Naavaneidon Pihka "Taiga" 17.9.2000-22.2.2011

Taiga meni rutiininomaiseen kohdunpoistoleikkaukseen pari viikkoa sitten. Mitään erikoista tässä ei pitänyt olla, ja eläinlääkäri iloisesti jutteli, että koira ehtii toipua ja saamme sen vielä mukaan Lapinreissullekin. Taiga kuoli muutama tunti leikkauksen jälkeen. Surun määrää ei pysty kuvailemaan millään sanoilla.

Taiga oli minulle tärkeämpi kuin yksikään toinen olento on koskaan ollut. Se kulki mukanani läpi monen vaikean ajan. Nyt kun sitä kaikkein eniten tarvitsisin, lohduttamaan ja olemaan tukenani, on se poissa ja jäljellä on vain suuri hiljaisuus.

9 viikon ikäisenä pienenä riivaajana

Viisikuisena iski väritykseen pesukarhuvaihe

Taiga teki minusta koiranomistajan lisäksi koiraharrastajan. Olen oppinut siltä lähes kaiken, jonka tiedän koirankielestä ja koirana olemisesta. Siitä, miten johtaa koiralaumaa lempeästi mutta ehdottomasti. Taiga koulutti minusta pelastuskoiranohjaajan ja sai aloittamaan lappalaiskoirien kasvattamisen.

Narkauksessa poropaimennuskokeessa vuonna 2005

vinttikoirien viehetreeneissä 2006

Taiga, pelastuskoira

Taiga teki pentueen Naavaneidon kenneliin vuonna 2004. Pentuja syntyi yhdeksän, neljä urosta ja viisi narttua. Meille kotiin jäi pennuista pienin, riistaparkki narttu Salka.

pariviikkoisia pentuja, kaikki eivät enää mahdu samaa aikaa tisseille

Taigan narttulinja ei näillä näkymin jatku tyttärensä Sirin pentuetta (Sysiväikeen Linnunpojat 2007) pidemmälle, mutta urosjälkeläisistä kolme on lisääntynyt yhteensä neljän pentueen verran, ja minulla on sijoituksessa pojantytär Vilja (i. Naavaneidon Suentassu). Yhteensä Taigalla on siis yhdeksän lasta ja 21 lapsenlasta, joista nuorimmat ovat vielä pentulaatikossa. Taiku on jättänyt oman jälkensä myös paimensukuiseen lapinkoirakantaan.

Meidän pieneen laumaamme Taiga jätti aukon, jonka täyttämiseen kuluu varmasti aikaa ja kyyneliä. Metsässä Taiga on aina ollut silkkitassuinen varjo, jonka tulemista ja menemistä ei kuule. Sen mukana pysymisestä ei ole tarvinnut huolehtia. Vaikka en aina nähnyt enkä yleensä kuullut sitä, tiesin että se on aina lähellä ja tulee viimeistään kun kutsun. Jos oikein kovasti haluan, voin edelleen nähdä sen  varjona kannoillani. Siinä se kulkee laumassa edelleen, mukanamme muistona.