Eilen rynnättiin raunioille vähän myöhässä. Erittäin suositeltavaa - jää koirat lenkittämättä, ja otetaan suoraan autosta "käyttöön". Hmm...

Jäin aluksi kentälle vetämään tottis-harjoitteluita osalle porukasta. Fauna kipsutteli ihan kivat seuraamiset Robinin kanssa, Katla teki vähän luoksetuloja ampumisten kera, ja Taiga kävi pyörähtämässä kentällä esittämässä maailman ruminta seuraamista, joka pienen hermostumisen (ohjaaja), sitä seuranneen chillailun (parin minuutin paikallaolo ja ohjaaja käy hakkaamassa päätään auton seinään), kunnollisen motivoinnin (otetaan possunkorva treeniliivin taskuun ja vilautetaan koiralle) jälkeen muuttui ihme kyllä ihan siedettäväksi seuraamiseksi.

Osa porukasta oli jo ehtinyt käydä telineillä ja eka koirakin oli ollut radalla toisen kouluttajan Seijan johdolla, kun vihdoin sain tottikset loppuun ja siirsin auton radan parkkikselle. Heti huomattiin iloinen juttu: toinen eturengas vuotaa kovaa vauhtia. Ilmeisesti soratiellä osuin sitten johonkin, joka oli rengasta vahvempaa. Voi rähmä.

Treenit kestivät ikuisuuden, kaikki olivat jotenkin hitaalla koiria treenattavia koiria vaatimattomat 17 kipaletta. Taiga pääsi kerrankin alkupäässä radalle, eikä vasta vikana yön pimeydessä. Radalle oli heitelty myös muutamia vaatteita häiriöiksi, savupatoja hämmensi muutama ihminen ja melukasetti soi. Taas huomasi, miten herkästi Taiga vähän paineistuu häiriöistä: se etsi oikein hyvin ja tarkasti, oli koko ajan hallinnassa ja ilmaisut oli ihan napakat, mutta silloin tällöin kuului ylimääräistä piipitystä koiran touhutessa. Hermot vähän vuotaa... No, ei tuo mikään rauniokoira olekaan, ja olen oikein tyytyväinen miten hienosti se kuitenkin pystyy kasaamaan itsensä ja suorittamaan tehtävän kuin tehtävän, vaikka ottaa turhia kierroksia etenkin kovista äänihäiriöistä. Taigalle oli neljä maalimiestä: ensimmäinen heti alussa suljetussa traktorinrengaspinossa, toinen temppelin katolla ruumisarkussa, kolmas kaivon pohjalla lipan alla ja viimeinen löytyi kerrostalon yläkerrasta. Tällä kertaa oli umpipiiloja kaikki. Vähän jouduin taas urputtamaan koiralle ilmaisutarkkuudesta - että mulle ei riitä, että koira käy tarkentamassa ja sen jälkeen siirtyy kauemmas ilmaisemaan, vaan mä haluan että se näyttää mulle nenällään tarkasti kohtaa samalla kuin haukkuu. Daiju ohjaaja kun ei ihan aina osaa tulkita koiransa selityksiä, vaikka olenkin vuosien varrella tullut melko taitavaksi ymmärtämään missä maalimiehet on koiran kuonon suunnan ja korvien asennon perusteella. Pari "tarkasti!" kehoitusta riitti, ja jokainen maalimies myös näytettiin tarkasti. Hyvä tyttö!

Katla teki taas livistystempun lähetyksestä ja kävi juoksemassa (lentämässä) kertaalleen radan ympäri. Kai sen piti käydä tsekkaamassa häiriöhajut (ne vaatteet ja savua hämmentävät tyypit) ja pikkuisen purkaa energiaa... no, kaappasin koiran lennosta kiinni ja otettiin uusi yritys. Nyt löytyi oikea suunta ja maalimiehen hajukin Klubitalosta melkein heti. Kattis on aivan übersöpö kun se saa hajun ja alkaa tarkentaa tai etsiä reittiä lähemmäs: se vetää korvat linttaan niskaan, häntä heiluu matalalla aivan vimmatusti ja koira kiemurtelee onnesta ja etenee kuin musta karvamato (joka hämmästyttävää kyllä osaa hypätä). Aiemmista kerroista viisastuneena laitoimme maalimiehet piiloon yksi kerrallaan, eli aina kun koira oli maalimiehellä, seuraava kipaisi ennalta sovittuun piiloonsa. Näin saamme koiralle hakattua päähän, että ne maalimiehet löytyy sieltä päin jonne ohjaaja näyttää, ei juoksemalla tuhatta ja sataa viisi kertaa koko radan ympäri, kunnes sattumalta törmää jonkin. Tokan maalimiehen haju hetekan luota tuli vähän hankalalta puolelta kasan toiselle puolelle, joten taas etsittiin tovi kulkureittejä ja aukkoja. Intoa piisaa, eikä mitään viitteitä näy, että koira olisi jättämässä hajua, vaikka ei heti löydäkään reittiä. Pientä ilon ja turhautumisen sekaista kiljahtelua tosin aiheutuu siitä, että koiran ja hajunlähteen välissä tönöttää betoniseinä, josta ei raapimalla pääsekään läpi. Kolmas maalimies piilotteli keskikasan alun elementtilaatikossa, jonne pienen empimisen jälkeen Kattis hypätäleiskautti itsekin sisään. Tämän jälkeen neljättä (vanhan valotolpan vieressä elementtien alla) piti taas vähän hakea, kun haju tuli piilon umpinaiselle puolelle ja melkein savupöntön ja sen vieressä seisoskelevien ihmisten sekaan. Mutta ei hätää, näpsäkkä pikkukoira työsti tiensä myös viimeisen uhrin luokse ja pelasti nakit parempiin suihin.

Kattis on myös oppinut Erittäin Tärkeän Taidon: nakit saa maalimieheltä vain, jos istuu/makaa paikoillaan, eikä yhtään rähmi, kähmi tai yritä hyökkäillä purkkiin. Voi miten etevä koira! Mun ansioiksi täytyy laskea, että onnistuin kerrankin kaappaamaan koiran kiinni jokaiselta maalimieheltä, rauhoittamaan hetkeksi paikalleen ja osoittamaan seuraavan suunnan. Jee, mäkin alan oppia :)

Robin ja Fauna kävi hakemassa kaksi tyyppiä radalta. Eka oli rengaspinossa ritiläkannen alla, toinen temppelin katolla ruumisarkussa. Teemana "ylöspäin suuntautuvat hajut". Fauna oli niin loppuillasta radalla, että hajut kyllä lähinnä valuivat alas, ja etenkin ruumisarkun hajua haettiin temppelistä sisältä ja myös tunkemalla päätä arkun ALLE, kunnes lopulta nenä hivuttautui arkun saumaa pitkin ylöspäin ja arkun päälle, ja hämmästynyt koira totesi, että se on muuten tuolla kannen alla! Pienen vinttikoiran kaksi hernettä etsivät toisiaan tovin, ja vihdoin kohdatessaan syntyi kytkentä: koira - maalimies - vierekkäin - joo, mä ilmaisen!

Pitää vielä kehua vähän Alliakin: Vuokko ja Alli kävivät tottiskentällä tekemässä tosi nättiä seuraamista. Radalla harjoiteltiin taas ilmaisua, joka alkaa sujua Allilta oikein hienosti rutiinilla. Kyllä siitä rauniokoira tulee :)

Niin, unohtui vielä kirjata se treenien loppuhuipentuma sitten. Eli kunhan saatiin lopulta (23:30!) treenit loppuun, odotti meitä vielä se renkaanvaihto. Välillä on kyllä hetkiä, jolloin mä olen aivan haltioissani siitä, että mulla on noin osallistuva kepo: jätin Robinin vaihtamaan rengasta ja lähdin itse iltalenkittämään koirat sillä välin... Jos olisin ollut yksin liikkeellä, olisi voinut tulla tosi pitkä ilta kun olisin joutunut itse ähertämänä sen hemmetin renkaan parissa.