Tänään vierähti koko päivä Inkoon pelloilla jäljestämistä harjoitellen. Taigalle tehtiin ensin 2,5h vanhentunutta parisataametristä peltojälkeä, jossa vaihtelivat serpentiinit, kulmat ja suorat pätkät. Havaittavissa oli (jälleen) juuri ne perusongelmat, joiden takia mun motivaatio jäljestämiseen on ollut aika heikko: hapuilua ihan helpoillakin pätkillä koiran motivaation laskiessa. Taigalle tarkka jäljestäminen vaikuttaisi olevan pakkopullaa, joka tehdään koska emäntä niin käskee. Itse jälki tuntuu olevan koiralle ihan samantekevä. Jos se harhautuu jäljeltä, ei sillä ole mitään kiirettä etsiä sitä uudestaan. Matka jatkuu kun jälki on taas nenän alla, mutta touhusta puuttuu se ilo ja palava halu, joka Taigalla on haussa tai vaikkapa metsäjäljellä, jos annan sen hulmutella jälkeä "vähän sinnepäin". Välillä tekisi mieli takoa päätä seinään: että mä oon taitava kouluttamaan koiraa, kun olen tehokkaasti opettanut sen inhoamaan tarkkaa jäljestämistä. Kykyjähän sillä kuitenkin on, sen näkee niillä pätkillä joilla se oikeasti ajaa jälkeä: kulmat tehdään tarkasti ja milliäkään ei erehdytä suuntaan eikä toiseen. Tauon jälkeen tein Taigalle vielä kaksi lyhyttä loivasti kiemurtelevaa "motivointijälkeä" kynnöspellolle. Jäljen päästä löytyi lelu, jolla leikimme. Jälkityöskentely oli samanlaista kuin aiemminkin, esineen ylikin se olisi jatkanut, mutta leikki kuitenkin hyvin, hyvin innokkaasti kun vaadin esineellä ilmaisun ja palkkasin leikittämällä.

Omituinen eläin. Ehkä me vielä joskus opimme tämänkin jutun.

Katla oli myös mukana. Pennelille tehtiin ensin kolme pientä ruutua, joista löytyi nameja. Pienpeto osoittautui tarkaksi imuriksi, jonka kuono ei kertaakaan noussut  maasta eikä se harhautunut ruudun reunojen ulkopuolelle yhtään. Parin tunnin mietintätauon jälkeen Katla pääsi tekemään vielä kolme samanlaista ruutua lisää. Hyvin meni. Jäljen alkeisharjoitus nro 1. suoritettu siis onnistuneesti. Hyvä Katla! (Nyt pitäisi vaan itse löytää itselle motivaatiota tehdä ainakin parikymmentä vastaavaa ruutua lisää lähiviikkojen aikana... Sovitaanko, että kun 20 ruutua tulee täyteen, Katla saa siankorvan ja minä berliininmunkin?)

Fau ja Sal olivat kotona sohvakoirina Robinin seurana. Tällä hetkellä sohvalla lojuu myös sekarotuinen Emma, ystävämme Riikan koira. Riikka tarvitsi yllättäen Empulle hoitopaikkaa ja meillehän saa aina ystävät tulla - olivat sitten ihmisiä tai koiria.