taivaltaa.

Rantapihan (ja kymmenittäin lisää autoja ja lapsiperheitä) ohitimme mahdollisimman sukkelaan ja lähdimme suon reunaa sille ainoalle täysin tallaamattomalle ja jokseenkin kehnosti merkitylle reitille kohti Retkenmäkeä. Onneksi puhelimessa oli maastokartta-appsi, tiedä missä me muuten oltaisiin lopulta seikkailtu. Parin kilometrin pätkä saatiin tallustaa ihanassa omassa rauhassa, kunnes Retkenmäen parkkipaikalla yhytimme sinne kerääntyneen retkeilijäseurueen. Kipaisimme edelle ja saavuimma Lakjärven laavuille sopivasti niin, että saimme valita niistä mieleisemme lounaspaikaksi.

kurjenrahka-kartta.jpg

Kuuden koiran kanssa kulkeminen kuulostaa hankalammalta kuin onkaan. Minulla oli lapinkoiramummot flekseissä, puolisolla neljä muuta koiraa tavallisissa hihnoissa. Ja sitten vain käveltiin. Huomiotahan tämä seurue kyllä kerää ja kommentteja laidasta laitaan vastaantulijoilta. Useimmat ulkoilmaihmiset tuntuvat kyllä olevan myös koiraihmisiä, tai ainakin jollain tasolla koiramyönteisiä.

kurjenrahka-kavelijat.jpg

kurjenrahka-heksu.jpg

Lakjärven laavulla pääsin (vihdoin!) testaamaan edellisellä viikolla lahjaksi saamiani tuluksia. Sain joku aika sitten idean, että haluan oppia tekemään tulet tuluksilla. Olin kunnon Katastrofiretkeilijät-tyyliin katsonut paketissa olevaa piirrettyä ohjetta ja järkeillyt, että ei se kovin vaikeaa voi olla. Tajusin sentään ottaa mukaan pienen palleron pumpulia hyväksi sytykkeeksi. Tuumasta toimeen siis, ensin virittelin käden ulottuville muutamia pieniä tikkuja ja puusilppua, sitten nyhdin pumpulipallon hahtuvaiseksi ja ei kun tuluksia raapimaan. Minuuttia myöhemmin minulla oli sievä pieni nuotio, kiitos kohtuullisen kuivien puiden, joita oli laavun suojissa valmiina tarjolla. Pistin siis vihikset tulille lämpiämään ja aloimme herkutella termarissa mukana kulkeneella keitolla.

kurjenrahka-tulilla.jpg

Lähimmällä parkkipaikalla tapaamamme seurue oli tullut Lakjärvelle suunnilleen samoihin aikoihin kanssamme, ja näkyivät ähräävän oman tulensa kanssa viereisellä nuotiopaikalla. Kuulokantaman päässä kun olivat, niin kiinnitin huomioni heidän tulentekoonsa liittyvään keskusteluun:

-Noilla toisilla on jo tulet. Mee kysymään onks niillä jotkut paremmat sytykkeet.
-No en mee! Eksä nähnyt miten toi teki ton nuotion? Sillä ei ollut edes tulitikkuja..!

Katsoin parhaakseni antaa eräjormapisteiden kasvaa, enkä kertonut, että kyse oli aloittelijan tuurista. Evästelyn jälkeen teimme uuden reittisuunnitelman kännykällä kuvatusta kartasta ja päätimme palata takaisin Rantapihaan eteläisempää reittiä ja siitä sitten Savojärven pohjoispuolelle tehtyä uutta reittiä (joka ei näy kuvatussa kartassa) takaisin lähtöpisteeseen. Näin meidän ei tarvinnut kävellä kuin lyhyt pätkä samaa reittiä edestakaisin. Kokonaismatkaksi tulisi noin 15 kilometriä, joka on mukana olevat mummokoirat huomioiden ihan sopiva päivämatka. Jos mitään kummallista ei tapahtuisi, niin ehtisimme takaisin vielä ennen pimeää, vaikka kävelytahti Salkan kanssa on aika verkkainen ja lisäksi pysähtelemme pällistelemään milloin mitäkin risua, tirppaa, jääpuikkoa tai muuta ihmettä.

kurjenrahka-opaskyltti.jpg

Pidimme vielä yhden kahvitauon Savojärven reunamilla.Pieni Ruskea maastoutui lumihankeen syömään kuivattua kalaa ja lepäämään. Fauna sen sijaan käpertyi penkin alle pieneksi keräksi ja vannoi kuolevansa kylmään ja kamaluuteen, vaikka sillä oli allaan solumuovialusta, päällään kaksi takkia ja vielä kolmantena Flopan takki heitettynä peitoksi (Floralla ei taaskaan ollut kylmä, ja se ulkoili koko reissun pelkässä fleece-paidassa). Fauna ei todellakaan ole mikään talviretkeilyn kannattaja.

kurjenrahka-salka-tauolla.jpg

Hidastelimme vähän, jotta pääsimme kävelemään viimeisen pätkän Savojärven rantaa auringon laskiessa. Ei vaan taaskaan tullut kännykkää kummoisempaa kameraa mukaan reissuun.

kurjenrahka-heksu-puussa.jpg

kurjenrahka-auringonlasku.jpg

Kuudelta olimme takaisin autolla ja koirat vaikuttivat oikein tyytyväisiltä pakkautuessamme takaisin kyytiin. Mahtava aurinkoinen talvipäivä parin asteen pakkasessa näytti varmasti Kurjenrahkan talvesta meille parastaan. Tänne olisi mukava palata joskus kesällä kulkemaan merkitty 27 km vaellusreitti, vaikka yhden yön pysähdyksen taktiikalla.

Päivän parhaat:
1. Malla-Kaarnikan* ensimmäinen retki ja 10-vuotissynttärit
2. Kansallispuistopinna**
3. Tulus-neitsyyden menetys, onnistuneesti
4. Hesburgerin vege-tortillat (kotimatka-bonus) 


*Malla-Kaarnikka on meille tovi takaperin tullut suomenlapinkoira, joka totuttautuu nyt takaisin hyvään koiranelämään vietettyään osan elämästään oloissa, jotka johtivat lopulta sen omistajien tuomitsemiseen eläinsuojelurikoksesta ja kaikkien heidän hallussaan olleiden koirien menettämiseen valtiolle.

**Koska elämässä pitää olla tavoitteita, yksi niistä on kiertää kaikki Suomen kansallispuistot.