Hälyryhmä kävi treenaamassa Upinniemen varuskunta-alueella olevassa Kabanovin luolassa. Nimensä luola on saanut rakennuttajansa mukaan ajalla, kun alue oli venäläisten hallinnassa. Lähtiessään venäläiset räjäyttivät luolan osittain kasaan. Aika on myös tehnyt tehtävänsä ja isoilta osin luola on romahtanut. Mielenkiintoista ja vähän erilaista treenitilaa on kuitenkin vielä riittävästi yhden päivän treenailuihin. Luolassa on pari käytävää, pienempää huonetta ja iso, osittain romahtanut ja rojun, kivimurskan ja katkeilleiden betoniraudoitusten sekamelskan täyttämä "sali" sekä pienempi tila, joka on osittain veden vallassa. Treenasimme kahdessa ryhmässä alue kahtia jaettuna, joten kaikki koirat saivat kaksi treenikierrosta. Kattis oli taas vallan etevä etsintäkoira. Vähän sitä huimasi mennä pimeässä ja märässä hankaliin paikkoihin, mutta on ihanaa nähdä miten ikä on tuonut järkeä päähän ja nykyään se ei enää vaan sulje silmiä ja syöksy eteenpäin, vaan pysähtyy miettimään ja asettelee sitten tassunsa taitaen ja pääsee minne haluaakin. Voin hiljalleen alkaa luottamaan, ettei se reikäpäisesti vaan heittäydy ja satuta itseään. Katlalla oli hakuliiveihin kiinnitetty oma ledilamppu, joka osoittautui hyväksi tuossa ympäristössä. Sen valossa koira näki pudotukset ja minne on menossa, vaikka mun lampun valo ei kantanut riittävän pitkälle.

Pari kuvaa "allashuoneen" puolelta yhden maalimiehen paikallistamisesta.

sisäänmeno pienemmälle puolelle on alta polvenkorkuinen


Kattis hakee hajuja vedestä ja lähtee tarkentamaan


maalimies paikallistettu ja K ilmaisee topakasti


Palkka ei tippunut heti, niin Kattis lähtee etsimään reittiä lähemmäs. Edessä siis uintireissu ja kiipeilyä


Om nom nom, palkinto saavutettu. Juha tarjoilee katinruokaa Kattikselle.

Muilta maalimiehiltä ei ole kuvia, kun kameran salamavalo ei kantanut pimeydessä juuri mihinkään. Vettä inhonnut Teputaa on selvästi löytänyt uimisen ilot tänä kesänä, eikä se juurikaan epäröinyt kahlata edes pimeään veteen päästäkseen lähemmäs löytöjään. Harmi etten saanut kuvaa, kun se ilmaisi kaulaansa myöten vedessä seisten!

Luolatreenin jälkeen kävimme vielä oman lauman ja Petran&Lumon kanssa tunnin rentoutumassa Nuuksiossa. Päätimme jättää hakutreenit illalta väliin, kävimme vain moikkaamassa treeniporukan ja totesin, että eiköhän koirat ole tältä päivältä jo riittävän viihdytettyjä. Kummasti kotisohva ja noutopizza vei voiton tällä kertaa.

Fauna oli treenaillut Robinin kanssa luolassa, vähän varoen pahimpia paikkoja Faun jalkavamman takia. Fauna on mielenkiintoinen sekoitus pelottomuutta ja varovaisuutta. Vaikka se on melko varautunut ja vähän sievistelevä neiti, hakutreenit on paikka jossa sen päätä ei ikinä palele. Luolassakin se kipitti menemään kuin se olisi ihan jokapäiväinen ympäristö sille.

Faunan jalka on parantunut hyvin. Haava ei enää vuoda ja sen voi antaa jo olla ilman siteitäkin. Päivittäin edelleen puhdistetaan ja hoidetaan, toki. Kyllä siitä vielä jalka saadaan, vaikka aika komea arpihan siihen taitaa jäädä.

viikko vahingosta (oranssi väri on Betadineä)

 

Olin alunperin suunnitellut pitäväni vuoden vaihteessa noin kuukauden treenitauon koirille. Yllättäen tauko aikaistuikin alkamaan nyt heti, kun pieni kotitapaturma lähetti mut kolmen viikon lenkkeily/treenikieltoon. Ensimmäinen viikko menee ilman että saan astua jalalla ollenkaan, joten voitte arvailla missä henkisessä tilassa koirat on pian. Niillä on armottoman tylsää! Mutta niin on mullakin. Eniten harmittaa, että tän takia jää väliin parit todella mielenkiintoiset ja erilaiset treenit, mutta minkäs teet.

Rauniokausi sai nyt myös äkkilopun meidän osaltamme ja apukouluttaja Petra joutuu hoitamaan viimeisen treenikerran palautteineen yksin. Petra onneksi osaa ja pärjää. Viimeiseksi rauniotreeniksi jäi nyt sitten viime maanantai, jolloin syöksyin paikalle lähinnä olemaan sosiaalinen 12 tunnin työpäivän päätteeksi. Mun korvaajana koulutuspuuhissa oli Juha. Tarkoitus ei ollut treenata omia koiria, mulla oli Kattis takakontissa lähinnä seuran vuoksi ja ajattelin sitä vähän juoksuttaa treenien jälkeen. Päätin sitten yllytyksen takia kuitenkin ottaa Katlankin radalle, vaikka olin väsynyt ja keskittymiskyvytön. Sen kyllä huomasi sitten... Juha oli päättänyt tehdä meille treenin, jossa oli pienehkö alue ja neljä maalimiestä, joista 2 samassa piilossa (maaluola) ja 2 ihan vierekkäin, niin että maalimiesten väliin jäi parikymmentä senttiä. Kattis nosti ekan maalimiehen tuosta lähekkäiseltä piilolta. Ihmettelin vähän sen ilmaisua, kun mun mielestä se ilmaisu kummallisessa paikassa eikä näyttänyt oikein tarkasti maalimiestä. Maalimies kuitenkin siis palkkasi ja jäimme odottamaan, että hän pääsee ryömimään ulos kolostaan (joka on varsin hankala, pieni, kuopassa ja muutenkin sellainen, että sieltä pois pääseminen vie tovin). Päästin Katlan uudelleen hommiin ja se kevyesti mutta selvästi merkkasi jotain hajua ja lähti sitten jatkamaan eteenpäin ja kävi nostamassa ne kaksi sieltä samasta maaluolasta, yhden kerrallaan. Kierrätin sen vielä alueen ympäri, se taas merkkasi polulla (jonne haju siltä ekalta kaksoispiilolta luultavasti nousi) ja tuli sitten mun luo kallistelemaan päätään. Totesin, että kolme löytyi. Sain käskyn katsoa vielä sen alun uudestaan. Laitoin hetkeksi tilanteen poikki ja sitten uusi lähetys, nyt K paineli suoraan ekalle piilolle ja ilmaisi hyvin tarkasti maalimiehen paikan.

Arvatenkin jäi pohtimaan, että mitä oikein tapahtui. Kotimatkalla palaset loksahtivat paikoilleen: Katla oli jo ekalla ilmaisulla ilmaissut tätä viimeisenä noussutta maalimiestä, mutta koska koiraa huonosti tunteva kouluttaja luki ilmaisun väärin, nostimme väärän maalimiehen joka palkkasi koiran. Tässä kohtaa on syytä huomauttaa, että olen pitkin kautta tehnyt treeniä, jossa on lähekkäisiä maalimiehiä joita ei nosteta pois piiloistaan. Kattis käy ilmaisemassa ja minä tai maalimies palkkaa (riippuen millainen piilo on), ja sen jälkeen maalimies on ikäänkuin kuitattu eikä sitä saa ilmaista uudestaan "etsi" -käskyllä. Välillä olen pyytänyt "näyttämään", jolloin Kattis käy ilmaisemassa jo ilmaistut uudestaan, etsien mahdollisimman tarkasti vahvinta hajukohtaa (siis tarkentaa vielä vaan tarkemmin). Ne merkkaukset jotka näin oli siis ihan oikeita, se kuittasi jo ilmaisemansa hajun, josta se oli jo saanut palkankin.

Koirahan ei onneksi pienestä mene rikki, mutta vähän tylsää on että tämä treeni jäi nyt kauden viimeiseksi. "Toimimattomuus" johtuikin omasta virheellisestä koiranluvusta ja siitä, että koira teki tismalleen mitä sille on opetettu!

Kävin eilen koirapuistossa. Viimeksi olemme vierailleen moisessa varmaan vuosia sitten. Ei vaan, kävihän Kattis Pupin kanssa Rajasaaressa kesällä. Mutta aika harvassa on meidän koirapuistokäynnit, en vain koe sitä kovin mielekkääksi tavaksi ulkoiluttaa laumaani. Nyt alkoi olla pakkorako, kun minä en voi kävellä ja koirat haluaisivat tekemistä. Meeri tuli pelastavaksi enkeliksi ja haki mut ja Katlan kotiovelta, kuskasi Pitkäkosken puistoon ja palutti muutamaa tuntia myöhemmin kotiin. Kiitos! Kattis leikki tyttärensä Haikun kanssa suorastaan raivokkaalla tarmolla melkein koko ajan. Puistoon tuli myös kaksi sekarotuista (uros ja narttu) ja arahkot nartut whippet ja bedlingtoninterrieri. Oli kiva nähdä, miten kaikki koirat tulivat toimeen ja osasivat puhua "koiraa" ja kunnioittivat myös toistensa viestejä. Noita arkatassujakaan ei kukaan ahdistellut liiemmin, vaan niiden annettiin kirmailla keskenään. Sekarotuisten pötkylöiden kanssa Kattis ja Haiku saivat hyvät juoksuleikitkin aikaiseksi. Ihana korvaleläin Hukka hengaili mukana ja sai kerrankin tutustua Katlaan ilman että kärttyinen sisko Salka on kokoajan välissä. Joskus siis positiivistakin juttua koirapuistoista, kun nettipalstoilla saa päivittäin lukea pelkkiä huonoja kokemuksia. Harmi, että kamera unohtui kotiin. Haikusta on kasvanut äitiään vähän korkeampi, varsin mallikkaan näköinen nuori lapinporokoira.